Livearvio: Vain aivokuollut kykenee tätä musiikkia vastustamaan – Tampereella palattiin kaiken länsimaisen populaarimusiikin juurille

Bassekou Kouyate & Ngoni Ba, G Livelab (Tampere), 25.5.2023
29.5.2023 10:19

Dis de grandfather of guitar and father of banjo”, lausui Bassekou Kouyate vaatimattomalla englannillaan Tampereen G Livelabissa nostaen yllättävän pienikokoisen ngoninsa yleisön paremmin nähtäväksi.

Ja tottahan se oli. Ngoni on siis Länsi-Afrikassa ja Saharan eteläreunamilla käytetty ikivanha nelikielinen aavikkoluuttu. Vehkeellä on eri nimiä eri heimojen keskuudessa, mutta sen pohjalta orjat Amerikassa virittelivät banjon, joka nykyään yhdistetään erityisesti valkoiseen bluegrassiin, vaikka se todellisuudessa on niin ”musta” soitin kuin olla voi.

Anyways, malilainen, molempien vanhempiensa puolelta lukemattomien sukupolvien griot-perinnettä (suullisia historioitsijoita ja ammattimuusikoita) edustava Kouyate on ngonin johtava taituri ja tehnyt useiden albumien lisäksi yhteistöitä muun muassa Damon Albarnin, Taj Mahalin, Bela Fleckin, Ali Farka Touren ja Toumani Diabaten kanssa. Ngoni Ba taas on hänen perheyhtyeensä, jossa basso-ngonia (alkuperäinen funk-basso) pelaa hänen poikansa, calebassia veljensä, puherumpua ja muita perkussioita veljenpoikansa. Laulaja Amy Sacko on hänen vaimonsa.

Pitkä setti oli vaikuttavaa kamaa. Vähän ironiselta tuntui ainoastaan se, että jengi kuunteli äärimmäisen coolisti gruuvannutta menoa istuen. Itse on en moiseen pysty, keho vaan kieltäytyy liikkumattomuudesta.

Kuka mitenkin. Tohdin kuitenkin väittää koko salin olleen erittäin vaikutettu, enkä ihmettele. Vain aivokuollut tai umpitollo kykenee Kouyaten musiikkia vastustamaan. Nähkääs kun se tulee suoraan lähteeltä, ja siinä kuulee samalla kertaa kaikki länsimaisen musiikin parhaat jutut. Blues on tietenkin alati läsnä, mutta niin on rytmeissä myös funk ja reggae. Usein lisäksi jazz ja latinorytmiikka nostivat päätään, ja hetkittäin melodioissa kuuli vahvaa arabivaikutustakin. Eräs perinteisesti van naisten naisille esittämä mahtava biisi oli monin paikoin Sackon intohimoisen laulun ja melodian puolesta silkkaa flamencoa.

Ngoni Ban musaa voi sanoa oikeasti ajattomaksi, koska sen ikivanhat juuret aisti koko ajan, mutta samalla mukaan oli pettämättömällä maulla lisätty modernejakin elementtejä, kuten maestrolla wah-wah ja kaiketi joitain muitakin efektejä. Niistä johtuen sointi oli usein hyvin kitaramainen, toisinaan olisi voinut vannoa sen lähtevän korasta. Miten tuo onnistui neljällä kielellä? No, se epäilemättä menee virtuositeetin piikkiin.

Koko hoito vedettiin läpi sellaisella myötäsyntyisellä hienostuneisuudella ja syvyydellä, johon monissa sukupolvissa jalostunut soitto vain yltää.

Toivoisin todella, että jokainen musadiggari kuulisi Ngoni Bata, jotta itse kukin tajuaisi konkreettisesti, ketkä ovat rakentaneet sen temppelin, jossa me kaikki tanssimme. On terveellistä tietää, mistä jutut tulevat.

Teksti: Jussi Niemi

Lisää luettavaa