Teksti ja kuvat: Mikko Hentunen
Laulaja-kitaristi Charlie Starrin kipparoima Blackberry Smoke on mielenkiintoinen yhtye monella tapaa. Se taiteilee perinteikkään etelänrokin ja Grateful Dead -tyylisen positiivisen jamittelumusiikin rajamailla kaatumatta kuitenkaan oikein kummallekaan puolelle. Kappalemateriaalista pääasiallisesti vastaava Starr kumartaa Georgia Satellitesin ja Skynyrdin suuntaan, mutta 70-luvun alkupuolen Rolling Stones, Tom Petty, Aerosmith ja Allman Brothers ovat ehkä lähempiä vertailukohteita vahvalla etelän aksentilla operoivalle Starrille.
Yhtyeen kahdeksas albumi Be Right Here julkaistiin kuluvan vuoden helmikuussa ristiriitaisissa tunnelmissa yhtyeen perustajajäsen, rumpali Brit Turnerin vakavan sairastelun varjostaessa kaikkea bändin ympärillä tapahtuvaa. Turner ehti keikkailla uuden levyn tiimoilta vain hetken. Hän menehtyi glioblastoomaan eli aivojen alueen syövän oireisiin maaliskuussa.
Turnerin jälkeen rumpalin jakkaralle nousi yhtyeen vanha ystävä ja jo viime syksystä saakka keikoilla mukana varajäsenenä matkustanut Kent Aberle, jonka soitto toi uutta pirteyttä synkissä vesissä seilanneelle bändille. Turneen alkaessa myös yhtyeen pitkäaikainen perkussionisti Preston Holcomb ilmoitti, ettei hän lähde enää kiertueille. Moni muu olisi peruuttanut jo koko Euroopan-rundin, mutta kovasta työmoraalistaan tunnettu Blackberry Smoke valitsi toisin.
Yhtyeen uusin levy esitteli ensimmäistä kertaa listaystävällisempää ja laulajavetoisempaa materiaalia, joka onkin vedonnut kuulijoihin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. ”Too rock for country and too country for rock’n’roll” on vaikea yhdistelmä ainakin maailmanvalloitusta silmällä pitäen, mutta yhtyeen biisimateriaalin vahvuus yhdistettynä vahvaan working man -identiteettiin toimii molemmilla puolilla. Kilometrien tuoma varmuus tuo soittoon vapautta ja iloa, joka on harvinaista herkkua äijävetoisessa genressä. Yhtyeen keikat voivat olla joko armotonta boogiejyrää, usvaista jamittelua tai jotain aivan muuta ja tässä onkin ehkä Blackberry Smoken suurin etu moneen
muuhun genren orkesteriin verrattuna.
Tukholman Globenin alueen 3500-paikkainen Annexet oli lähes loppuunmyyty ja ilmassa oli odottava tunnelma, kun lämmittelijänä toiminut Bones Owens starttasi settinsä hieman etuajassa. Rokkaavan etelän soundeja stoneriin ja jopa mustempaan metalliin yhdistävä Owens oli hyvä valinta Euroopan-kiertueen avaajaksi, ja esitystä olisi mieluusti kuunnellut pidempäänkin.
Tarkasti aikataulussa settinsä aloittanut pääesiintyjä sai täyden salin rokkaamaan alusta asti. Edellisen You Hear Georgia -albumin raita All Over the Road potkaisi käyntiin puolentoista tunnin setin, jolla lepotaukoja ei liialti pidetty. Uuden albumin kappaleita kuultiin neljä, joista erityisesti Starrin hienosti tulkitsema Azalea jäi mieleen. Myös ensimmäisenä encorena esitetty levyllä laiskan groovaava Dig A Hole sai rumpali Aberlen käsittelyssä uutta puhtia alleen.
Yhtyeen kolmen loistavan (soolo)kitaristin tyylipuhdasta soittoa oli ilo kuunnella ja erityisesti Benji Shanksin slidesoitto oli mannaa korville. Paul Jackson sai ainoan soolonsa setin loppupuolella Little Bit
Crazy -kappaleen huipentaessa konsertin ennen encoreita. Bassoa soittanut Brit Turnerin veli Richard ja kosketinsoittaja Brandon Still hoitivat työnsä tutulla varmuudella. Yhtyeen ensimmäisen albumin raita Sanctified (Woman) oli hyvä veto ja esitteli samalla yhtyeen pitkän linjan muusikkoina.
Yli 20 vuotta omaa polkuaan tallannut Blackberry Smoke on tehnyt tarttuvia ralleja jo alkutaipaleeltaan saakka. Oma suosikkialbumini Whippoorwill julkaistiin jo vuonna 2012 ja se sisältää edelleen mielestäni yhtyeen suurimmat hitit kuten One Horse Town, Ain’t Much Left of Me ja I Ain’t Got The Blues, jotka kaikki kuultiin konsertissa. Jos jotain jäin kaipaamaan, se oli ehkä saman albumin mainio avausraita Six Ways To Sunday, mutta ilman sitäkin keikka oli kokonainen. Myös yhtyeen kotimaan keikoilla mukana olleet taustalaulajattaret The Black Bettys olisivat olleet mainio lisä Euroopan kiertueen esityksiin.
Tapasin yhtyeen keulakuvan ja rumpalin pikaisesti keikan jälkeen. Hiukan väsyneen oloiset herrasmiehet vastailivat kohteliaasti harvalukuisen back stage -yleisön kysymyksiin ja kiertueväsymys näkyi jo päältä. Varmasti äärimmäisen raskas kulunut puoli vuotta Brit Turnerin kuoleman jälkeen vie veronsa, mutta yhtyeen henki on vahva ja suunta on ylöspäin.
Blackberry Smoke on hyvä yhtye. Vahvat kappaleet, hienot tarinat ja ”Brothers and Sisters” -fanikunta ovat jotakin sellaista, mitä nykyään harvoin näkee tai kokee. Hyvää southern rockia ilman pullistelua, piilorasismia tai muutakaan epäoleellista. Yhtye vetoaa myös naisiin ja ruotsalaismiehet pitelivätkin tiukasti kiinni daameistaan, jotka lauloivat bändin mukana osaten sanat ulkoa. Kun kuulet viiden minuutin sisällä jamipätkän Abban Dancing Queenia, Steve Miller Bandin Fly Like An Eaglea ja taidokkaan groovaavaa omaa materiaalia, tiedät olevasi ”among friends” ja leveä hymy kasvoilla. Tästä yhtyeestä kuullaan vielä ja isosti.
Blackberry Smoke. Kuva: Mikko Hentunen