Hackneyn maine karuna kulmana tuntui sopivan ennalta kuin nakutettu saksofonisti Peter Brötzmannin johtaman robustin, rajun ja vastaanpanemattoman Chicago Tentetin keikkapaikaksi. Bändi oli vetänyt vuotta aiemmin Café OTOssa kolmen keikan putken liiderinsä 70-vuotispäivien kunniaksi, nyt oli vuorossa kahden illan rupeama.
Everything freer than everything else!
Kotoisen klubin ikkunaan oli teipattu The Wire –lehden tuoreen numeron mainos – kansikuvapoikana siis Peter. Markiisin varjossa keikkuvalta liitutaululta loistivat huolta nostattavat sanat “sold out”. Onneksi Tampere Jazz Happeningin tiimellyksessä viikkoa aiemmin viimeksi yhytetty saksofonisti Mats Gustafsson jutteli pasunisti Johannes Bauerin kanssa paikan edessä, ja sisäänpääsy järjestyi mutkattomasti.
Tiskiltä löytyi muutakin miehistöä, ja “Vater Brötzmann” sekä saksofonisti Ken Vandermark ottivat halaten vastaan ihmeteltyään ensin hämäläisedustusta Pohjois-Lontoossa.
Kellon käydessä yhdeksää Peter Brötzmann Chicago Tentet – jossa siis on 11 jäsentä – asteli lavalle aloittaakseen aina samanlaisen ja aina erilaisen riittinsä. Vaikka perinteiset termit eivät täysin sovellukaan, kävi taas selväksi, miten paljon enemmän Brötzmann-Gustafsson-Vandermark –troikalla on annettavaa mihin tahansa “jazzia” soittavaan fonisektioon verrattuna. Erilleen irrotettuna trio kulkee nimellä Sonore, ja juuri Café OTOn nimeä kantava levy on viime vuosien kestävimpiä improvisaatioäänitteitä.
Chicago Tentetin koin ensi kerran Tampereella 2003, Peterin itsensä Ayleria kierrättäneen Die Like A Dogin osana samoissa puitteissa yhdeksän vuotta varhemmin. Sittemmin miehen nostattaman myterin tielle on tullut hakeuduttua joko soolo- tai bändikeikoille useissa yhteyksissä.
Tuntuu ällistytävältä, miten vähän kulumaa vuosien vieriminen on tähän elävään legendaan aiheuttanut: luonnonvoimaan vertautuvaa raivoa ja volyymia riittää vaikka muille jakaa, tilannetajua lienee hionut eniten työ nimenomaan tämän porukan kanssa. Neljästä äffästä pudotaan piano pianissimoon silmänräpäyksessä ja erilaiset soitinkombinaatiot syntyvät puhaltimien, basson, sellon ja kahden rumpusetin joukkueesta intuitiivisesti mutta jämerästi. Pannuttajista Michael Zerang jäi taas vähän Paal Nilssen-Loven jalkoihin, mutta siinä ei ollut mitään uutta.
En osaa rinnastaa tätä järjen tuolla puolen, puhtaiden tunteiden alueella operoivaa fantastista ryhmää muihin kuin Motörheadiin, ja siksi kuvaava slogan on helppo säveltää: Peter Brötzmann Chicago Tentet – Everything freer than everything else!