Kun Yarin ja Tuntematon Numero -yhtyeen Pahaa unta? -spesiaalikeikka Tavastialla julkistettiin syksyllä, niin ostin välittömästi lipun. Vau! Odotukset olivat ennalta hieman liiankin korkealla, koska olen digannut maxitäböillä kyseistä Se-yhtyeen levyä 80-luvulta saakka. Vinyyli on enää juuri ja juuri soittokuntoinen.
Pahaksi onneksi sairastuin flunssaan ennen keikkaa, mutta sain enkelivoimia lähettävältä kaukoparantajalta luvan lähteä keikalle, jos joisin pelkkää karpalomehua, tuota suosikkilitkuani.
Odotin, että Se-yhtyeen faneja piisaa Hesassa ja keikka myydään loppuun, mutta aivan loppuunmyyty sali ei ollut. Väkeä oli kuitenkin paljon ja kaikki baarit olivat auki. Tunnistin jengin joukosta monia kuuluisuuksia ja julkimoita.
Tälläsin turvonneen ruhoni eturiviin valokuvaajatuttuni Lefan kanssa. Bändi aloitti miltei aikataulun mukaan klo 21:30. Yhtye esitti aistikkaan punneasti koko Pahaa Unta? -levyn sekoitetussa biisijärjestyksessä.
”Nippu loistavia, erilaisia ja kestäviä biisejä soitettuna paneutuneesti ja sovituksellisesti onnistuneesti.”
Keikka oli odotuksianikin parempi. Nippu loistavia, erilaisia ja kestäviä biisejä soitettuna paneutuneesti ja sovituksellisesti onnistuneesti. Lisäksi laulettuna kerrassaan huippulisti. Mikä ihme on 60-vuotiaan Yarin laulukunnon ja äänen salaisuus? Terveellinen elämä? Karpalomehu? Väitän rohkeasti, että Yari laulaa yhtä relevantisti kuin levyn ilmestymisen aikoina.
Yari vaihteli taajaan kitaroita Tele-sekasikiön ja 12-kielisen sähkiksen välillä. Kun hänen piuhansa tipahti erään vaihdon yhteydessä mikkitelineestä eteeni lavalle, niin piuhan ojentamisen yhteydessä tarjosin hänelle huvikseni myös taskusta löytämäni soittolehdykän eli plektran, muka varalle. Hämmästyksekseni Yari otti kiitollisena plekurin vastaan ja soitti sillä loppukeikan. Vautsi!
Litku Klemetti lauloi hieman yllättäen Anna mun olla -kappaleen kesken setin, ja oikeastaan Litkun vinkeä vibrato sopi mainiosti tähän iskusävelmään. Litku näpräsi laadukkaan vimmaisesti myös urkuja sekä sähköpianoa.
Vaikka Tuntematon Numero -yhtyeen nörttimäinen soolokitaristi selviytyi täysin kunnialla kimuranteista kitarasooloista, niin kaipasin silti salaa hieman Se-yhtyeen alkuperäisen kitaristin Peurasaaren vaarallisesti huojuvaa futsitettua Gibson Byrdland -soundia sekä kiipparisti P.A. Ulmasen pörisevää Wurlizeria.
Vasenkätinen rumpali selvisi tehtävästään, vaikka jostain oudosta syystä karsastan vasurirumpaleita. En tiedä miksi. Lienen outo.
Ainoa pieni miinus tulee kelvollisesti soittaneen basistin soundista ja syy on osin omani. Seisoin näet suoraan hänen Marshall-putkinuppinsa ja 4×10 bassokaappinsa tulilinjalla, jolloin äijän aktiivibasson kielten pauke mikrofoneihin tuli suoraan päin naamaani. Kun vaihdoin myöhemmin salissa kauemmas, niin bassosoundi oli ihan ok. Neuvoisin silti basistia laskemaan Fender-soittimen mikrofoneja alaspäin, jolloin voimallinen nakkinapse ei kuulu niin paljon. Suomen parhaana kamarunkkarina olen näet säätänyt kymmeniä bassoja kuosiin.
”Aktiivibasson kielten pauke mikrofoneihin tuli suoraan päin naamaani”
Kun koko Pahaa Unta? -levy oli saatu kunnialla soitettua, niin bändi kehtasi juksata yleisöä, että keikka oli sitten tässä. Onneksi se oli vain leikkiä ja yhtye esitti sekalaisen kimaran lähinnä Se-yhtyeen singlebiisejä. Yli puolitoista tuntia kestänyt keikka oli soittajien lievästä hermoilusta huolimatta erittäin onnistunut, ja uskon koko yleisön tykänneen ihan säihkyturpana.
En loistavan keikan jälkeen saanut himassa unta, niin huomasin Facebookista, että plektra-episodi oli tallentunut videona erään naishenkilön kännykkään. Jaon videon omalla sivullani ja katsoin sen huvittuneena pariin kertaan. Rohkenin myös lähestyä viestillä Yaria, joka oli hieman huolissaan tulevan Tampereen keikan ennakkomyynnistä. Lupaan rakastaa ikuisesti kaikkia tamperelaisia, jos keikka myydään loppuun.
”Uskon koko yleisön tykänneen ihan säihkyturpana”
Lopuksi toivon, että sama ensemble esittää tulevina vuosina myös Banaaniconga– ja Seitsemäs maailma -levyt sekä tietenkin Lasi kirkasta vettä -tuotoksen, joista kahta viimeksi mainittua ei ikävä kyllä ole koskaan julkaistu cd-levynä.
Teksti ja kuvat: Hemmo Päivärinne