Seikkailu Viron kovimmilla festareilla – lue raportti Narvan musiikkijuhlista ja Tallinn Music Weekistä

Valiokookoonpano Anna Kaneelina popitti Station Narvassa.

Tallinn Music Week & Station Narva
26.–30.8.2020

Teksti ja kuvat: Matti Komulainen

Tallinnassa ja Narvassa juhlittiin musiikkia elokuun lopussa monissa muodoissa. Korona-lamaannusta torjuttiin tuplafestarin lisäksi myös konferenssissa, jossa pureuduttiin luovaan talouteen ”uudessa normaalissa”.

Tallinn Music Week (TMW) siirrettiin elokuun loppuun koronavirusepidemian vuoksi kevään vakiopaikalta. Nytkin pandemia vaikutti järjestelyihin. Kaksi edellistä Station Narvaa taas on järjestetty syyskuussa, ja tämänvuotinen tapahtuma oli ujutettu poikkeus-TMW:n etkoiksi. Toisen tartunta-aallon varotoimien vuoksi osa esiintyjistä jouduttiin peruuttamaan brittiläisen drum’n’bass-pioneeri Roni Sizen ja saksalaisen Mause on Marsin tavoin.

Silti TMW:iin sisältyi kaikkiaan noin 130 bändiä ja artistia, ja sitä ennen 13 Station Narvaan. Suomea edusti 12 nimeä, joukossa muun muassa bassoklarinetisti Tapani Rinne, jouhiko-saundin uudistaja Ilkka Heinonen ja r&b-soul-nousija Jesse Markin, jonka Viron kolmen keikan putki käynnistyi jo Station Narva -festivaalilla ennen TMW-visiittiä.

Kaikkineen ilmassa oli suuren tapauksen tuntua viimeisen puolen vuoden vähäisten live-elämysten vuoksi. Olosuhteita puitiin myös keskusteluissa. Osa TMW-konferenssin puhujista ja panelisteista hoiti osuutensa etänä videoyhteyden kautta.

Samalla TMW kasvoi maailmanlaajuiseksi hybridikokoukseksi, johon saattoi osallistua missä vain internet oli käytössä. Se voi hyvinkin olla COVID-19-ajan myönteisiä ilmiöitä – tapahtuman järjestäjät tavoittivat näin aiempaa laajemman yleisön.

Narvan malliin

Tallinnasta ajaa Narvaan reilut kolme tuntia. Noin 54 000 asukkaan kaupunki sijaitsee Viron itärajalla: Narvajoen vastarannalta alkaa Venäjä. Valtaosa kaupungin väestöstä on venäjänkielisiä, ja TMW-organisaation järjestämän Station Narvan (26.–27.8.2020) ideana on ollut edistää integraatiota.

Musiikki on siihen ilmeinen keino. Station Narvan artisteista huomattava osa joko esiintyi venäjäksi tai ainakin puhutteli yleisöä viron ja englannin lisäksi venäjäksi. Keikat levittyivät kolmelle lavalle jokirannan satamassa. Yleisö täytti alueen hyvin varotoimien puitteissa. Ulkoalueella pääosin vältettiin ruuhkautuminen, sisäestradeille taas päästettiin kuuntelijoita puolen kapasiteetin periaatteen mukaisesti.

Päälavan isoja paikallistähtiä oli Anna Kaneelina, joka palkittiin peräti neljällä pystillä Viron Emma-gaalan vastineessa tammikuussa 2020. Popvetoinen, isoja eleitä rakastava ja saundillisesti eklektiseen pyöritykseen satsaava ulosanti onkin jo valmis isoille areenoille. Lentoa siivitti kokoonpano, jossa soitti maan parhaita muusikoita, kuten basisti Peedu Kass ja kitaristi Erki Pärnoja.

Tommy Cash sai massat reagoimaan.

Tommy Cash eli Tomas Tammemets oli illan yllättäjiä. Tallinnan Koplista ponnistava räpperi ja kuvataiteilija räiskyi energiaa. Piiskaus synnytti lavan eteen kymmenien osallistujien pyörteen, joka kiehui ja vaappui musiikin kiihdyttämänä. Koneista sekä taustalaulusta ja muista äänistä vastanneen dj:n tuella Cash liikutti yleisöä suvereenisti. Trapin estetiikasta, post-soviet räpistä, drum’n’bass-purkauksista ja EDM-paukkeesta voimaantuneessa setissä eri kielet sulautuivat nettiajan itäeurooppalaiseksi esperantoksi. Taustaprojisoinnit provosoivista iskulauseista digitaalisesti muokattuun mutta silti graafisesti suorasukaiseen seksikuvastoon peilasivat ilmaisun eri ulottuvuuksia.

