Livearvio: Väärä Raha meni taas täydestä

Jaakko Laitinen & Väärä Raha, 24.3.2023 G Livelab, Tampere. Teksti: Jussi Niemi
27.3.2023 11:32

Väkisinkin tuli mieleen, miten osuva vaali-iskulause olisi Jaakko Laitisen ja Väärän Rahan vielä levyttämättömän Äyskärin kertosäe ”äyskäri käteen ja kaikki äyskäröimaan”, siis jos hommaa lähestyttäisiin ihan aidolta todellisuuspohjalta. Jaakko kertoi sanojen inspiraatiosta, että ”vene voi olla vedessä, mutta vesi ei voi olla veneessä”, ja siellähän se nyt ihmiskunnalla on, ikävä kyllä.
Tampereen G Livelab oli täynnä innokasta yleisöä, joka imi bändin molemmat pitkät setit itseensä. Niin tein itsekin. Harvempi orkesteri pärjää Jaakko Laitiselle ja Väärälle Rahalle meiningin ja tekstien ylösrakentavuudessa. Viime näkemästä parran ja viikset kasvattanut Laitinen osaa koko lailla ainutlaatuisesti naittaa arkkityyppisiä asioita, ennen muuta rai-rai-rai-tyyppisen uhon ja  blues-viisauden.

Toisessa kappaleessa Jaakko lauloi kulkeneensa kaikenlaisia niin pitkiä kuin mutkikkaitakin teitä, paitsi sitä kultaista keskitietä. Rivien välistä pystyi lukemaan, että olisi ehkä sitäkin kannattanut kokeilla. Encoren päättänyt Kännissä ja pilvessä ei suinkaan ollut kehotus kiskoa molemmin käsin, vaan paremminkin toteava analyysi ihmisen tarpeesta paeta todellisuutta.
Nämä ja monet muut viisaudet herra Laitinen jakeli taas äänellä ja fraseerauksella, joka on maukas cocktail vanhoista suomalaisista kupleteista ja romaniklangista. Mikä parasta, paketti lähtee häneltä täysin luontevasti, ilman pienintäkään pinnistelyä.

Yhtä hyviä kuin biisit — joita rustaavat kaikki bändin jäsenet — olivat vokalistin täysin roolihahmossa jaellut välispiikit, esimerkiksi Voyagerin taustatarinassa, kun avaruuteen sikäläisten olentojen tutkittaviksi lähetettiin Chuck Berryn ja Bachin musiikkien ohella nakukuvat miehestä ja naisesta. Jaakko tähdensi, että hänen mielestään niin ei pitäisi tehdä, muuta kuin pyynnöstä, ”mutta kun 70-luku oli vähän sellainen, että silloin tehtiin kaikenlaista sopimatonta”.

Vankan balkanilaisviban menoon toi kovan tason pelimanneista koostuva bändi, jossa vierailevana tähtenä loisti monipuhaltaja ja perkussionisti Markus Pajakkala (Laura Moisio, Utopianisti), parhaimmillaan polvillaan puhkuen. Omaakin Turkki/Lähi-Itä-tyylistä Sound Tagine -bändiään johtava trumpetisti Ilkka Arola toi väriä kokonaisuuteen usein myös buzukilla, ja Marko Roininen löysi hanuristaan meheviä koukeroita, joista kurtun perussoittajat eivät tiedä mitään. Kiperät humpasta funkiin yltäneet tempot takasi Janne Hast rummuissa ja uudempana jäsenenä sekä kontraa että sähköbassoa vakuuttavasti pelannut Juho Kanervo.

Monia uunituoreita biisejä kuultiin ja niistä kasataan parhaillaan seuraavaa albumia. Näytön perusteella sitä kannattaa odottaa. Ei jäänyt epäselväksi, että ihan kaikki diggasivat sekä materiaalia että bändiä kympillä.

Teksti: Jussi Niemi

Lisää luettavaa