Martha High & Speedometer | 20.4.2013 Circus, Helsinki

22.4.2013 14:28
Jo instituutioksi muodostunut, tänä vuonna 19. kertaa järjestetty Funky Elephant -festivaali oli kiinnittänyt lauantain pääesiintyjäkseen souldiiva Martha High'n sekä funkpumppu Speedometerin kollaboraation.

Jo instituutioksi muodostunut, tänä vuonna 19. kertaa järjestetty Funky Elephant -festivaali oli kiinnittänyt lauantain pääesiintyjäkseen souldiiva Martha High’n sekä funkpumppu Speedometerin kollaboraation. Amerikkalainen Martha High on kerännyt kannuksensa aikoinaan keikkailemalla yli 30 vuotta James Brownin kanssa. JB All Starsiinkin kuulunut Martha High oli soulin kummisedän joukoissa pisimpään pysynyt naislaulaja. Lisäksi Martha on esiintynyt yhdessä sellaisten legendojen kuten Maceo Parkerin ja Lyn Collinsin kanssa. Speedometer sen sijaan on 1990-lopulta lähtien toiminut kymmenhenkinen brittiläinen funk-kokoonpano.

Martha High on julkaissut lähes puoli vuosisataa kestäneellä urallaan vain kolme albumia: nimeään kantavan, glitteriä tihkuvan diskoalbumin vuonna 1979, lähinnä covereita käsittäneen W.O.M.A.N. -levyn Shaolin Temple Defenders -yhtyeen kanssa vuonna 2008 ja Soul Overduen viime vuonna yllämainitun Speedometerin kanssa. Lauantainen Funky Elephant -keikka oli Soul Overdue -levyn tiimoilta tehdyn kiertueen viimeinen. Levyllä sekä konserteissa esitettävä materiaali koostuu JB-covereista ja muista vanhoista soul-klassikoista.

Keikka aloitettiin Mama Feelgoodilla, jota edelsi vartin pituinen Speedometer-lämmittely ennen kuin Marthasta nähtiin vilaustakaan. Syy jopa hieman pitkäveteiseen ja venytetyltä tuntuneeseen introon selvisi melko pian – Martha kärsi ongelmista äänensä kanssa. Pitkän rundin rasitukset alkoivat ilmeisesti tuntua.

Toisena kappaleena kuultiin Dragging Me Down, jota seurasi Marthan järisyttävä ja karvat pystyyn nostattava tulkinta Sunnysta – Martha kuulosti upealta, vaikka joutui ajoittain silminnähden taistelemaan äänensä kanssa. Seuraavan, No More Heartaches -kappaleen jälkeen Martha joutuikin poistumaan hetkeksi lavalta parantelemaan ääntään. Speedometer yritti pitää bileet katossa ja tanssittaa yleisöä parhaansa mukaan, mutta eittämättä tunnelma väkisinkin hieman latistui. Speedometerin kitaristi ja keulahahmo Leigh Gracie ei ehkä ole englantilaisessa nuivuudessaan se kaikkein mukaansatempaavin seremoniamestari.

Martha palasi lavalle hetken päästä, kuten kunnon shownaisen kuuluukin. Paluun jälkeen kuultiin Never Never Love A Married Man, jonka – kuten koko loppukeikan – ajan yleisö joutui valitettavasti kaiken aikaa jännittämään, koska Marthan ääni pettää taas. Kuulosti myös siltä, että Martha varoi avaamasta äänihuuliaan täysin, jotta ääni kestäisi keikan loppuun saakka. Hidastempoinen I’d Rather Go Blind oli kuitenkin jälleen häkellyttävä tulkinta ja ääniongelmistaan huolimatta Martha todella otti yleisönsä.

Seuraavan kappaleen jälkeen Martha joutui taas hieman keräilemään ääntään, mutta hoiti kuin hoitikin keikan kunnialla loppuun vetämällä vielä vartin pituisen version You Got It -biisistä, jonka aikana lavalle kerättiin myös yleisön sulavaliikkeisimmät lantionheiluttajat. Encorena kuultiin vielä Marthan tulkinta Save Me -kappaleesta, jonka aikana viimeistään kaikki sympatiat olivat Marthan puolella – tässä kohtaa Martha-rukka jo tosiaan tarvitsi pelastajaa äänensä kanssa.

Circus tuntui keikkapaikkana Funky Elephantin aiempaa sijaintia Tavastia-klubia persoonattomammalta, joskin järjestäjät olivat rekvisiitan avulla yrittäneet tehdä parhaansa tilanteen kääntämiseksi. Kukin lava oli somistettu teemaan sopivin koristein ja festivaaleille oli hoidettu jos jonkinmoista oheisohjelmaa kosmisesta teehuoneesta hiphop-tanssijoihin ja soul foodista köysitaiteilijoihin sekä taidenäyttelyyn asti.

Yleisöä tuntui olevan aiempia vuosia vähemmän, tai sitten porukka hukkui valtavaan tilaan. Ainakin Marthan keikalla oli melko väljää ja tilaa tanssia oli riittävästi.

Lisää luettavaa