Se syntyi vuosisata sitten, hävisi lähes olemattomiin vuosikymmen sitten, mutta kaiken logiikan vastaisesti heräsi kuolleista. Vinyyli.
HELSINGIN KAAPELITEHTAALLA, Timmion Cuttingin tiloissa terä kaivertaa uraa vinyylin pintaan. Mikroskoopin läpi tarkasteltuna urat näyttävät samalta kuin lentokoneen ikkunasta siintävä vuoristo. Tuntuu yhtä aikaa käsittämättömältä ja harvinaisen konkreettiselta, että noihin mekaanisiin raaputusjälkiin tallentuu musiikkia. Eletään vuotta 2012, mutta hetken tuntuu kuin kirjainyhdistelmät mp3 ja cd olisivat pahaa unta vain.
– Onhan tämä vähän monimutkaisempi prosessi kuin joku cd:n polttaminen, mutta on tämä myös hauskaa puuhaa – tehdä hyvän kuuloisia levyjä, toteaa tasomittareita tarkkaileva ja monimutkaisen näköisen kojeen säätimiä vääntelevä Jukka Sarapää.
Timmionilla on nykyään Suomen ainoa toiminnassa oleva vinyylinkaiverruspaja. Siellä Jukka sekä yhtiökumppanit Didier Selin ja Sami Kantelinen kaivertavat paitsi oman levy-yhtiönsä Timmion Recordsin, myös enenevissä määrin muiden vinyylejä.
– Me oltiin tehty jo pidemmän aikaa vinyylijulkaisuja, mutta monesti kävi niin, että me ei oltu tyytyväisiä siihen miltä ne kaiverrukset kuulostivat. Tällaiset kamat olivat myynnissä, joten me kelattiin, että hankitaan ne ja otetaan homma haltuun, Jukka muistelee neljä vuotta sitten tehtyä hankintaa.
Voi vain arvailla, mitä klassikkoja tällä Neumann-merkkisellä kaiverruskoneella on menneinä vuosikymmeninä tehty.
– Se on vanha laite, veikkaisin että alunperin 1970-luvun lopusta. Alunperin se on ollut CBS-levy-yhtiön Nashvillen studiossa ja sen jälkeen jossain lontoolaisessa studiossa, Jukka kertoo. – Me ostettiin se Lontoosta ja diiliin kuului, että sellainen vanhan liiton tyyppi, joka on Deccalla kaivertanut levyjä, tuli tänne meitä kouluttamaan.
Timmionin erikoisuus on 1950– 1960-lukujen yhdysvaltalaisten vinyylikansien replikat.
Omien julkaisujen lisäksi Timmion kaivertaa nykyisin vuosittain noin 70 muiden julkaisijoiden levyä. Asiakkaina on sekä isoja että pieniä levy-yhtiöitä ja omakustanteisesti toimivia bändejä. Timmion tekee vinyylikaiverruksen, lähettää referenssilevyn asiakkaalle tarkastettavaksi ja sen jälkeen painattaa levyt alihankintana saksalaisella tehtaalla.
Timmionin erikoisuus on 1950– 1960-lukujen yhdysvaltalaisten vinyylikansien replikat, joita he tekevät omiin tuotteisiinsa ja toki muillekin halukkaille. Käytännössä se tarkoittaa erityisen paksusta kartongista tehtyjä kansia, joissa päällyspaperiin on käytetty erilaista liimaustekniikkaa kuin normaalisti.
1990-LUVUN PUOLIVÄLIIN mennessä cd oli vallannut markkinat täydellisesti, ja vinyyliä julkaisivat enää lähinnä marginaaliset konemusiikkipiirit. Myyntimäärät liikkuivat olemattomissa. Näytti vahvasti siltä, että vinyylilevy oli kuollut ja lopullisesti kuopattu.
Nyt, reilu vuosikymmen myöhemmin, tilanne näyttää toiselta. Uutuuslevyistä julkaistaan säännöllisesti vinyylipainoksia, klassikot kokevat uudelleenjulkaisuja ja jopa Stockmannin levyosastolta löytyy taas vinyylihylly – joskin huvittavan pieni.
Musiikkituottajien tilastojen mukaan vinyylilevyjen kappalemääräinen myynti on Suomessa noussut viidessätoista vuodessa lähes kolmekymmenkertaiseksi. Amerikassa ja Britanniassa vinyylilevyn myynti kohosi viime vuonna noin kolmanneksella. Vinyyli pelastaa bisneksen!
Vaikka prosentit näyttävät komeilta, vinyyli on edelleen musiikkiteollisuuden marginaalituote.
Rauhoitutaanpa hetkeksi. Vaikka prosentit näyttävät komeilta, vinyyli on edelleen musiikkiteollisuuden marginaalituote, ja ei vaadita suuria oraakkelin lahjoja ennustaa, että sellaiseksi se tulee jäämäänkin. Amerikassa myytiin viime vuonna 3,9 miljoonaa vinyylialbumia – mikä on alle prosentin kokonaismarkkinoista ja kutakuinkin vastaa Justin Bieberin yhteenlaskettua vuosimyyntiä.
Suomessa vinyylimyynti oli noussut viime marraskuuhun mennessä peräti 83 prosenttia edellisvuodesta, mutta silti 48 000 myytyä vinyylialbumia vastassa on yli neljä miljoonaa myytyä cd-levyä – sekä vääjäämättä nouseva määrä digitiedostoja ja streameja.
PÖYDÄLLÄNI ON Outkastin Speakerboxxx/The Love Below -albumin vinyylipainos. Vaikuttava paketti: neljä 180 grammaista vinyylilevyä ja tukevat, avattavat pahvikannet. Vieressä komeilee Japanin Quiet Life -triplavinyyli, josta löytyy klassikkoalbumin lisäksi tuplalevyllinen bonusmateriaalia. Molempien takakannessa lukee Music On Vinyl.
– Olen varma, ettei vinyyli tule katoamaan, vakuuttaa hollantilaisen Music On Vinyl -yhtiön labelmanageri Angelo Schifano.
Music On Vinyl julkaisee vuosittain noin 200 vinyyliä ja jakelee ne levykauppoihin ympäri Euroopan. Suurin osa julkaisuista on klassikkoalbumien uudelleenjulkaisuja. Listalta löytyy Bob Dylanin, Miles Davisin ja Leonard Cohenin kaltaisia klassikoita, sekä uudempia artisteja kuten Wolfmother ja Queens Of The Stone Age.
– Viimeiset vuodet ovat olleet meille jatkuvaa kasvua. Koko ajan tulee lisää myyntiä, sekä myös lisää myyntipaikkoja. Levykauppoja tulee lisää, vaikka ei välttämättä yhtä paljon kuin mitä niitä katoaa. Niille levykaupoille, jotka pysyvät pystyssä, on yhteistä joko vahva brändi tai erikoistuminen. Jotkut esimerkiksi myyvät pelkkää vinyyliä, Angelo toteaa.
Vasta kaksi ja puoli vuotta toimineen yhtiön julkaisulistalla on jo yli 450 nimikettä, joista suosituimmat, kuten Eddie Vedderin Into The Wild -soundtrack tai Jeff Buckelyn Grace, ovat yltäneet yli 10 000 kappaleen myynteihin.
Vertailun vuoksi: suomalaisista levyistä tehdään nykypäivänä useimmiten 500-1000 kappaleen vinyylipainoksia, eikä niitäkään ole helppo saada myytyä loppuun.
Timmionin Jukka toteaa, että alle 500 kappaleen painoksiakin voi tehdä, mutta niissä kappalehinta alkaa nousta suhteellisen paljon.
– Jos tekee vaikka 500 vinyyliä, niin onhan se vähän kalliimpaa kuin cd:t. Se kustantaa ehkä yhteensä jonkun puolitoista tonnia, eli jos myy sata levyä 15 eurolla, niin saa jo omansa takaisin, Jukka havainnollistaa.
LP-LEVYN JUURET juontavat 1800-luvun lopussa kehitettyihin savikiekkoihin, ja vinyylilevyn valmistuksen perustekniikka on säilynyt muuttumattomana puoli vuosisataa. Kuinka on mahdollista, että näin vanha ääniteformaatti jaksaa porskuttaa vuodesta ja sukupolvesta toiseen?
