Livearvio: Latvian Skaņu Mežs on huokeahintainen laatufestivaali, jossa riittää kokeiluja joka lähtöön

30.9.2022 14:07

Skaņu Mežs
Riika, Latvia
23.–25.9.2022

Teksti ja kuvat: Matti Komulainen

Vaihtoehtoräpin lähettiläs Clipping vai Edgars Rubenisin bluegrass-projekti? Molempi parempi. Ja kaikkea niiden väliltä.

Skaņu Mežs on agendaltaan uusia musiikin virtauksia peilaava ja hengeltään matalan hierarkian underground-festivaali Latvian Riiassa. Nimi merkitsee sananmukaisesti Äänimetsää. Ja sitä tapahtuma on laajassa merkityksessä: vapaasti erilaisia elämänmuotoja rönsyävä soonis-orgaaninen ekosysteemi.

Skaņu Mežs on keskittynyt kokeelliseen, uutta luovaan ja avantgardeksi asemoituvaan musiikkiin aivan perustamisestaan vuonna 2003 lähtien. Syyskuun jälkipuoliskolla järjestettiin jo 20. Skaņu Mežs.

Clipping oli monille Riian 20. Skaņu Mežsin pääesiintyjä.

Juhlavuoden ohjelmaan pakattiin hengästyttävä kattaus. Clipping oli monille viikontaitteen pääesiintyjä, toisille taas harvoin lavalle nousevan säveltäjä Peter Ablingerin ja avantgarde-viulisti-vokalisti Biliana Voutchkovan kimppa.

Yhtä lailla yleisöä liikuttivat muun muassa japanilainen noise-artisti Yuko Araki, primitiivisen tekno-eksperimentoinnin brittikonkari Russell Haswell, lontoolainen free-jazzin lähettiläs Ahmed, Haagiin asettunut latvialaiskitaristi Edgars Rubenis, Alya Al-Sultanin ja Mariam Rezaein kokeellinen resitaali-elektro-paahto sekä Zahnradin ja Space Afrikan Mensch/Machine-tyypiset live-setit.

Peter Ablinger ja Biliana Voutchkova tarjosivat harvinaisen yhteisesiintymisen Riiassa.

Festivaali täytti Hanzas Peronsin, tapahtumaestradin Riian jugend-keskustan liepeillä. Se on ainoa rakennus, joka on jäljellä alueen ammoisesta junarahtikeskittymästä. Nyt makasiini on kunnostettu kulttuuritilaksi, jossa järjestetään kaikkea konserteista kokouksiin. Tiiliseinät ja puiset kattorakenteet takasivat toimivat puitteet sähköisesti vahvistetulle ja usein lujaa toistetulle musiikille.

Suomalaisesta näkökulmasta Skaņu Mežs tuntui hinnoittelultaan houkuttelevalta. Yhden illan lippu maksoi 20 euroa ja molemmat festivaalipäivät kolmekymppiä – 17 artistin kattauksesta! Ilmankos keikoille oli tunkua muulloinkin kuin pääesiintyjä Clippingin noustessa lavalle.

Lisäksi tapahtumaan sisältyi artistien keskustelutilaisuuksia, joihin pääsi osallistumaan ilmaiseksi. Festivaaliin lopuksi sunnuntaina tarjottiin niin ikään ilmaisohjelmaa, kohteena perheen pienimmät, joille oli omistettu kaksi erilaista musiikkia ja videotaidetta sisältävää teosta.

Samana viikonloppuna Riiassa järjestettiin myös vinyylilevytapahtuma, jonka yhteydessä soitti paikallisilla Grammyilla palkitun Jersika Recordsin fuusioyhtye Lupa.

Pienestä suurta

Skaņu Mežs karttaa ohjelmavalinnoissaan leimaavaa genreluokittelua ja muunlaista kategorisointia. Koska kaikilla nykymusiikin muodoilla on kokeellinen ulottuvuus, festivaalilla on aina edustettuna laaja kirjo erilaisia musiikkityylejä.

