13.7.2010 Kuudes Linja: Ken Vandermark & Paal Nilssen-Love, Black Motor ja Mohel

15.7.2010 00:42

Kun neloselta tulee 4D-dokumentti naisista, jotka harrastavat sukuelinten plastiikkakirurgista muokkausta, on lähtö Kutoselle nauttimaan free jazzista vielä normaaliakin helpompaa.

Kun neloselta tulee 4D-dokumentti naisista, jotka harrastavat sukuelinten plastiikkakirurgista muokkausta, on lähtö Kutoselle nauttimaan free jazzista vielä normaaliakin helpompaa.

Ilta alkaa siis mainiosti kotioven kolahtaessa läpivedon ansiosta kiinni nautittavan kovaa. Lippu on erittäin kohtuulliset 10€ eikä narikkaa tarvitse maksaa, jos ei halua eteispalvelua käyttää. Portaita ylös kävellessäni illan ensimmäinen bändi aloittaa. Illan orkesterit soittavat akustisesti ja laittialla yleisön tasossa. Loistava valinta juuri tälle illalle.

Helsinkiläinen Mohel soittaa kahden rumpalin ja kahden saksofonistin kokoonpanolla. Kaksi patteristoa toimivat loistavasti yhtyeen Babylon Bypass-debyytillä. Niin myös livenä. Kahden rumpallin soitto antaa keikalle hienon rullaavan kokonaisfiiliksen ja auttaa ylläpitämään jännitettä. Rumpalien Jaakko Tolvi ja Petri Pirtilä duetto oli erityisen nautittavaa kuultavaa, kuten myös sitä seurannut jakso, jossa fonistit Janne Martinkauppi ja Sami Pekkola seikkailivat eläimellisten äänten maailmassa. Se toi mieleen muinaisella VHS-aikakaudella julkaistun kitaransoitonopetusvideon, jossa Adrian Belew esittelee miten sähkökitaran saa kulostamaan isolta kiimaiselta nisäkkäältä. Sitä seurasi pienen pieni hetki, jossa etenkin Pekkola tuntui kanavoivan Albert Ayleria. Pieni, ohimenevä balladin aavistus keskellä energiamyrskyä.

Toisena lattiapaikan lunastaa tamperelainen Black Motor. Ilmaisun laadussa siirrytään kohtalaisen monta piirua perinteisempään suuntaan, mutta aika kaukana nailonsukkajazzista orkesteri silti purjehtii. Tamperelaiset olivat kaupungissa juhlistamassa uuden Never Out of Fashion – live in Amsterdam-livelevynsä julkaisua. Black Motor soittaa usein hyvinkin perinteisä melodioita, tänä tiistai-iltana mm. Rimsky-Korsakovia, mutta ote on vahva ja särmikäs. Pitkä ja polveileva yhdessä soittamisen kokemus kuuluu vahvasti. Black Motor on tullut nähtyä myös vierailevien solistien kanssa, mutta kyllä orkesteri on mielestäni parhaimmillaan ihan yksin. Sisäinen jännite perinteisen svengin ja kokeellisuuden välillä saa bändin kuulostamaan yhtä aikaa kurinalaiselta ja rönsyilevältä. Todella herkullinen yhdistelmä.

Illan pääesiintyjä on norjalaisen rumpali Paal Nilssen-Loven ja amerikkalaisen saksofonisti Ken Vadermarkin muodostama duo, jonka kanssa otamme taas askeleen kohti Mohelin vapaata energiaa, mutta ei kuitenkaan mennä aivan niin pitkälle. Muusikkona itseoppinut ja myös lahjakkaana sovittajana tunnettuVandermark palaa aina riffeihin ja hänen soitossaan on kehittelyn makua, Se on hieno asia. Mies käyttää toistoa todella tehokkaasti. Nilssen-Loven soitossa ei ole jälkeäkään free jazzissa tai sen liepeillä työskentelevien lyömäsoittajien taipumuksesta hiplailuun. Mies paukuttaa rumpuja kuin vanhan ajan big band-hirmu, tyyliin Gene Krupa tai Buddy Rich. Erottelu oli todella hienon kuuloista. Jos kyseessä olisi ollut puhe, Nilssen-Love olisi artikuloinut kuin Sir Laurence Olivier. Muminasta ei ollut jälkeäkään. Myös tämän parivaljakon soitossa kuuluivat lukemattomat yhteiset keikat, mutta ajoittain murhaavan ja yllättävän grooven lisäksi Nilssen-Love ja Vandermark tuntuivat lukevan toistensa ajatuksia. Niin hienovaraisin signaalein kaksikko ohjaili toisiaan. Sellainen tunne jäi, että rumpali vietti enemmän aikaa ratissa. Hieno, monipuolinen ja musikaalinen veto. Soiton riemu oli helppo aistia.

 

Lisää luettavaa