Vinyylin kestävää suosiota selitetään yleensä ennen kaikkea esteettisin syin, sillä kaksitoistatuumaisessa gatefold-pakatussa vinyylialbumissa kansitaide pääsee todella oikeuksiinsa. Usein myös puhutaan siitä, kuinka vinyyli nostaa musiikin arvostusta, sillä sen kuunteluun joutuu keskittymään ihan eri tavalla kuin tuhansia biisejä sisältävän iPodin kanssa.
– Ihmiset selvästi haluavat musiikin kuluttamiseen takaisin sitä vanhaa fiilistä, kun levyjen ostaminen ei ollut niin helppoa kuin nykyään, uskoo myös Music On Vinylin Angelo. – Sen sijaan, että täytät kovalevyn musiikilla, ostat levykaupasta vinyylin, otat sen kuoresta ja asetat varovasti levysoittimeen.
Vinyylidiggarit jaksavat usein ylistää lp:n ylivoimaista soundia, mutta järjellä ajatellen on vaikea löytää kestäviä perusteita sille, miksi vinyylin äänenlaatu voittaisi cd:n tai pakkaamattoman tiedoston.
Tätä mieltä on vahvasti myös 1980-luvulla vinyylikaivertajana aloittanut ja sittemmin cd-masteroijaksi siirtynyt Mika Jussila Finnvoxilta.
– Mä siteeraan T.T. Oksalaa. Kysyttäessä että kumpi on parempi, vinyyli vai cd, Suomen silloin suurin tuottajaguru T.T. vastasi: ”vinyylihän on lankku, jota hangataan naulalla että syntyisi vinkumista”, Jussila nauraa.
Finnvoxilla vinyylin valmistus loppui tyystin 1990-luvun puoliväliin tultaessa.
– Itse mä kaipaan kansitaidetta ja sitä, millainen vinyyli on esineenä. Mutta mä en missään tapauksessa kaipaa vinyyliä äänentoiston tai käytettävyyden takia. Vinyylissä on oma soundi, mutta ei kukaan voi tulla sanomaan mulle, että siinä on parempi soundi kuin cd:ssä. Se ei vaan pidä paikkaansa!
”Vinyylihän on lankku, jota hangataan naulalla että syntyisi vinkumista” -T.T. Oksala
– Vinyylissä on aivan liikaa muuttujia, jotka vaikuttavat soundiin. Jo lähtien neulasta ja äänirasiasta, sekä itse levyn kunnosta, että kuinka paljon siinä on marmeladia ja hiekkaa. Cd:n kohdalla sä voit ainakin teoriassa olla varma, että jokainen levy soi samalla tavalla, vaikka toki siinäkin laitteet vaikuttaa.
Jussila kuitenkin huomauttaa, että tiukkaan juurtuneet käsitykset vinyylin äänenlaadun paremmuudesta johtavat osittain juurensa 1980- ja 1990-lukujen taitteeseen, jolloin vinyyli todellakin kuulosti cd-levyä paremmalta.
– Alkuaikoina tehtiin paljon huonoja cd:itä. Muuntimet olivat huonoja ja tietotaitoa tosi vähän. Silloin cd:lle vaan kloonattiin miksauksesta tullut matsku suoraan dat-nauhalta. Sen jälkeen se sama nauha tuli vinyylikaiverrukseen, jossa se masteroitiin. Tästä syystä ensimmäiset cd:t kuulostivat helvetin paljon huonommilta kuin vinyylit.
TULEVAISUUTTA EI kannata lähteä ennustamaan, ja cd epäilemättä porskuttaa vielä muutamat vuodet vahvasti erikoisjulkaisujen ja joulumyynnin siivittämänä. Mutta mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä vaikeampi on välttyä ajatukselta, että formaattikolmikosta digi, cd ja vinyyli ensimmäisenä tarpeettomaksi käy cd. Se kuitenkin häviää käytännöllisyydessä digille ja esteettisyydessä vinyylille. Etenkin kun vinyylialbumin mukana saa usein saman musiikin myös digitaalisessa muodossa.
Kävi miten kävi, formaatit tulevat ja menevät, mutta musiikki on ja pysyy. Kannattaa siis painaa mieleen nämä Mika Jussilan viisaat sanat:
– Hyvät ihmiset! Muistakaa kuunnella musaa. Älkää kuunnelko vinyyliä, cd:tä tai mp3:a, vaan kuunnelkaa musaa!
