Helvetti irti Hyvinkäällä – Steelfest tarjosi verta, vihaa ja loputtoman vyöryn äärimmäistä säveltaidetta

Behexen.

Steelfest
Wanha Villatehdas, Hyvinkää
19.–20.5.2017

Teksti ja kuvat: Saku Schildt

Mitähän mahtavat Steelfestin järjestäjät ja vierailijat ajatella siitä, kun tapahtumassa kuvattu Azazel-yhtyeen keikkapätkä nousi viikonloppuna nettihitiksi?

Videolla festivaalin aloittanut suomalaisbändi toikkaroi lavalla sellaisissa promillelukemissa, ettei soittamisesta tule mitään. Ja nauru maittaa katsojille.

Vastaus kysymykseen on mitä luultavimmin, etteivät he ajattele siitä juuri mitään. Steelfest on tapahtuma niille, joita ei muun maailman mielipide paljoa kiinnosta.

Se on oman alakulttuurinsa juhla, eikä sillä ole mitään halua avata aivoituksiaan tai motiivejaan ulkopuolisille.

Jos esimerkiksi muut festivaalit kertovat kotisivuillaan tai ohjelmalehtisissään, millainen artisti kukin tapahtuman esiintyjä on, Steelfest ei moiseen vaivaudu.

Tietäjät tietää, mitä arvoja tai musiikkityyliä sellaiset kokoonpanot kuin Behexen. Sargeist, Lvcifyre, Peste Noire tai Sinister edustavat. Muut voivat sitten olla vaikka tietämättä.

Thyrane.

Yksinkertaistaen Steelfestiä voisi kuvailla niin, että se on metallimusiikin äärimmäisten alakulttuurien festivaali.

Thrashiä ei Hyvinkäällä kuultu, mutta muuten heavy metalin äärimmäiset alalajit olivat hyvin edustettuina: esiintyjäluettelosta löytyi tasaisesti black metalia, brutaalia kuolometallia ja funeral doomiakin.

Tapahtumalle on ominaista sekin, että toisin kuin aiemmin mainitusta Azazel-videosta voisi kuvitella, se ottaa asiansa vakavasti. Steelfestissä ei soiteta keikkoja yleisön viihdykkeeksi tai pilke silmäkulmassa. Kysymys on ennemmin hurmoshenkisestä rituaalista.

Nämä kokoonpanot tarkoittavat jokaista sanaa ja jokaista nuottia. Ja yleisö kuuntelee hartaudella.

Shape of Despair.

Puhtaasti musiikillisena elämyksenä Steelfest on uuvuttava kokemus. Tapahtuman bändit runnoivat esityksensä läpi sellaisella vauhdilla, että korvat puutuivat auttamatta.

Niinpä yksittäisiä kohokohtia on vaikea nostaa esille. Kaikki esiintyjät hoitivat hommansa tasaisen vahvasti, mutta herkeämättömän paahtamisen myötä orkesterit sekoittuivat yhdeksi pitkäksi jatkumoksi rujoa äänimaisemaa.

Festivaalin sisätilat olivat black metal -bändien hallussa, ja heistä esimerkiksi Behexen sekä Sargeist ylsivät varsin vakuuttavaan eläytymiseen. Ensin mainitussa nähtiin myös harvinainen näky: naisjäsen täysverisessä black metal -bändissä.

Ulkolavaa hallitsivat iltapäivisin death metal -yhtyeet. Näistä esimerkiksi Lvcifyre ja hollantilainen Sinister tekivät vaikutuksen sekä asenteellaan että taidollaan. Entombed-laulaja LG Petrovin tähdittämä Firespawn oli sen sijaan hienoinen pettymys – kenties osaksi juuri keulakuvansa turhankin leppoisan esiintymistyylin vuoksi.

Tapahtuman kummajaiset olivat funeral doom -yhtyeet Shape of Despair ja Skepticism, joiden musiikki on kaikista muista bändeistä poiketen hidastempoista laahustamista.

Molemmat soittivat kuitenkin erinomaiset keikat, ja kumpikin teki vaikutuksen myös lavailmeellään: Shape of Despairin jäsenet olivat kuin varjoja voimakkaiden valojen alla, ja Skepticismin karussa seremoniassa oli samanlaista juhlavuutta kuin hautajaisissa.

Pääesiintyjät lunastivat hekin tonttinsa. Perjantaina pitkäikäinen ruotsalaiskokoonpano Marduk piiskasi katsojia hellittämättömällä intensiteetillä. Laulaja Daniel Rostén ei todellakaan antanut äänijänteilleen armoa.

Lauantaina ulkoilmalavalla soitti viimeiseksi Mgla, joka katsojamäärän perusteella oli yksi viikonlopun odotetuimmista yhtyeistä. Perinnetietoista mustaa metallia esittävä puolalaisyhtye oli keksinyt tehokkaan pukeutumiskoodin: sen jäsenet verhosivat kasvonsakin mustan kankaan taakse, jolloin huppareissa soittaneet muusikot näyttivät kuin Mordorin Mustilta ratsastajilta.

Kummankin päivän viimeiset esiintyjät, ranskalainen Peste Noire ja norjalainen Carpathian Forest, jäivät reportterilta näkemättä. Silminnäkijälausuntojen mukaan yhtyeet tarjosivat kelpo lunastusta.

Mgla.

Jos lavalla oli helvetti irti, epäkorrekteinta käyttäytymistä nähtiin kuitenkin yleisössä. Eikä nyt puhuta alkoholilla läträämisestä – vaikka 30–40-vuotiaiden katsojien kansoittamassa Steelfestissä riitti sitäkin runsain mitoin – vaan reippaista ”sieg heil” -huudoista ja natsitervehdyksistä.

Kansallissosialistisen black metalin kannattajat eivät pitäneet kynttiläänsä vakan alla, vaan tovereita moikattiin ja valtakunnanjohtajaa ylistettiin asiaankuuluvin elkein. Siellä täällä näkyi paitoja, joissa ”juutalaiskäärmeitä” vaadittiin takaisin leireille.

Oliko tämä todellista poliittista vakaumusta vai tietoista shokeeraamista sillä ainoalla tavalla, millä saatananpalvontaankin tottunutta yhteiskuntaa voi nykyään enää hätkähdyttää – paha sanoa. Joukkoon mahtunee molempien katsantokantojen edustajia.

Se ainakin on mielenkiintoista, että vaikka osa yleisöstä edusti jyrkkää kansallishenkistä paatosta, Steelfest on yksi Suomen kansainvälisimmistä festivaaleista.

Yleisön puheensorinassa erotti monia kieliä, ja osa katsojista näytti ulkomuodon ja paitojen perusteella tulleen kaukaa Etelä-Amerikasta saakka.

Viha, ulkopuolisuus ja kapina yhdistävät ihmisiä kansallisuutta katsomatta.

Kaikki katsojat eivät ottaneet nationalismia liian vakavasti.

Kuvagalleria:

Thyrane:

Shape of Despair:

Firespawn:

Marduk:

Cut Up:

Skepticism:

Lvcifyre:

Behexen:

Sinister:

Mgla:

Purtenance:

Sargeist: