Luciano Blottan vuonna 2007 julkaistu ja lukuisissa yhteyksissä palkittu dokumenttielokuva Rise Up seurasi Turbulence-nimistä nuorta jamaikalaista reggaeartistia. Rutiköyhän rastafarin frendit toisensa perään tipahtelivat rikollisen puuhailun ja huumeiden pariin. Lahjakas ja intohimoinen Turbulence näki kohtalonsa toisin ja teki itse tulevaisuutensa lyömällä läpi väkevällä Notorious-singlellä. Hänestä tuli rakastettu reggaetähti.
Suomessa klassinen ryysyistä rikkauksiin -tarina on harvoin voimallinen ja sympatiaa herättävä, sillä valtaosa nuorista räppäreistä, reggaepäistä ja rokkareista pajauttelee ja dokaa angstisen nuoruutensa vanhempien tai Kelan ja sossun rahoilla tukeva katto pään päällä. Suomalainen musiikkimenestyjä tapaakin saavuttaa suosionsa sivutuotteena vain yksioikoista vihaa.
Suosionsa huipulla ratsastava Jukka Poika on juuri nyt helppo naljailun kohde. Jos Siideripissis ei vielä raivostuttanut kaikkia vanhoja faneja, viimeistään härskillä tuotesijoittelulla täytetty Viestii-musiikkivideo sai Soul Captain Bandin vinyylejä lp-soittimessaan pyörittelevät bongitukat pois tolaltaan. Huvittavia piirteitä videon vastaanotto sai, kun The Voicen kaltaiset äärikaupalliset viihdefoorumit otsikoivat uutisensa tyyliin: ”Myikö Jukka Poika sielunsa?”. Videon aiheuttaman tunnereaktion ja vetävän lööpin voi ymmärtää, mutta itse kysymys on häiritsevän epäkorrekti.
Tavoilleen uskollisena vahvasti argumentoiva suomalainen mies on aina oikeassa.
Jukka Poika on tuottanut itsensä näköistä musiikkia eri kokoonpanoissa reilun kymmenen vuoden ajan julkaisten noin levyn per vuosi. Tahti on ollut kova ja plattojen sisältö paria heikompaa lenkkiä lukuun ottamatta vähintään laadukasta. Musatouhujen rinnalla Jukka on ruokkinut lapsensa ja tutkinut ekotiedostavan elämän todellisuutta asumalla useamman talven yli puulämmitteisessä hirsitalossa Bromarvissa. Taloudellista menestystä, jos edes vakaata toimeentuloa Jukan pioneerityö suomalaisen reggaen tekijänä on tuskin tuonut hänelle uran alkuaikoina. Nyt kun yli kymmenen vuoden pohjatyö on palkittu kansallisella jättisuosiolla, ja hedelmien keräily on alkanut, on alkanut myös perisuomalainen kateellisten panettelu, vittuilu ja tuomitseminen.
Kyseiset käytösmallit edustavat tapakulttuuria, jonka vastavoimana Jukka Poika on toiminut linjakkaasti koko uransa ajan – tarkastelee sitten Soul Captain Bandin kyseenalaistavan uhman vuosia tai nykyisen radioreggaen aikaa. ”Kuin sä tolla lailla heittaat?” Jukka kysyy uusimmalla levyllään. Vaikka Jukan tekstejä saa välillä tulkita suomi-irc-galleria-suomi -sanakirjan avulla, perimmäinen viesti tapaa yhä olla ajattelemisen arvoinen.
Tuttavapiirissäni etenkin miehillä on tapana mollata Jukka Poikaa. Ensinnäkin se musa. Imelää paskaa. Sitten ne sanat. Imelää paskaa. Sitten se jätkä. Imelä. Tavoilleen uskollisena vahvasti argumentoiva suomalainen mies on aina oikeassa.
(Kuva: Kirsi Tuura)