Westway Lab
Guimarães, Portugali
6.–9.4.2022
Teksti ja kuvat: Matti Komulainen
Punkin energiaa, popin helmeilyä, vastakulttuuria ja uusia mahdollisuuksia. Kaikkea tätä ja paljon muuta sisältyi Westway Labiin, jossa paneuduttiin elämään rinnakkain koronan kanssa. Live-elämyksiin ja paneelikeskusteluihin heittäydyttiin maskit kasvoilla ja kahden viime vuoden kokemuksista oppineena. Oleellista oli se, että jälleen voitiin kohdata kasvokkain.
Yhdeksäs Westway Lab avasi samalla kevään festivaalikauden. Uutta musiikkia esittelevä tapahtuma kokosi Pohjois-Portugalin Guimarãesiin ison joukon delegaatteja ja paikallista yleisöä. Yhteisöllisyys korostui kohtaamisissa, jotka levittyivät kaikkiaan 14 estradille pääkallopaikalla Vila Flor -kulttuurikeskuksessa sekä kaupungin vanhoissa kortteleissa.
Westway Lab rakentuu kolmesta peruselementistä. Yleisölle avoimen festivaalin ja musiikkialan ammattilaisille suunnatun konferenssin lisäksi mukana on residenssiosio, jossa eri taustaisia muusikoita kutsutaan viikoksi luomaan yhdessä uutta sävelilmaisua Candoson luovaan keskukseen Guimarãesiin.
Matalan kynnyksen musiikkitapahtuman henki kiteytyi keskusteluissa, joihin oli ovi auki kaikille kiinnostuneille. Esimerkiksi Tasquinha do Tio Júlion kievarissa Unescon maailmanperintölistalle kelpuutetussa Guimarãesin historiallisessa keskustassa vallitsi lämmin aidon kommunikoinnin ilmapiiri.
Keväisen kaunis sää veti yleisöä kaupunkikeikoille, jotka järjestettiin eri puolilla vanhaa Guimarãesia.
Westway Labin vetäjät Nuno Saraiva ja Rui Torrinha kuuntelivat tarkalla korvalla ideoita, ehdotuksia ja palautetta, jota satoi läsnäolijoilta. Residenssi- ja muut muusikot samoin kuin ammattipuolen delegaatit tarjosivat erilaisia tulokulmia niin vallitseviin ratkaisuihin kuin tulevien tapahtumien kehittämiseen.
Guimarães on Unescon maailmanperintökohde idyllisine miljöineen.
Leveän rintaman liveä
Keikkalista kattoi laajan skaalan rockista indien ja punkin kautta folkiin. Äärelleen koukuttivat esimerkiksi Taqbirin arabiankielinen punkrähinä, Misia Furtakin taidepop, Sensible Soccersin elokuvallinen syke, Rui Reininhon maailmanmusiikillisesti virittynyt performanssi, Maika Makovskin rokkaus ja rollaus, A Cantadeiran rustiikit naislaulut sekä Fumo Ninjan elegantti lite-leijunta.
Taqbir saattoi hyvinkin olla Westway Labin erikoisin ja samalla sytyttävin esiintyjä. Marokon punk-skenen lähettiläs mätti isolla kädellä räimettä, jonka ilmeisimmät verrokit löytyvät arabimaiden ulkopuolelta. Silti sypäkkä piiskaus kuulosti täysin sisäistetyltä ja omalta.
Westway Labin ydintä ovat artistikeskustelut jalkapallobaari Tasquínho do tio Júlion kaltaisissa matalan kynnyksen paikoissa.
Naissolisti, rumpali, basisti ja kaksi kitaristia kehittivät intensiivisessä setissään raakaa hardcorea, joka ei kuvia kumartanut. Mustiin, kasvot peittäviin asuihin pukeutunut bändi työsti lavaa säälimättä ja lietsonta otti hanakasti tulta myös katsomossa. Lavan edustalle rynnikin liuta pogoajia jo intron paukkeessa.
Misia Furtak konsertoi São Mamade -teatterin aulabaarissa, joka täyttyi viimeistä nurkkaa myöten. Hän on näkyvästi noussut vastustamaan kotimaansa Puolan oikeistolaista valtapuoluetta ja sen naisia ja vähemmistöjä avoimesti syrjivää politiikkaa. Artisti rinnastuukin yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi.
Taqbir oli Westway Labin yllättäjiä.
Laulun lisäksi bassosta vastannut Furtak liikkui musiikissaan moniulotteisissa sfääreissä. Minimalistinen, hauras kokeellisuus miksattiin siten popmaisiin tarttuviin elementteihin ja jazzia sivuavaan vapaamuotoisuuteen. Joku yleisöstä kommentoi juuri todistaneensa uuden Joni Mitchellin esitystä, toinen taas saattoi yhdistää kuullun Kate Bushin kaltaisiin vaikuttajiin.
