Kuten viime viikolla uutisoimme, Don Huonot starttasi 25-vuotisjuhlakiertueensa Helsingin Jäähallista. Viime viikonloppuna kiertue pysähtyi Turun Logomossa, jonka sali oli järjestelty noin tuhannen hengen yleisölle.
Jäähallin keikalla oli mukana vierailijoita alkuperäiskitaristi Joonas Pirttilästä Surunkerääjä-kappaleen Kalle Aholan kanssa duetoineeseen Laura Närheen sekä oman flow’nsa Verta, pornoa ja propagandaa -biisiin tuoneeseen räppäri Palefaceen.
Turussa Don Huonot oli lavalla omillaan.
Tämän tekstin kirjoittaja on nähnyt Don Huonot keikalla 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkuvuosina useita kertoja. Joukkoon on mahtunut monia erittäin kovia keikkoja, mutta myös rutiininomaisia vetoja.
Yhtä kaikki, kun Kalle Ahola, kitaristi Kie von Hertzen, basisti Jukka Puurula ja rumpali Jussi Chydenius (sekä yhtyeen aktiiviajan viimeisinä vuosina Chydeniuksen paikannut Antti Lehtinen) astuivat lavalle, keikkatilanteissa oli vaaran tuntua. Jännitettä, joka purkautui välillä hurjan intensiivisinä keikkasetteinä. Joskus vahvistimiensa ja efektiensä kanssa kamppaillut von Hertzen saattoi sännätä pois lavalta jättäen Aholan, Puurulan ja Chydeniuksen lavalle esittämään odotettua riisutumpia sovituksia kappaleista.
Pari asiaa on jäänyt Don Huonojen takavuosien live-esiintymisistä mieleen. Yhtyeen parhaat keikat olivat monesti niitä, joissa setin alkupuolella oli takkuilua, mutta loppua kohti nelikko piiskasi itsensä vimmattuun iskuun.
Toinen mieleenjäänyt seikka on se, että en muista yhtyeen jäsenten pahemmin hymyilleen lavalla koskaan.
Vierineet vuodet ja kunkin jäsenen omien projektiensa parissa viettämä aika ovat selkeästi tehneet tehtävänsä: Logomon lavalla nähtiin rennompi ja hyväntuulisempi Don Huonot kuin kertaakaan yhtyeen huippuvuosina.
Keikan avausbiisi, We Want More -musiikkiohjelmaa varten uudelleen sovitettu versio Sydänpuusta ei noussut keikkatilanteessa siivilleen. Uusi tulkinta ei saavuta alkuperäisversion shamanistisuutta, jota kannatteli Aholan matala laulu ja sanoituksen luontovertauskuvasto.
Avauksen jälkeen tuntui, että bändi rentoutui itsekin. Höyryjunan lailla kulkeneen Seireenin jälkeen Mustat linnut sekä teemaltaan aina vaan osuvampi Olemme kuin veljet saivat Don Huonot -koneen toden teolla käyntiin.
Hyvää yötä ja huomenta -hittilevyn (1997) avauskappale Ruoski minua! ja ilman pienintä hengähdystaukoa heti perään kuultu toinen angstihetki Vedä käteen eivät ole vuosikausiin kuulostaneet yhtä hyvältä kuin Turun illassa.
Verta, pornoa ja propagandaa -albumin (1994) parhaisiin hetkiin kuuluva Leijailtiin oli sovitettu hienovaraisesti uusiksi ja millä tavalla: laulu nousi yhdeksi keikan kohokohdista.
Setin keskivaiheilla kuultu akustinen osuus alkoi hienolla, hienolla sovituksella Mika Waltarin runoon sävelletystä Sinisestä yöstä. Basisti Puurulan soittaman viulun siivittämänä uljaan ilmavaksi kasvanut Tuulee ja Hannu ja Kerttu kuultiin myös akustisina sovituksina.
Vuoden 1993 Don Huonot -hitti, komeasti kulkenut Hyrrä käynnisti keikan loppupuolen sähköisen osuuden. Mukana oli myös viime syksynä julkaistu uusi kappale Salaisuus, mutta nostalginen hittikavalkadi kannatteli luonnollisesti myös loppusettiä.
Lopussa kuultiin yleisön hurmokseen nostaneet Kissaihmiset-, Riidankylväjä-, Pyhimys– ja Hyvää yötä ja huomenta -hitit, mutta kohokohtien joukkoon nousivat harvoin alkuperäissovituksena Don Huonot -keikoilla kuultu Kaunis painajainen sekä tutulla vimmalla (ja alkuperäissovituksena, ei We Want More -versiona) kertosäkeissä vyörynyt Suojelusenkeli.
Don Huonojen 25-vuotisjuhlakiertueen Turun-pysähdyksellä yhtyeestä (sekä kylkiluu murtuneena soittaneesta ulkojäsenestä, kitaristi Jarmo Saaresta) huokui rentous ja lämpö, jota bändin keikoilla ei takavuosina näkynyt.
1990-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina yhtyeen valtti livenä oli nimenomaan vimma ja energia, jolla koko bändi esiintyi. Vuonna 2015 tuo vimma ja energia ei ehkä ole läsnä enää entisessä mittakaavassa, mutta onhan Don Huonotkin ollut välissä poissa kuvioista (vuoden 2010 kolmea paluukeikkaa lukuun ottamatta) kaksitoista vuotta. Turussa koko bändin, mutta erityisesti yhtyeen 25 vuotta sitten perustaneiden laulaja Aholan ja rumpali Chydeniuksen vilpittömän iloista, rentoa ja olostaan nauttivaa lavaesiintymistä oli ilo seurata.
Koko bändi selkeästi nautti olostaan. Viimeistään ensimmäisenä encorena kuultu Kameleontti-levyn (1993) a cappella -biisi Ruma rämä romu römö-römö tämän todisti: joku nelikosta mokasi, mutta kappaleen päätyttyä koko bändi hymyili ja naureskeli tapahtuneelle.
Johtuuko rentous siitä, että Don Huonot tietää, että entiseen ei ole enää paluuta ja että juhlakiertueen sekä bändin parin kesäfestivaalikeikan jälkeen homma on taas siinä? Ehkä yhtye nauttii nyt joka siemauksesta? Kenties. Aika näyttää.
Oli miten oli, Don Huonoja on yhtä iso ilo seurata keikkatilanteessa vuonna 2015 kuin vuonna 1996. Jos Ahola, von Hertzen, Puurula ja Chydenius eivät enää aktivoidu tekemään musiikkia yhdessä, tämä juhlakiertue jättää hymyn sekä bändin itsensä että yleisön huulille.
TEKSTI Visa Högmander
KUVAT Sami Siilin