Sen myötä elektro-akustinen ilmaisu, vapaa improvisaatio, nykysäveltäjät, noise, hiphop, rock ja metalli mahtuvat kaikki samaan tapahtumaan. Aiemmin Skaņu Mežsissa ovatkin esiintyneet esimerkiksi Swans, Blixa Bargeld, Merzbow, Battles, Shabazz Palaces, Evan Parker, Wadada Leo Smith, Autechre, Roscoe Mitchell, Peter Brötzmann ja Lustmord.

Zahnrad törmäytti erilaisia sointimaailmoja musiikissaan.

Festivaalin avasi latvialaisen industrial-rynkyttelyn pioneeri Zahnrad. Nimi merkitsee hammasratasta. Sen kaltaisesti ruksutti soittokin.

Murisevan dronen päälle kerrostetiin ääniä, jotka kuulostivat ilmahälytyssireenien vonkunalta ja sähköisten aaltomuotojen kohinalta. Kompromissitonta jyystöään Zahnrad syvensi vielä sähkökitaralla samassa hengessä kuin Mika Vainio ja Joachim Nordwall yhteisprojektissaan Monstrance (2013). Varmaotteisuus ja tyylitaju juontuivat kokemuksesta: marraskuussa täyttyy 15 vuotta ensikeikasta.

Yleisö otti osaa Clippingin show’hun.

Helsingin keikkansa peruuttanut Clipping oli vähällä missata Riiankin mutta lento-ongelmat saatiin ratkaistua ja kolmikko lauteille. Omintakeisilla ideoillaan Young Fathersin ja Run the Jewelsin mieleen tuova trio on saanut nostetta räppäri Daveed Diggsin teatteri-, televisio- ja elokuvaurasta. Leffoista tunnetuimpia on entisen vangin viimeisistä päivistä ehdonalaisessa kertova Blindspotting (2018), jossa Diggs vastasi pääroolin lisäksi käsikirjoituksesta.

Kolmikon vahvin anti oli yleisön reaktioiden lukemisessa ja niiden lietsomisessa. Kopla työsti täyttä salillista taiten ja nosti intensiteettiä koko keikan loppuun saakka, jolloin yleisöä kiipesi lavalle. Väki näytti tuntevan biisit ja heittäytyi tekstien vietäväksi.

Jotain ihan muuta edustivat Peter Ablinger ja Biliana Voutchkova. Minimalistinen sormio-outoilu sekä hienovaraiset kehon äänet, nau’unnat ja possahdukset muodostivat herkullisen äänimaailman vähäeleiseksi riisutun lavaläsnäolon kera.

Itävaltalainen säveltäjä-opettaja-muusikko ja bulgarialaissyntyinen viulisti-äänitaiteilija kehittivät avantgardea, jonka utelias leikillisyys ja hauska sointitutkiskelu riemastuttivat. Voutchkova oli lavan keskipiste. Hän lauloi, murisi, pusutteli ja kiljahteli mikrofoniin ja työsti viuluaan yhtä vapain metodein. Jousisoitin kirskui, narisi ja rahisi hartsisesti. Äänenkäyttö toi hetkittäin mieleen norjalaisen improvisaation tienraivaajan Sidsel Endresenin.

Yuko Araki on Japanin uusimman sähköisen musiikin lähettiläs.

Yuko Arakin keikka inspiroi naista yleisöstä järjestämään oman performanssin.

Erityiseltä tuntui myös Yuko Arakin pinnaltaan viileän ilmeetön mutta lataukseltaan hyvin emotionaalinen tykitys. Pianistitaustainen Araki löysi sähköisen ja ei-akateemisen musiikin innostuttuaan metallista ja hardcorepunkista. Sooloprojektissaan hän sämplää japanilaisia perinnesoittimia osaksi kerroksellista saundiaan.

Riiassa Araki sääti sämpleistä, noisesta sekä aalto- ja kohina-aineistosta jatkumon, joka rytmiikalla koukutettuna puri yleisöön tehokkaasti. Salillinen virittyi taajuudelle pakkautuen lavan eteen niin, että keikan loppua kohden osallistuminen oli heittäytyvää. Joku haki vieläkin lähempää yhteyttä pulssiin tunkemalla päätään pa-subbariin, toinen mönki lavalle nelin kontin. Ilmankos tiukan pokeri-ilmeinen Araki repesi hymyilemään finaalissa.