Lexsoul Dance Machine pani vipinää koronaväljään Station Narva -yleisöön.

Lexsoul Dancemachine vuorostaan voimaantui funkista, vaikka yhtenäisen sporttiset verskat veivätkin mielikuvia 1980-luvun liikunnallisiin breakdance-ympyröihin ja yhteisöllisiin b-boy-kuvioihin. Yhtä kaikki tallinnalainen kopla pani ulkokentällisen polkkaamaan tarttuvuudella, jonka iskeviä bassokuvioita ja tarkasti natsaavia laulustemmoja on ihailtu eläytyen paikallisissa piireissä jo vuodesta 2013.

Huomattavaa vastakaikua saavutti myös Viron isoimpiin bändeihin lukeutuva Noëp. Andres Kõpperin johtama kolmikko kestitsi ehkä festivaalin isointa ja ikähaarukaltaan laajinta yleisöä. Vaikka biisit lauletaan englanniksi, väenkertymää puhuteltiin kolmella kielellä suuren maailman malliin sitä osallistuttaen ja rohkeaan heittäytymiseen kannustaen.

Festivaalin RoRo-klubi sijaitsi vanhassa satamamakasiinissa. Sen päätyyn kiinnitetyn muistotaulun mukaan Neuvostoliitto käytti rakennusta vanki- ja keskitysleirinä Viron sekä kahdeksan muun Neuvostoliiton valtaaman maan siviileille, poliittisille vangeille ja intellektuelleille vuoteen 1955 asti. 10 000 vangista katosi tuhat päätyen nimettömiin joukkohautoihin. Makaberiin historiaan nähden psykedeelisessä hengessä sisustettu rakennus tiukkui päinvastaisia viboja Station Narvassa: kakkosestradille kuultiin indie-bändejä laajalla spektrillä.

Tam i Tut oli lavan yleisömagneetteja. Narvan omat pojat miksasivat brasilialaista bossaa jamaikalaiseen notkuntaan. Melodika ja huilu loivat autenttisuutta saundiin, jossa rytmi ronksui kutsuvasti, kitaristi kilkutti aksentteja ja lyriikat laulettiin venäjäksi. Bändin nimi viittaa suomennettuna kenties sovittelevaan filosofiseen tasapainoiluun vallitsevien eri kulttuurien välillä: ”Siellä ja täällä”. Niin tai näin, runoilija Eduard Bezfarmashinovin ja multi-instrumentalisti Anton Kolpakovin livenä viisimiehiseksi kasvatettu työryhmä osui ja upotti.

Masha Ye nosti hyvää tuulta.

Saman lavan kiinnitys Masha Ye vetosi yhtä lailla kansaan. Tallinnalaisten hyväntuulinen pophumppa sai useamman kuuntelijan aktivoitumaan ja tanssimaan lavan eteen. Laulusolisti Maria ”Masha” Jefimovan lavasäteily kumpusi maanläheisyydestä ja välittömyydestä, joilla hän puhutteli klubbaajia yli kieli- ja kulttuurirajojen.

Levski veti RoRossa kutakuinkin yhtä täydelle tuvalle. Nelikon ilmaisu toi hetkittäin yllättäen mieleen varhaisen Police-yhtyeen. Etenkin kitaristi-säveltäjä Kostya Tsõbulevskin ulosannissa energia ja laaja vaikutepohja fuusioituivat yhtä liukkaan pitelemättömästi, tuloksena tarttuvaa poprockia.

Bible Club keskittyi koneisiinsa.

Station Narva oli varannut oman estradin satamamakasiineista myös elektroniselle musiikille. Se oli varustettu pelkistetysti lavakorokkeella, valoilla ja soundsystemillä. Bible Club oli tilan koukuttavin esiintyjä. Erjekin ja Gem Boyn liveduon nimi johtaa harhaan, ellei se sitten viitaa hartauteen, jolla kaksikko ruuvasi konearsenaaliaan. Joka tapauksessa setin tunnelma ja lataus veivät ajatukset hämärään underground-teknoon ja ammoisiin luvattomiin varastobileisiin. Kaksikko soitti selin yleisöön betonisella permannolla. Päin pläsiä ampuneet strobot ja muut valotehosteet ehkä kannustivat duoa, samoin kuin metrin päästä hönkinyt sub-pari, jolle Raamattuklubilaisten äänitaide takasi rutkasti urakoitavaa.

