Sekameteliä itämeren molemmilta puolilta – Radiopuhelimet virolaisine ystävineen Tallinnassa

Detsembrikuumus: Radiopuhelimet, Zahir, Hot Kommunist | 7.12.2019 Barbar, Tallinna
12.12.2019 10:46

Baarin punamustavalkoinen logo näkyy jo kauas. Sen kuvassa hilpeä luuranko soittaa paatoksella haitaria. Tallinnassakin on valitettavasti käynyt kato hyvien vaihtoehtoisten keikkapaikkojen suhteen. Rockklubi Barbar perustettiin noin vuosi sitten paikkaamaan osaltaan tilannetta. Tänä iltana Detsembrikuumus-nimisessä tapahtumassa on tarjolla kolme esiintyjää: Radiopuhelimet, Hot Kommunist ja Zahir. Tunnelma baaritiskillä on hilpeä jo alkuillasta. Innokkaimmat ovat ehtineet pönöttää hyvän tovin lavan tuntumassa ennen bändien aloittamista.

Tallinnalaisen Hot Kommunist -yhtyeen rungon muodostavat mm. legendaarisessa J.M.K.E:ssä soittaneet basisti-laulaja Lembit Krull sekä rumpali Andres Aru. Kitaristin virkaa on hoidellut vuodesta 2015 kirkkonummelainen Mikko Nissinen. Menneisyys ei kuitenkaan hallitse, vaan on löytynyt tyyli jossa punk, proge ja jazz kohtaavat omintakeisella tavalla. Bändin rouhea nimi sai alkunsa Hot Chocolate -yhtyeen levyn kannesta, jonka laulaja-basisti Lembit Krull löysi aikoinaan vanhempiensa levyhyllystä. Se on samalla selkeä kannanotto. Viron korruptoituneen poliittisen järjestelmän vastustaminen on tärkeää ja se kuuluu myös kappaleiden sanoituksissa. Esimerkiksi keikan aikana kuultu Ärä määri meie käsi oma verega kertoo suoraan poliitikkojen ylimielisyydestä ja kansasta erkaantumisesta. Samaa teemaa jatkaa Meie röövime sinu laualt. Monikerroksisia musiikillisia vivahteita ja hienoa tunnelmaa huokuva show vedetään läpi lähes yhteen putkeen. Sen aikana kuullaan runsain mitoin repiviä kirarasooloja ja funkkaavaa bassottelua. Taiturillinen rumputyöskentely kruunaa villit kielisoitinkuviot ja jo pelkkä energisen jyräyksen seuraaminen saa hien pintaan. Mukaan tulee myös koomisia piirteitä kun aavistuksen Seppo Rätyä muistuttava Lembit ärjyy naama punaisena mikrofoniin. Ironissävytteiset tekstit esitetään vakavalla naamalla, ilmekään värähtämättä. Pakkomielteeni virolaiseen äkkiväärään sekametelimusiikkiin kasvaa entisestään.

Hot Kommunist. Kuva: Virpi Suomi

”Aavistuksen Seppo Rätyä muistuttava Lembit ärjyy naama punaisena mikrofoniin.”

Zahir on ollut kasassa jo vuodesta 1993 ja ehtinyt siinä ajassa kerätä suuren suosion viron alakulttuuripiireissä. Eikä suotta. Keikka alkaa pitkällä, hurmoksellisesti kasvavalla kitaravallijumituksella. Mieleen tulee enssin Sonic Youth, tosin doom metal -versiona. Soundit rankentuvat entisestään kappaleiden lomassa. Bändin soitannosta kuulee kuinka hyvin musatyylit ovat hallinnassa aina vaihtoehtorockin lukuisista genreistä lähtien. Yksi kokoonpanon lukuisista erikoisuuksista on basson puuttuminen. Operointi kolmen kitaran voimin kuulostaa aivan mahtavalta. Aivan kuin monta yhtyettä soittaisi samaan aikaan, mutta kuitenkin niin että siinä on samalla jotain järkeä. Laulusoundi ja ilmeikäs esiintyminen kajahtaneella twistillä herättävät hilpeyttä. Vakuuttavia ovat myös rumpali Margo PJ:n jazzilliset rytmit. Kaiken kaikkiaan hypnoottista groovea ja järjestäytynyttä anarkiaa sekoitteleva ryhmä saa ihon kananlihalle.

Zahir. Kuva: Virpi Suomi

Näin tyrmäävien esitysten jälkeen vähän jopa jännittää kuinka meidän Radiopuhelinten käy. Pelko on kuitenkin turha. Bändi astelee itsevarmana lavalle. ˮTere! Se onkin sitten ainoa mitä osaan sanoa eestiksi.ˮ Ensimmäisinä soitetaan kappaleet Tänä iltana ja Vitsit vähissä. Mäki kiemurtelee yleisön seassa enemmän kuin miesmuistiin. Nähdään rajua juoksua pitkin baarin lattiaa ja heti perään vielä rivakampaa syöksyä kohti lavaa. Bändi on kuin kala vedessä vieraalla maaperällä ja lahkolaisia löytyy naapuristakin: ˮSaatana. Voi vittu perkele. Soittakaa Salaisuus!ˮ ˮOk, tästä tärähtää!ˮ Riffit ja tekstit kolisevat hyvin yhteen, tempo on sukua omalle sydämensykkeelle.

Radiopuhelimet. Kuva: Virpi Suomi

Välillä tuntuu melkein kuin vanha oululainen hooceepunkbändi olisi syntynyt uudelleen. Meno on toki astetta kontrolloidumpaa ja joskus toivoisi pääsevänsä kärpäsenä kattoon tarkkailemaan entisaikojen kohahduttavaa epäjärjestystä. Oulu on kaupungin nimi -albumilta kuullaan keikan aikana kaksi biisiä: Hailuoto sekä harvemmin soitettu Eläintarhaan. Näiden lisäksi vielä mm. Ajattele, Jäämeri, Säälimättömän ovela mies sekä Globaali anaali. Setti on taattua ja rivakkaa Radiopuhelimet-rokkia alusta loppuun. Lopuksi hanska kohoaa ja pala nousee kurkkuun, taatusti virolaisillakin. Kaikki tulee lopulta fiilispohjalta. Eikä siihen muuta tarvitakaan jos homma on hallussa.

”Lopuksi hanska kohoaa ja pala nousee kurkkuun, taatusti virolaisillakin.”

Paluumatkalla Helsinkiin Ville Viking tanssittaa laivan leikkitilassa. Samaan aikaan pöydässä Radiopuhelinten rumpali Raatikainen kertoo miehestä joka oksensi taannoin lapsen päähän. Tarinointi jatkuu Lou Reedin biisien nerokkaasta yksinkertaisuudesta, bändin jäsenten nyrkkeilyottelusta ja siitä kuinka ärsyttävää on kun joku soittaa muistellakseen vanhoja aikoja. Hymyilen kuin haljennut nauris koko matkan ja vielä silloinkin kun suuntaan laivalta kotiin. Pohdin myös sitä, kuinka tärkeitä suomalaisten ja virolaisten musiikilliset kohtaamiset ovat. Tallinnan-reissua leimasi kauttaaltaan lämmin tunnelma ja yltiömäinen vieraanvaraisuus. Toivottavasti samanlaisia kokemuksia saadaan tulevaisuudessa paljon lisää. Puolin sekä toisin.

Teksti ja kuvat: Virpi Suomi

Lisää luettavaa