Russell Haswell oli primitiivisen suuntauksen vaikuttajia Riiassa.

Russell Haswell veti niin ikään väkeä. Coventryn kasvatti kehitti niukasta kalustostaan primitiivistä noisen ja varhaisteknon fuusiota, jossa esitystapa oli tunnetun laulutekstin mukaisesti oleellisempi kuin komponenttikoostumus.

Ruuvailu ja säätäminen kyykyssä, askellus lavalla ja ”Terveisiä äidille” -huudot saivat välitöntä vastakaikua. Kansan palaute, kuten ”Tee äidistäsi ylpeä”, piiskasi miestä entistäkin tiukempaan työstöön.

Lenseä asenne yhdessä uutteran oluen kulauttelun kanssa toivat mieleen Sleaford Modsin lavadynamiikan mutta sisällöllisesti Haswell sai puserrettua kaiken oleellisen yrmyyn jyystöön ilman enempää verbaalista suoltoa.

Edgars Rubenis pisti Skaņu Mežsin juurevimmat soitot.

Edgars Rubenis operoi yhtä lailla vähäeleisin menetelmin mutta latauksesta tinkimättä. Mies ja kitara -konsepti redusoitiin maanläheisiin nimittäjiinsä. Rubenis sinisävyinen pikkailu sytytti mielikuvia Hank Williamsista bluegrassiin ja klassiseen kitarointiin, joiden kaltaisesta laajasta vaikutepohjastaista myös vaikkapa John Fahey ammensi ilmaisunsa.

Moniulotteisen tyylitaiturin taiteilijanimeksi sopisikin juurevahenkinen Slow Lightning hänen viimeisimmän levytyksensä mukaisesti. Se poikkeaa kiinnostavasti kitaristin aiemman bändin Mona de Bon linjasta, joka ulottuu indiegaragesta droneen. Riskinotto kannattaa.

Alya Al-Sultanin ja Mariam Rezaein musiikissa maailmat kohtaavat.

Alya Al-Sultani on koulittu sopraano, jonka juuret ovat osin irakilaisessa kulttuurissa, osin länsimaisessa taidemusiikissa ja kantaaottavassa feminismissä. Mariam Rezaei taas on dj, turntablisti ja elektromuusikko. Kaksikon ulosanti on yhteiskunnallisesti kantaaottavaa kokeellista hulluttelua.

Sen myötä Skaņu Mežsissä kuultiin korkealentoinen äänimatka vokalistin oopperamaisista kvaliteeteista klubisykkeeseen, johon turntablisti loi silmää nopeammasta skrätsäämisestä ja vihlovista ylä-äänistä. Huipennuksen jungle/drum’n’bass-pyrähdys palautti rytmittelyn maan pinnalla.

Perulais-amerikkalainen trio M. Caye Castagnetto, Angel Body Import ja Domokos toi mieleen kokeellisen kabaree-shown, jollaisen voisi saada aikaan New York Dolls, Nina Hagen ja Battles, jos ne yhdistäisivät voimansa Pedro Almodóvarin ohjauksessa.

Liideri Castagnetto oli hyperaktiivinen rumpali, joka jalkautui pieksämään myös muita instrumentteja. Lätsäpäinen Domokos Benczedi jyysti bassoaan ja koneita kuin teknoherätyksen saanut Sylvain Sylvain. Angel Body Importiin eli monialataiteilija Cirizaan taas tuntui pakatun ääntä, draamaa ja asennetta useamman punk-kauden Nina Hagenin edestä. Iso, meluisaa ja näyttävää? Kyllä, ja hulvattomimmalla mahdollisella tavalla!

Avoimmuuden ehdoilla

Vaikutuksen tekivät niin ikään tuottaja François J. Bonnetin monikanavainen soitto, elektro-säveltäjä Yvette Janine Jackson, sopraano-pianoduo Gunta Gelgote & Lelde Tīrelei sekä Amirtha Kidambin ja Matt Evansin orgaaninen laulaja-rumpalikonsepti.