Westway Labin hienoimpia elämyksiä oli Sensible Soccersin bändisäestys vanhoille ja restauroiduille filmeille, jotka dokumentoivat viineistään tunnetun Porton kaupunkikuvaa ja elämänmenoa vuosina 1931 ja 1956. Välähdykset menneestä maailmasta soljuivat lumoavasti festivaalin suurimmassa salissa.
Misia Furtak esitteli Guimarãesissa hienon trionsa.
Viisikon työskentely ulottui höyrökoneiden onomatopoeettisesta ääniefektoinnista ja kerronnan soonisesta kuvittamisesta elokuvallisen narratiivin melodiseen kuljettamiseen. Hetkittäin valkokankaalla nähdyn aineiston myötäilystä tuli mieleen myös Kraftwerkin klassinen elektroalbumi Trans-Europa Express (1977).
Rui Reininho on vaikuttanut Portugalin musiikkiskenessä 1970-luvulta lähtien. Konkarin lavahabituksesta välittyi Westway Labin keikalla varhaisen esikuvan David Bowien vaikutus. Draamantaju, teatraalisuus ja herpaantumaton läsnäolo kytkeytyivät saumattomasti omaperäiseen tuotantoon.
Sensible Soccers loi elokuvamusiikkia livenä.
Koplan setti olikin eräänlainen performanssi, jossa liikuttiin uhmakkaasti ajassa ja paikoissa. Sen myötä intialaiset ragat sulautuivat sormiovetoiseen progeen ja edelleen rumpalin johdolla maanläheistä energiaa räiskyneeseen fuusioon. Reininho itse vaihtoi laulumikrofonin sujuvasti erilaisiin lyömäsoittimiin. Yhtenä illan huipentumana runoilijanakin arvostettu maestro söi kirjaimellisesti sanansa – repi tekstiarkin ja tunki palan taidettaan suuhunsa. Väriä, tunnelmia ja tekstuureja riitti tuhlattavaksi.
Maika Makovski otti lavan haltuun itsetietoisilla teoksillaan varmaotteisesti. Hän siirtyi sujuvasti alun nainen ja kitara -americanasta pianon taakse ja polki lisäpontta sanoituksiinsa vielä bassorummulla. Mallorcalaissyntyinen laulaja-lauluntekijä oli sinut niin itsensä kuin provosoivan agendansa kanssa. Ilmankos isoeleisestä showsta tuli etäisesti mieleen Sheryl Crow’n ja Alanis Morissetten kaltaiset oman tien kulkijat.
Rui Reininho on portugalilaisen musiikin instituutio.
A Cantadeira on Joana Negrãon sooloprojekti. Portugalilainen, Dazkariehin ja Seivan kaltaisissa menestyneissä työyhteisöissä kouliintunut laulaja-muusikko päivitti vanhoja naisten elämää kuvaavia kansanlauluja. Erilaiset lyömäsoittimet ja säkkipilli generoivat esitykseen rouheaa juurevuutta, luupperit ja muu sähköinen arsenaali taas avarsivat solistin liikkumatilaa. Teosten emotionaalinen lataus säväytti yli kielimuurin.
Fumo Ninjan terhakka popitus rinnastui ulkona kukkiviin appelsiinipuihin sekä paahtavan iltapäiväauringon ja kirpeän illan kontrastiin. Nelikon helmeilevä saundi versoi popin perinteen ja lattarihtavien vaikutteiden miksaamisesta moderniin, urbaaniin äänimaisemaan. Tarttuvimmat koukut vaanivat kosketinsoittajan ja laulusolistin yhteisessä leikittelevässä tasapainoilussa orgaanisen rumpubasson sinetöidessä saundin klubikelpoiseksi.
Maika Makovski toi ohjelmaan rokkaavaa jengaa.
Uusia kollaboraatioita
Westway Labin residenssiohjelman jokainen kohtaaminen synnytti tuoretta musiikkia kokeilujen muodossa. Kiinnostavaa jälkeä tuottivat vaikkapa Christina Quest & Catharina Boutari aka Puder, Eliën & Tiago Sampaio sekä Jorge da Rocha & Yann Cleary.
Suomessakin urallaan vaikuttanut kitaristi Christina Quest oli muusikkona residenssijoukon kokeneimpia, mikä kuului instrumentin hallinnan ohella tyylitajuna tiedostavassa flowssa, jota hän työsti saksalaisen, myös feministisestä levymerkistään Pussy Empire Recordingsista tunnetun Catharina Boutarin kanssa. Keikan lopuksi lavalta yleisön keskuuteen jalkautunut kepittäjä kuumensi salillisen. Jälkeenpäin Quest yllätti pudottelemalla sujuvaa suomea Kummelia siteeraten.
