Yleensä Belgiassa vierailevat metallibändit käyvät maan pohjoisosissa, sillä etelässä maan ranskankielisellä alueella ja ranskankielisessä Brysselissä ei niinkään perusteta raskaasta musiikista. Nightwish on ominut uudelle levylleen sen verran laaja-alaisia vaikutteita, että yhtye näyttää kelpaavan nykyään hyvin myös Euroopan pääkaupungissa, vaikka bändi on toki vieraillut Brysselissä aikaisemminkin.
Merkillepantavaa erityisesti oli se, että yleisö koostui pääosin hieman varttuneemmasta väestä. Aivan nuoria ei juurikaan joukossa näkynyt ja keski-iän ylittäneiden pariskuntien osuus puolestaan oli silmiinpistävä. Liekö tämäkin osoitus yhtyeen nykyisestä aiempaa laveammasta ilmaisutavasta.
Taikatalvi-intron jälkeen yhtye käynnisti konserttinsa kolmen biisin jyreällä hittipotpurilla, joka pisti heti veren kiertämään. Pahimpien höryjen päästyä leijailemaan kohti salin kattoa yhtye avasi Scaretalella portit kohti seesteisempää ja taiteellisempaa jaksoa, joka alkoi twinpeaksjazz-palalla Slow, Love, Slow. Biisin voisi hyvin kuvitella istuvan erinomaisesti pieneen ja intiimiin klubitilaan, mutta Nightwish pystyi kyllä lähettämään kappaleen tunnelman suuren areenan takariveille saakka.
Säkkipillisti Troy Donockley liittyi bändin seuraan kuuden biisin ajaksi, ja hänen puhallinosuutensa rikastivat bändin livesoundia yllättävän kuulaaksi.
Taideperiodin jälkeen Nightwish palasi jämerämpään ilmaisuun Planet Hellillä ja päätti sen Over The Hills And Far Away -biisiin. Kun encoret alkoivat Finlandialla, jopa belgialaiset hiljentyivät. Yleensä vastaavassa tilanteessa sytkärit heiluvat yleisömeressä, mutta Brysselissäpä vilkkuivatkin digipokkareiden näytöt.
Nightwish tarjoili varsin onnistuneesti reilun puolitoistatuntisen tunteiden vuoristoradan, joka näkyi heiluttavan yleisöä istumakatsomossakin. Tosin bändi on kuulemma saanut kritiikkiä kolmen biisin balladiosion tähden, koska sen on koettu olevan liian pitkä ja tylsä.
– Joo, tällaista palautetta on tullut. Mutta saamamme vastaanotto on ollut mielenkiintoinen. Keikoilla ei ole nyt niin räyhäkkä meininki kuin ennen. Jengi on hieman monttu auki, miten suhtautua, koska lavalta tulevan informaation määrä on niin suuri. Ihmiset ovat kyllä pitäneet, mutta ihmetelleet, mitä keikalla tapahtui. He ovat olleet vähän pöllämystyneitä, Tuomas Holopainen kertoi keikkapaikalla.
– Rakensimme shown siten, että rock and roll jäi taka-alalle. Yleisön huudattaminen ei ole ikinä ollut meidän suurimpia vahvuuksia. Alkuperäinen idea oli, että kukaan ei sano mitään koko keikan aikana, mutta kyllä kanssakäymistä yleisön kanssa on silti hyvä edes vähän pitää yllä. Lähdimme kuitenkin siltä pohjalta, että luomme teatteriesityksen.
Nightwishin tilanne lähteä tälle kiertueelle oli erilainen kuin kahdelle edelliselle. Oncea varjosti tulehtuneet ihmissuhteet ja edellisellä kiertueella bändissä oli uusi laulaja.
– Nyt on paljon leppoisampaa, kun tietää, että homma toimii ja voi keskittyä olennaiseen. Lavalle mennessä voin nyt olla huojentunut. Livetilanne on muuttunut tosi paljon siitä, mitä se on ollut. Soittamisesta nauttii ja turhanpäiväinen jännitys, pelko ja perfektionismi on jäänyt pois.
– Perfektionismi hävisi oivallukseen siitä, että perfektionismi ei ole hyve, vaan pahe. Näin televisiosta Celine Dionin konsertin, jossa hän veti yhden biisin aivan pieleen. Siis Celine Dion! Siitä tuli katsojana mahtava inhimillinen fiilis. Olen mokaillut tälläkin kiertueella joitakin kohtia tosi pahasti, mutta siitä tulee vapautunut olo ja se allaa naurattaa. Kun soittaja tekee virheen, ei yleisö takerru sellaiseen, vaan antaa anteeksi. Mokailu kuuluu tähän hommaan. Jos haluaa täydellisyyttä, voi mennä johonkin halliin kuuntelemaan levyä. Inhimillisyys, lämpö, sekoilu ja mokailu ovat osa live-esitystä. Musiikki kuolee, jos sitä alkaa suorittaa.
Nightwishin käynnissä olevan kiertueen biisilista perustuu tietenkin pitkälti Imaginaerumiin, mutta silti vanhojen biisien osuus on hämmästyttävän pieni. Bändi jopa pohti soittavansa levyn alusta loppuun livenä.
– Mutta ei sellainen toimi uuden levyn kohdalla fanien näkökulmasta. Imaginaerumin soittamiselle kokonaan on perusteluita, mutta sellaisen aika ei ole nyt. Sitä paitsi ihmiset haluavat kuulla muitakin biisejä. Olemme kuitenkin jättäneet osan vanhoista keikkabiiseistä pois. Esimerkiksi Wishmaster oli jossain vaiheessa Anettelle pakkopullaa, ja sitä siitä tuli meillekin. Miksi sitten enää soittaisimme sitä, Tuomas pohtii.
Käynnissä oleva kiertue on jaksoitettu siten, että yhtyeelle jää enemmän lepoaikaa. Bändi vietti konserttia edeltävänä päivänä Brysselissä vapaapäivää, jonka ihmiset käyttivät joko nukkumiseen tai leppoisaan oleskeluun. Toisin kuin usein luullaan, keikkapaikalla bändillä ei näytä olevan lainkaan kiire.
– Olemme yrittäneet keksiä jotain ajanvietettä, kuten näkyy, Tuomas sanoo ja viittaa pieneen pöytään, jossa on pokerinopat ja kolikkopinoja.
– Keikkapäivinä joutilasta aikaa on tosi paljon, ja silloin on mukava tehdä haastatteluita, kun mitään muutakaan ei ole. Naurattaa, kun joku soittaa ja sanoo: ”Tiedän teidän olevan rundilla ja kiireisiä, mutta puhun nopeasti”. Kuten äiti esimerkiksi. Hän saa puhua ihan rauhassa, kun seuraavaan viiteen tuntiin ei tapahdu mitään.
Teksti ja kuvat: Marko Säynekoski