LEVYKAUPOILLE VINYYLI ON YHÄ TÄRKEÄ
Viralliset Musiikkikustantajien vuositilastot eivät kerro koko totuutta. Kotimaisten levy-yhtiöiden antamiin myyntilukuihin perustuvissa tilastoissa vinyylilevyn osuus on vaivaisen prosentin luokkaa, mutta tilanne on hyvin erilainen, kun tarkastellaan tilannetta erikoiskaupoissa.
Soundin tekemän kyselykierroksen mukaan levykaupoissa vinyylin myyntiosuus nousee kokonaismyynnistä jopa 20–30 prosenttiin.
– Koko kaupan historian ajan vinyyli on ollut meille tärkeä, mutta muutama vuosi sitten sen osuus hieman nousi sinne 20 prosenttiin, toteaa helsinkiläisen Stupido Shopin toimitusjohtaja Aleksi Pahkala.
Samassa suuruusluokassa pyörii myös tamperelaisen Swamp Musicin vinyylimyynti.
– Me ei ehditty missään vaiheessa kokonaan poistaakaan vinyyliä myynnistä, vaikka sitä toki jossain vaiheessa olikin aika vähän esillä, kertoo Pete Kantola Swamp Musicista.
Virallisten tilastojen ja levykauppojen todellisuuden välistä eroa selittää parikin seikkaa. Ensinnäkin suurin osa vinyyleistä myydään juuri näissä erikoisliikkeissä, mikä ei kokonaisuudessa kovin paljon paina. Äänilevymyynnistä suurin osa tapahtuu nimittäin markettien levyosastoilla, joissa taas ei vinyyli juurikaan liiku.
Toisekseen erikoisliikkeet tuovat ison osan vinyylistä suoraan ulkomaisilta tukkureilta, mikä puolestaan ei näy Musiikkituottajien tilastoissa.
– Suurin osa vinyylistä mitä meillä myydään tuodaan ulkomailta, vahvistaa Kantola.
– Me tuodaan paljon vinyyliä ohi suomalaisten tukkujen Ruotsista, Hollannista ja Briteistä, komppaa Pahkala, joka mainitsee Music On Vinylin tärkeäksi vinyylin toimittajaksi.
– Toisaalta tosi hyvin nykyään tulee vinyyliä kotimaisilta jakelijoilta, ja niitä pyritään ensisijassa käyttämään, huomauttaa Levykauppa Äxän varatoimitusjohtaja Veli Hämäläinen. – Mutta on meilläkin ulkomaisia jakelijoita, joita käytetään tilanteen mukaan, jos levyllä ei ole jakelijaa Suomessa tai jos hintaero kasvaa merkittäväksi.
Suomalaisten isojenkin levy-yhtiöiden toiminta saa kuitenkin enimmäkseen kiitosta. Ulkomaisia uutuuslevyjä saa myös vinyylinä, toisin kuin takavuosina, ja kotimaisiakin tehdään ainakin kaikkein suurimpien nimien kohdalla.
Ainahan vanhemmat miehet ovat vinyyliä ostaneet, mutta nyt alkaa olla jo hyvin nuortakin porukkaa.
– Tottakai monia suomalaisia ei julkaista, mutta sen ymmärtää kun ne niin helposti jäävät käsiin. Mutta toisaalta esimerkiksi uusi Chisu olisi kannattanut julkaista, me oltaisiin sitä ainakin myyty reilusti, huomauttaa Pahkala.
Tyypillistä vinyylin ostajaa kukaan kauppiaista ei osaa nimetä.
– Ainahan vanhemmat miehet ovat vinyyliä ostaneet, mutta nyt alkaa olla jo hyvin nuortakin porukkaa. Ja niille menee myös yllättävän erikoistakin tavaraa, kummastelee Kantola.
– Vinyylin ostajakunta on laajentunut koko ajan, ei osaa yhtään sanoa että minkä näköinen jamppa astelee ovesta sisään, Pahkala summaa.
TEKSTI, KUVAT JA VIDEO: Mikko Meriläinen
LISÄÄ LUETTAVAA:
JAKE NYMAN: TERVEMENOA VINYYLI! -blogi