SmugglerRok
Lieto
10.-11.8.2018
Teksti: Vesa Siltanen, kuvat: Vesa Siltanen, Riku Norakari
Turun kupeessa, aivan Liedon ytimessä järjestettiin nyt neljättä kertaa piskuinen ja sympaattinen SmugglerRok-kaupunkifestivaali. Perjantain tarjonta oli koottu raskaamman musiikin ystäville kun taas lauantaina lavalle asteli kirjavampi joukko ns. ”koko kansan suosikkeja”.
Aivan Liedon keskustan ytimeen sijoitetun festivaalin alue asettaa omat rajoituksensa ja haasteensa, mutta tapahtuman järjestelyt olivat ilahduttavasti varsin toimivat ja riittävät. Vaikka festari olikin loppuunmyyty, ei alue päässyt lauantaina pahasti ruuhkautumaan ainakaan sinä aikana, kun allekirjoittanut siellä vieraili. Perjantaina sen sijaan oli ahtaampaa, kun juhlakansa pysyi tiiviimmin alueella eikä lähtenyt lähikauppaan tai -kuppilaan bändien välissä tai aikana.
Suurin pullonkaula syntyi ison anniskelualueen sekä sen viereen sijoitetun VIP-teltan välille. Tästä ahtaasta käytävästä olisi päästy eroon, jos pääosin varsin tyhjillään olleesta VIP-alueesta olisi napattu yksi teltoista mäelle ja saatu näin portin ja ainoan lavan välillä olevalle ainoalle reitille lisää tilaa. Toinen ruuhka-alue syntyi wc-alueen sisäänkäynnille, mutta tämä johtui taas ihan yleisöstä itsestään – kannattaisiko valita joku vähän fiksumpi paikka hengailuun ja tuttujen kanssa turisemiseen?
Seuraavassa päiväkohtainen läpiluenta festivaalien esiintyjistä, huippukohdista ja pettymyksistä:
Perjantai
Moni varsinkin vanhemman polven edustaja valittaa Ruisrockin nykyisestä musiikillisesta linjasta ja siitä rockin/hevin puutteesta. Toivottavasti nämä kritisoijat jaksoivat raahata itsensä Lietoon, sillä nyt sitä rokimpaa kamaa oli sitten tarjolla varsin mainion kombon tiimoilta.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus Liedon SmugglerRokissa 2018. Kuva: Vesa Siltanen
Esiintyjänelikon ensimmäisenä lavalle asteli suomenkielisen hevin pioneeri Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus. Yhtyeen meininki ei ole muuttunut miksikään pitkästä tauosta huolimatta, niin hyvässä kuin pahassa. Enemmän onneksi hyvässä. Jynkkyhevi ja kantaaottavat sanoitukset porautuvat edelleen syvälle kuulijan sisimpään ja bändi soittaa tarkasti ja vanhojen konkarien varmuudella. Yhtyeen suorituksesta ei keikasta nauttiminen ainakaan jää siis kiinni.
Tällä kertaa nautintoa hieman söi voimakas ja puuskittainen tuuli, jonka vuoksi lavan takaseinän virkaa toimittanut taustalakanakin oli otettu pois turvallisuussyistä. Eipä siinä, lavan takana olevat puut ja siniharmaa taivas toimivat nekin komeana taustana. Mutta tuuli söi myös soundeja, mikä näkyi eniten ehkä juuri Niskalaukauksen kohdalla. Rumpali Seppo Pohjalaisen virvelirummusta katosi välillä kaikki voima ja bändi tuntui muutenkin soittavan jotenkin hiljaa.
Sen sijaan seuraavana estradille noussut S-Tool ei todellakaan soittanut hiljaa. Ville Laihiala ja kumppanit mättivät turpaan sellaisella rytinällä että oksat pois! Rouhealla soundilla louhinut nelikko veti settinsä sellaisella energialla ja sopivalla määrällä uhoa, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa että yhtye sai taatusti paljon uusia faneja lietolaisyleisöltä. Bändi tuntui itsekin olevan vilpittömän yllättynyt ja iloinen saamastaan vastaanotosta. Ehdottomasti päivän kovin veto.