Joana Negrão iski isoa pulssia maanläheisiin lauluihinsa.
Eliën & Tiago Sampaio aka St. James Park vakuuttivat puolestaan elektropopfuusiolla, jossa viinikeskus Portosta ponnistavan tuottajan tummasävyinen vellonta miksattiin hollantilaissolistin keijumaiseen pirskahteluun. Luontevan oloinen lavaläsnäolo sai lisäpontta ysärihenkisestä estetiikasta. Paikoin Portisheadin mieleen tuova verkkainen vellonta toimi kaikilla osa-alueillaan, mikä näkyi myös yleisön osallistumisena hyörintään.
Jorge da Rocha ja Yann Cleary väkevöivät teoksiaan mimiikalla ja komiikalla. Idea rikkoi tavanomaisia esittämisen tapoja kuuntelijoita hämmentäen. Tilalle espanjalainen kontrabasisti-laulaja sekä ranskalais-irlantilainen muusikko-vokalisti tarjosivat yllättäviä käänteitä ja yltiöpäistä heittäytymistä.
Fumo Ninjan tymäkkä popitus osui ja upposi.
Jorge da Rocha väläytti osaamistaan myös omillaan. Convívio-klubikeikalla barcelonalainen otti kaiken irti isosta instrumentistaan erilaisten efektien ja luupperien tuella. Tulkinnat juontuivat albumeilta BLAU – Being Lost As Usual (2020) ja To Drop and Let Go (2017) ja jälki oli kauttaaltaan ennakkoluulottoman uteliasta. Setin lopussa hän sai lavalle vieraakseen vielä Tiago Sousan. Portugalilainen pianisti täydensi ilmaisua hauraan meditatiivisella karaktäärillä.
European Ghosts oli festivaaliohjelman isoin akti. Kokoonpanoon sisältyi 16 soittajaa ja laulajaa Portugalista Italiaan ja Saksasta Islantiin. Yhdessä työstetty ilmaisu ammensi laajan mantereen musiikkiperinteen rikkaudesta. Instrumentaatio ja ulosanti elivät kulloinkin lavalla kuullun ryhmityksen mukaan. Siten folk kohtasi jazzin, laulelma ambientin ja elektro klassisen.
Kitaristi Christina Quest on Portugalin ensimmäisiä naiskepittäjiä.
Äänivirrasta erottui hienoja detaljeja: useiden naisvokalistien (muun muassa Joana Negrão, Misia Furtak, Catharina Boutari, Jacky Bastek) lisäksi esimerkiksi António Bexigan juureva viola campaniça ja Kuba Wiecekin saksofoni ja sormiot. Sen minkä esillepano ehkä menetti koheesiossa, yhteistyö otti takaisin vilpittömässä innossa hakea yhteistä säveltä haastavissa puitteissa – konkretian tasolla kun projekti polkaistiin ideasta yleisön eteen muutamassa päivässä. Työvoitto, ehdottomasti.
Eliënin ja Tiago Sampaion residenssi-viikko tuotti intiimin intensiivistä elektroa.
Zeca isosti esillä
Westway Labissa oli esillä myös José ”Zeca” Afonso (1929–1987). Laulaja-lauluntekijä on ikoninen hahmo paitsi Portugalissa, myös monaalla muualla. Portugalin demokratiaksi autoritäärisestä diktatuurista muuttanut vallanvaihto käynnistyi juuri Afonson kappaleella Grândola, Vila Morena. Se lähetettiin radiossa merkkinä Neilikkavallankumouksen käynnistymisestä 25. huhtikuuta 1974.
Guimarãesissa lanseerattiin Afonson laajasta tuotannosta puunattuina uusintapainoksina lp-levyt Cantares do Andarilho (1968), Contos Velhos Rumos Novos (1969) ja Traz Outro Amigo Também (1970). Neljäs mestariteos Cantigas do Maio (1971) on vuorossa myöhemmin huhtikuussa vallankumouksen vuosipäivän alla. Albumi sisältää aikamerkkiraidan, josta Agit Prop teki suomenkielisen version Grandola, maankolkka varjoinen.
Jorge da Rocha sai soolokeikkansa lopulla lavalle vieraaksi pianisti Tiago Sousan.
Zecan tytär Lena Afonso osallistui veljensä Pedro Afonson ja laulaja-lauluntekijä Misia Furtakin kanssa Westway Labin keskustelutilaisuuteen, jossa avattiin musiikin merkitystä sekä vallankumouksellisena voimana että runoilijanakin arvostetun kansallissankarin elämäntyönä.