Omanlaisensa vaikutuksen teki myös puolalainen Fremen, Tallinnaan asettunut tuottaja, säveltäjä ja esiintyjä. Nainen joogasi hyvän tovin noisen omaisen konetaustan liikuttamana ennen kuin yleisö oivalsi shown jo alkaneen. Homma eteni tanssiin ja lauluun läppäriltä tulevan yrmeän ja kirskuvan jyystön kuljettamana. Hämmennys jäi lopulta päällimmäiseksi olotilaksi käärmemäisestä kiemurtelusta huolimatta.

TMW:n Telliskiven ulkolava takasi ilmavat puitteet Carnival Youthin keikan alkajaisiksi.

Tallinnan yössä

Tallinn Music Week (27.–30.8.2020) tarjosi korona-kevennettynäkin ylenpalttisen ohjelman kymmenissä tapahtumapisteissä, joista isoin oli Telliskiven sydämeen pystytetty uusi ulkolava. Skaala kattoi ajankohtaiset genret kiinnostavasti. Esimerkiksi sähköisestä tarjonnasta säväyttivät Oopus ja Eesti Elektroonilise Muusika Seltsi Ansambel, raskaimmasta mätöstä taas sykäytti vaikkapa Mört.

Oopus koetaan lähietäisyydeltä.

Oopus on jäänyt mieleen jo aiemmin kokonaisvaltaisella konseptillaan. Ryhmä työskenteli nytkin valaistun pleksipyramidin ympärillä yleisön keskellä. Telliskiven Fotografiskassa musiikki tuotettiin laajalla laitearsenaalilla synista säkkipilliin, visuaalista ulottuvuutta unohtamatta. Koneet hallitsivat saundia ja kansanmusiikkielementit sulautettiin efektoituina äänivirtaan. Tulos? Sävykästä, visuaalisesti oivaltavaa ja kuuntelijoita liikuttavaa folktronica-groovea.

Eesti Elektroonilise Muusika Seltsi Ansambel hajautti konserttinsa.

Läheisessä Sveta Baarissa operoi Eesti Elektroonilise Muusika Seltsi Ansambel. Ryhmän jäsenet olivat asemoituneet laitteidensa kanssa baarin eri puolille. Yhdessä he loivat omintakeisen vinku-viritysääni-leijunta-ambient-teoksen, jonka äänikentässä kohtalaisen runsaslukuinen yleisö sai valita olinpaikkansa mielensä mukaan. Kuuntelijat liikkuivat esityksen edetessä vapaasti kunkin soittajan henkilökohtaisesta elektroarsenaalista toiseen. Kokemus korosti audioelämyksen yksilöllisyyttä konkreettisesti.

Mört rokkasi raskaasti.

Jotain vallan muuta mätti Mört. Kopla edustaa nimellisesti metsäläistä punk’n’rollia mutta Sveta Baarissa viisikko huokui pikemminkin doomin metallisen raskasta askellusta. Niin tai näin, kotikenttäkeikan rähinä tartutti palon kohtalaisen tiheään väenkertymään, jonka eläytyminen puhkoi ilmaa nyrkein ja käsimerkein.

Polina Cherkasova toi TMW-ohjelmaan tarinankerronnan taikaa.

Lasnamäessä eläydyttiin jälleen vallan toisenlaisiin meininkeihin. Polina Cherkasovan (Polina Tšerkassova) konsertti ja tarinatuokio Laagnan yhteisöpuutarhassa rinnastui maailmalla kiivaasti suosiotaan kasvattavaan spoken word -aaltoon. Kuten vaikkapa brittiläisen Godfrey ”Tuup” Duncanin afrikkalaiset ja eteläamerikkalaiset faabelit , Polinan kertomukset veivät toden ja tarun rajamaille.

Hän kertoi sadunomaisia tarinoita englanniksi, viroksi ja venäjäksi vahvasti eläytyen ja ääntään hypnoottisesti käyttäen. Itseään hän säesti erilaisin eksoottisin soittimin kalimbasta birbynė-klarinettiin, jonka torviosa on ”tietysti yksisarvisen”. Lumottu yleisö leijui tarinoiden myötä myyttisiin sfääreihin, joista Polina palasi lähiömiljööseen kuvauksella omista juuristaan sukupolvia jatkuneen tarinankertojadynastian perinteen jatkajana.