Myös Stratovarius toimitti konkarien varmuudella mainion setin. Koneisto hyrrää tasaisesti yskähtelemättä, muttei nouse sinne turbovaihteellekaan. Hyväntuulisesti jutustellut Timo Kotipelto on edelleen hyvässä vedossa, ehkä jopa paremmassa kuin edellisellä todistamallani keikalla, ja vanhat klassikot Black Diamondista Hunting High And Low’n kautta Eagleheartiin saavat yleisön riemuitsemaan.
Illan päättää lyhyessä ajassa uransa rakettimaiseen nousukiitoon saanut Beast In Black, jota moni olikin odottanut koko päivän kuin kuuta nousevaa. Anton Kabanen ja kumppanit tarjosivat hymyssä suin täyslaidallisen heavy metal -kliseitä, jotka on häpeämättömästi pöllitty milloin Judas Priestiltä, milloin Acceptilta tai joltain niistä sadoista ja toinen toistaan geneerisimmistä power metal -yhtyeistä – ja yleisö on aivan pähkinöinä. Hyvinhän jätkät soittavat muodollisesti pätevää hevanderia, mutta kaipaisin enemmän omaa ilmettä. No, rumpali Atte Palokankaan työskentelyä on sentään aina ilo seurata.
Lauantai
Aikataulullisista ja logistisista syistä reportterinne ehti alueelle vasta päivän kolmannen esiintyjän aikana. Enkä suoraan sanoen odottanut viime aikoina soundiaan koneistaneen ja ”nuorentaneen” Maija Vilkkumaan keikalta paljoakaan, mutta huomasin yllättyneeni positiivisesti.
Vilkkumaa ei ole koskaan lukeutunut artisteihin, jonka levyjä kuuntelisin aktiivisesti – olenkohan koskaan kuunnellut yhtäkään levyä alusta loppuun? – mutta siitä huolimatta festarisetissä oli vain yksi tai kaksi biisiä, jota en olisi tuntenut läpikotaisin. Se osoittaa, miten merkittävä tekijä Vilkkumaa alallaan on. Artistilla oli myös pelisilmää jättää Kissavideoita-tyyliset konehömpötykset pois ja soittaa tähän yleisöön paremmin uponneita rokimpia viisuja.
Seuraavana lavalle hyppäsi Pete Parkkonen. Sanon vain sen, että Parkkosen lahjakkuus ja taidot menevät totaalisen hukkaan näin tyhjänpäiväisen musiikin kanssa. Pienehköllä yleisöllä tuntui olevan kuitenkin kivaa, joten ei kait siinä sitten.
Atomirotta onnistui hieman nostamaan tunnelmaa energisellä esiintymisellään ja Rane Raitsikan höpinöillä, mutta muuten meininki pysyi yhä kädenlämpöisenä.
Onneksi CMX otti seuraavana tilan haltuun nostaen hieman kierroksia, vaikka parempiakin ja hurmoksellisempiakin keikkoja on bändiltä tullut nähtyä. A.W. Yrjänä unohteli sanoja tai lauloi väärää säkeistöä ja Timo Rasio sääteli kitaransa/vahvistimensa kanssa jotain pariinkin otteeseen, mutta pienistä kauneusvirheistä huolimatta paketti oli muuten perushyvää CMX:ää.
Festarisetti oli koottu teemalla ”koko kansan CMX”, mitä nyt Pimeä maa aloitusbiisinä ei ehkä ole se ihan tavanomaisin ratkaisu. Muuten setissä oli niitä tunnetuimpia siivuja yhtyeen uralta Ainomielestä Kultanaamion ja Rautakanteleen kautta Punaiseen komentajaan – jonka säkeistöt Olli-Matti Wahlström soittaa edelleen tuplabasarien sijaan tomikomppina, mikä ei jytise läheskään vaadittavalla tavalla. Alkuvuodesta julkaistulta Alkuteos-levyltä kuultiin puolestaan vain single Puolikas hyvää.
Jälleen aikataulullisista ja logistisista syistä päätin jättää festarit päättäneen Elastisen väliin. Kuvien perusteella Ela oli kerännyt alueen täyteen silmäpareja eli hienoissa merkeissä festivaalit saatiin ainakin pakettiin.