Panelissa korostui, että Afonson musiikki on ajatonta ja rinnastuu klassikoina vaikkapa Bob Dylanin tuotantoon. Levyt myyvät tasaisesti vuodesta toiseen ja eri lauluista tehdään uusia tulkintoja jatkuvasti.
European Ghosts oli Westway Labin suurin projektibändi joka suhteessa.
Esimerkiksi kappale Grândola, Vila Morena on saanut uutta yleisöä soituaan suositussa televisiosarjassa La Casa de Papel. Cecilia Krullin ja Pablo Alboránin versio sekä sarjan klipit ovat haalineet miljoonia katseluja. Globaalissa kommenttitulvassa korostuu aiheen herättämät vahvat mielipiteet. Tuhansien ja taas tuhansien ihailevien peukutusten rinnalle on kirjattu yhtä lailla kriittisiä kannanottoja YouTuben kaltaisilla alustoilla – toisille aihe kun on koskematon tabu.
Viola campaniça on António Bexigan instrumenttivalinta.
Big dataa käytännöistä
Moinen saavutus on tuottoisaa musiikin oikeuksien omistajille. Westway Labin aivoriihissä pureuduttiin niin ikään muun muassa juuri musiikin lisensoinnin ja synkronoinnin saloihin.
Kaikki erilaiset käyttöyhteydet ja tulkinnat tv-ohjelmista elokuviin sekä peleistä mainoksiin kartuttavat luovan työn tuottavuutta, kertoi esimerkiksi Los Angelesissa Friendly Fire Licensing -firmaansa pyörittävä Dan Koplowitz. Hän sai kuulemma juuri Portugaliin saapuessaan toimeksiannot etsiä sekä sopivaa fado-raitaa että lusitanialaista etno-elektroa eri kohteisiin.
Misia Furtak (vas.) ja Lena Afonso keskustelivat musiikin vallankumouksellisesta voimasta.
Konferenssiosiossa käsiteltiin myös musiikkialan selviytymisstrategioita koronan jälkeen. Kovista ajoista ulos opasti muun muassa Susana Costa Pereira, Portugalin Creative Europe -hankkeen johtava koordinaattori. Hän kertoi alustuksessaan seikkaperäisesti Euroopan Unionin erilaisista tukiohjelmista ja hakumenettelyn detaljeista. Anomukseen pitää satsata aikaa ja sisällöllistä panostusta. Vain näin rahoittaja ymmärtää hakijan ohjelma- tai projekti-idean nerokkuuden koko mantereen mittakaavassa.
Newyorkilainen Robert Singerman esitteli puolestaan BELEM-projektia. ”Boosting European Lyrics and their Entrepreneurial Monetization” on lupaava innovaatio. Laulutekstin tarkka kääntäminen tulee olemaan iso juttu musiikkimaailmassa, lisäähän se etenkin pienten kielten käyttäjien taiteen mahdollisuuksia paitsi levittämisen ja vastaanottamisen, myös kaupallisen hyödyntämisen näkökulmista. Innovaatio tasapainottaa tilannetta, jossa suurin osa sanoitustarjonnasta tuntuu olevan toteutettu englannin ja espanjan kaltaisilla valtakielillä.
Robert Singerman perehdytti laulutekstien kääntämisen uusiin tuuliin.
Portugalia puhuu maailmalla noin 293 miljoonaa ihmistä – Portugalin lisäksi muun muassa Brasiliassa, Afrikassa ja Indonesiassa. Lusofonisten kansojen musiikkikulttuurista tunnetaan parhaiten fadon lisäksi Cesária Évoran kaltaiset etnotähdet. Westway Labin ansiosta saa äänensä kuuluville myös laaja skaala muita musiikkeja, jotka kertovat uusia tarinoita tuorein tavoin. Myös vastaisuudessa.
Westway Labin päätöstilaisuudessa Rui Torrinha ja Nuno Saraiva korostivat konkreettisten kohtaamisten merkitystä. Niillä on painoa entistäkin enemmän maailmassa koronan jälkeen, ja mieluiten niin, että pikatapaamisten sijaan vietetään aikaa yhdessä ja löydetään yhteistyötapoja pidemmän vuorovaikutuksen kautta. Silloin kohtaamisesta ja yhteistyöstä kehkeytyy tapahtuman nimen mukainen, tuoreita ideoita synnyttävä laboratoriomaisen kokeellinen ja uutta etsivä tapa toimia.
Kymmenvuotista taivaltaan Westway Lab juhlii 12.–15.4.2023.
Westway Labin järjestäjistä Nuno Saraiva (vas.) ja Rui Torrinha totesivat, ettei mikään voi korvata aitoa henkilöiden välistä vuorovaikutusta luovassa toiminnassa.