François J. Bonnet vei monikanavaiselle äänimatkalle.

Bonnet toi saliin monikanavaisen ääniteoksen kunnianosoituksena Bernard Parmegianille (1927–2013), joka esiintyi ensimmäisessä Skaņu Mežsissä vuonna 2003. Pääohjelman Capture éphémère (1967) ja L’Instant mobile (1971) juontuivat maestron quadrofoniselta kaudelta: 1970-luvulla maailmalla jopa julkaistiin nelikanavaisia äänilevyjä.

Elektro-akustinen kokonaisuus synnytti immersiivisen vaikutelman, kun eri suunnilta virrannut signaali sulki kuuntelijan huomaansa. Kerrostuneista sähköisistä äänistä ja moniulotteisista vivahteista summautui kuuloaistissa vahvasti elämyksellinen luomus. Bonnetin Kassel Jaeger -nimimerkin työnäytteet tuntuivat ilmeeltään niukemmilta.

Yvette Janine Jackson maalasi levollista ambientia.

Yvette Janine Jackson on profiloitunut kokeilijaksi, joka miksaa töissään orkesteri- ja kamarimusiikkia temaattisiin asetelmiin. Niissä myös alaa opettava taituri pohtii usein afro-amerikkalaista kokemusta vaihtuvista näkökulmista ja historiaan peilaten.

Skaņu Mežsissä Jackson muovasi tasapainoisen ääniteoksen, joka koostui elektronisista, akustisista ja orgaanisista aineksista. Niistä Jackson summasi harmonista äänimaisemaa herkällä tatsilla.

Pianisti Lelde Tīrele ja sopraano Gunta Gelgote kyseenalaistivat sovinnaisuuksia.

Sopraano Gunta Gelgote ja pianisti Lelde Tīrele toivat esillepanonsa rekvisiitaksi muun muassa enduro-moottoripyörän. Duon veto Sievietība on latvialaisen Evija Skuķen sävellys, jonka Agate Bankava on koreografioinut.

Naisen kokemusmaailmaan keskittyvä kerronnallinen laulusarja vetosi repäisevillä kontrasteillaan, jotka ulottuivat hysteerisestä vokaalitaiteesta oopperan ikonografiaan ja sirkusmaisiin temppuihin. Spike Jones olisi taatusti pyrskahdellyt poksahtelusta, konfettisateesta ja nuottien mielenosoituksellisesta repimisestä. Toteutus rienasi oletusarvoja ja näytti hauskalta performanssiosuuksineen.

Amirtha Kidambi ja Matt Evans tekivät funktionaalista musiikkia.

Amirtha Kidambin ja Matt Evansin esitys kumpusi vuorostaan surusta, jonka duon kumpikin jäsen oli kohdannut tahoillaan, sekä sen eheyttävästä käsittelystä. Kidambi nosti tulokulman niin ihmiselon raskaisiin käänteisiin kuin maailmanpoliittisiin kriiseihin.

Konsertti räiskyi säröä ja rosoa, virhesignaaleja ja vinksahtaneita rakenteita dadan hengessä, mutta myös luuppeja ja teknistä briljeerausta. Ihmisäänen kierrätys, sämplääminen ja luuppaaminen samoin kuin rumpalin loppuun säästämä hienosti tömissyt rytmiornamentiikka nostivat kokonaisuutta oleellisesti.

Ahmed on nyky-freen soihdunkantajia.

Ahmed erottui ohjelmakartasta ainutlaatuisena alansa edustajana. Freejazzia kun ei tällä festarilla muuten kuultukaan. Ja free jos mikä on kokeellista musiikkia, jos sen mieltää syntyvän tosiaikaisesti aina uudelleen ilman tunnistettavan rakenteen turvaverkkoa.