Kosmopoliittinen suomisaundi

Tusinasta Tallinnaan lopulta päässeestä suomalaiskoplasta kohdalle osuivat muun muassa Tapani Rinne, Ilkka Heinonen ja Jesse Markin. Lisäksi paikallisen Kirke Karjan kokeellisessa kokoonpanossa soitti lyömäsoitintaiteilija Ilmari Heikinheimo.

Tapani Rinne hyödyntää saundissaan muokkaimia.

Rinne puhalsi Fotografiskassa soolokeikan. Bassoklarinetti ja äänenmuokkausteknologia tuottivat sävykkään soonisen matkan, jossa korostuivat ambient-elementit. Verkkaisesti kasvatettu intensiteetti johdatti meditatiivisiin ulottuvuuksiiin. Moni kuuntelija näyttikin trippaavan omissa oloissa, yksi betonilattialla lootuksessa punainen bindi otsassaan, toinen seisaaltaan hiljaa huojuen.

Ilkka Heinonen hallitsi puolestaan jouhikon solistisena soittimena. Hetkittäin vahvasti efektoitu tilutus toi mieleen heveimmät kitarasankarit. Pääosin musiikki painottui kuitenkin perinteiseen saundiin ja lähestymistapaan. Illan pelimanni kruunasi vanhimman tunnetun jouhikkotranskription tulkinnalla, joka vei tunnelman vuosisatojen taakse.

Jesse Markin soitti Virossa kolme keikkaa.

Jesse Markin on profiloitunut moni-ilmeiseksi osaajaksi, jolta taittuu kaikki soulista räpin kautta r&b-kiehutukseen. Viimeisellä kolmesta keikastaan laulaja päästi höyryjä vapautuneesti. Flexailussa auttoi oleellisesti tiukka kokoonpano, jossa muun muassa rumpaloi erilaisten groove-ilmaisumuotojen monitaituri Teppo Mäkynen.

Ilmari Heikinheimo (oik.) rumpaloi Kirke Karjan The Meatissa.

Virolaisspianisti Kirke Karjan uunituore tiimi The Meat oli monelle TMW:n odotetuimpia tsekattavia. Kolmen improvisoijan vapaata jazzia ilmentävää lentoa pulssitti Ilmari Heikinheimo. Trondheimin konservatoriosta valmistunut muusikko on työskennelyt koti- ja ulkomailla mitä moninaisimmissa työyhteisöissä Alamaailman Vasaroista ja Raoul Björkenheim Triadista lähtien. Ilmankos kollektiivissa riitti tutkailtavaa kaikkien tekijöiden osalta.

Ajatuksia hautomosta

Tallinn Music Weekin asiantuntijaosiossa kymmenet keskustelijat pohtivat keinoja selviytyä COVID-19:n vaikutuksista kulttuurialaan Viron taideakatemian EKA:n auditoriossa ja muissa tiloissa. Koko tapahtuman äiti Helen Sildna kiteytti osuvasti, että nyt koettavina poikkeuksellisina aikoina korostuu yhteyksien luomisen sekä muiden huomioon ottamisen merkitys.

Ohessa avattiin livesektorin selviytymisstrategioita nyt ja tästä eteenpäin. Auktoriteettia ideariiheen toivat osallistujat, kuten Martin Elbourne ja Stephen Budd, onhan heillä yhteensä liki sadan vuoden kokemus alalta – Elbournella Womadin perustajajäsenenä sekä Glastonburyn ja The Great Escape veroisilta festivaaleilta, Buddilla eri tehtävistä aina Motörheadin roudarista Damon Albarnin kaltaisten artistien managerointiin.

TMW-konferenssia saattoi seurata etänä.

Persoonallisia kokemuksiaan samoin Keith Harris, jonka ura levybisneksessä alkoi 1970-luvun ensipuoliskolla. Hänen yhteistyökumppaneitaan olivat muun muassa Diana Ross, Marvin Gaye ja Stevie Wonder, jota hän edustaa edelleen. Rick Jamesin Harris muisti lukkiutuneen pitkäksi ajaksi vessaan naisfanin kanssa Super Freak -hitin tekijän kunniaksi Lontoossa järjestetyissä bileissä.

Myös modulaarisynasessio kuulosti yhtä hilariöösiltä kuin ajankohtaiselta. Berliiniin asettunut, teknoon, ambientiin ja IDM:ään paneutunut virolaistuottaja ja taiteilija Paula Hakkaja (Field Conspiracy) avasi analogisten syntetisaattorien saloja käytännönläheisesti kolmiportaisessa workshopissaan. Kurssi kattoi oleellisen äänen fysiologiasta kaupallisiin näkökohtiin ja aaltomuodon merkitykseen.