Diggareille pianistivirtuoosi Pat Thomasin johtama Ahmed olikin koko tapahtuman aidointa itseilmaisua Skaņu Mežsin uutta etsivän agandan mukaisesti. Ja toki muodon puolesta liiderin sekä saksofonisti Seymour Wrightin, rumpali Antonin Gerbalin ja kontrabasisti Joel Gripin korkeaenerginen paahto kuulosti luontevalta jatkumolta takavuosikymmenien vapaapudotukselle. Kaikkineen nelikko kehitti soitollaan intensiivisen voimavirtauksen.

Space Afrika heitti dj-setin.

Festivaalin tarjonnassa Space Afrika tasapainotti kokonaisantia. Britanniassa vaikuttava Joshua Inyang ja Berliiniin asettunut Joshua Reid ovat ystävykset parin vuosikymmenen ajalta. Jouheva ulosanti kaartui Detroitin urbaanista jumputuksesta myöhempiin konemusiikin kehitelmiin ja Inyangin afrikkalaisiin juuriin tavalla, joka lunasti paikkansa Riiassa.

Ilmaisohjelmaa ja vinyylikauppaa

20. Skaņu Mežsiin sisällytettiin myös keskustelutilaisuuksia sekä perheohjelmaa. Samaan viikonloppuun osui myös vinyylitapahtuma, jossa levykokoelman täydentämisen ohella pääsi kuuntelemaan Lupa-yhtyeen kokeellista fuusiota.

Latvian musiikkiakatemiassa järjestetyissä Artist Talk -sessioissa olivat mukana itävaltalaissyntyinen säveltäjä Peter Ablinger, brittifonisti Seymour Wright, luennoija ja yhteiskunnallinen äänitaiteilija Yvette Janine Jackson sekä ranskalais-sveitsiläinen säveltäjä François J. Bonnet, joka tunnetaan ambient-noise-piireissä myös nimellä Kassel Jaeger.

Peter Ablinger keskusteli musiikista Latvian musiikkiakatemiassa.

Ablinger veti akatemian saliin 136 ison joukon sävellyksen opiskelijoita ja muita musiikkiin suuntautuneita nuoria ammattilaisia. Hän kertoi luovuuden ulottuvuuksista ja sävellystyön haasteista yleisön näkemyksiä tarkkaan kuunnellen.

Ohessa pohdittiin ajan ja yhteiskunnan taiteelle asettamista reunaehdoista. Voiko musiikki muuttaa mitään, kun se lähinnä heijastaa kokemaamme todellisuutta? Miten ilmaista taiteella jotain oikeasti merkityksellistä? Ablingerille provokaatio ja reaktion herättäminen ovatkin keskeisiä kaikessa tekemisessä.

Vinyylit kiinnostivat Vagonu zālen levymyyjäisissä.

Vinyylitapahtuma veti Riian vanhan vaunuhallin täyteen levynostajia. Tarjonta painottui selkeästi lp-levyihin mutta oli joukossa niin savikiekkoja kuin cd-levyjä.

Oma tiskinsä oli myös jazziin erikoistuneella levy-yhtiöllä Jersika Records, jonka bändi Lupa soitti keikan paikallisen kosketinsoittajalegenda Zigmars Liepiņšin vahvistuksella. Sen jälkeen sormiokonkarin signeerausta omiin ostoksiinsa jonotti suuri joukko faneja.

Sormioguru Zigmars Liepiņšin (vas.) täydentämä Lupa veti tyylitajuista fuusiota vinyylitapahtumassa.

Sunnuntaina Skaņu Mežsin päätteeksi Hanzas Peronsissa kasvatettiin uutta osallistuja- ja tekijäpolvea, jolle tarjottiin kansainvälistä audio-visuaalista ohjelmaa ilmaiseksi. Jenny Berger Myhren ja Annie Bielskin musiikkianimaatio The Grinder sekä Mārtiņš Graudsin ja Linda Leimanen valokuvaprojektiin perustuva Latvian Beasts voimaantuivat musiikista ja kuvallisesta aineistosta, joita hyödynnettiin kokeellisesti.

Pikkuväkeä oli runsaasti paikalla vanhempineen. Nuorinkin yleisö seurasi bassoklarinetin pörinää, syntetisaattorien pulputusta ja visuaalista ilotulitusta yllättävän maltillisesti.