Kajaliroolimalli

2.10.2007 14:22

Suomessakin “kurkkukipua” potemassa käyneen retrosouldiivan Amy Winehousen tekemiset ovat viime aikoina saaneet osakseen kovasti huomiota brittiläisessä lehdistössä. Pete Doherty ei ole keksinyt mitään uutta ja crackheadit ovat niin 2005.

Suomessakin “kurkkukipua” potemassa käyneen retrosouldiivan Amy Winehousen tekemiset ovat viime aikoina saaneet osakseen kovasti huomiota brittiläisessä lehdistössä. Pete Doherty ei ole keksinyt mitään uutta ja crackheadit ovat niin 2005.

Yleisö on seurannut Winehousen hyrräämistä eri vieroitusklinikoiden pyöröovissa ja isä on julkisudessa sanonut että tytön täytyy käydä pohjalla ennen kuin voi saada elämänsä raiteilleen. Tuoreen aviomiehen, jota neiti ilmeisestii hakkaa kännissä, vanhemmat ovat puuttuneet asiaan pitämällä julkisen intervention radioaalloilla. Kaikkien suunnattomaksi yllätykseksi temppu ei toiminut, mutta onneksi aineiden lisäksi saatiin poltettua taas kovasti palstamillimetrejä.
Niin pitkälle on menty, että Guardian-lehdessä jalkapallomaajoukkueen alennustilaa verrataan Winehousen ongelmiin.

Neidistä on pikkuhiljaa tulossa Britannian Matti Nykänen, itsetuhoinen pelle jonka toilauksien kautta ihmiset voivat elää välillisesti ja ulostaa sekä yksilöinä että kollektiivisesti käpylisääkkeestään tai kolmannesta silmästään tai jostain chakrasta sinne kertyneitä sosiaalisia myrkkyjä ja neurooseja. Kaikki ördääjät tai edes kaikki julkkisördääjät eivät pääse tasolle, jossa he elättävät pientä mediaperskärpästen laumaa kuten Amy ja Matti. Mikä heissä on se, maailman ensimmäistä supermallia Janice Dickinsonia siteeratakseni, capital I-T-factor?

Matti on totaalinen arvoitus, varsinkin nykyään, mutta Amyssa on paljon toteemista potentiaalia. Hänestä pääsee ison mustan naisen ääni vaikka näyttääkin Kruunuhaan Play It Again Samista vaateensa ostavalta, ilmaisutaidon lukiota käyvältä teinarilta. Hän toikkaroi hellyttävän epätasapainoisesti korkeissa koroissaan, muta tekee sen maailman suurimilla lavoilla. Ennen kaikkea hän käyttää kajalia äärimmäisen rohkeasti.

Jos kajali on avain, on meillä Suomessa juuri nyt mahtava sauma vaihtaa sijaiskärsijä-Nykänen johonkin musapuolen mieheen. Matti on loman tarpeessa. Oikeastaan miehen ura sosiaalipornokoekaniinina on niin pitkä että eläkkeelle hänet pitäisi jo päästää. Mikä parasta, tämä kansanterveyden kannalta ensiarvoisen tärkeä valtakunnallinen toiminto jäisi todennäköisesti Tampereelle, sillä kierrätetty glamrock profiloituu vahvasti Pirkanmaalle. Pääkaupunkiseudulla onkin jo aivan tarpeeksi painoarvoa. Turhia julkkiksia on Helsingissä suhteettoman paljon, mutta Tampereella ei ole pystynyt Petteri Jussilan kuoleman jälkeen edes Sedun ala-arvoisissa räkälöissä pyörittämään kunnon VIP-huonetta, jossa tuulipukukansa voisi töllöttää itsensä sekalaisilla juontokeikoilla ja pyramidihuijauksilla elättäviä evoluution jälkijätöksiä. Tämä on selkeä epäkohta ja kielii alueellisesta epätasa-arvosta.

Oli maantieteellinen sijainti mikä tahansa, kukaan nykyisestä kajalirokkarikatraasta ei oikein saavuta Winehousen ja Nykäsen tasoa sekoilussaan. Uraa rakennetaan aivan liian määrätietoisesti ja rockpaheellisuus on pantomiimia, päälleliimattua kuin tunnetun urheilijan tai iskelmämuusikon uskoontulo alkoholistikauden jälkeen. Haastattelun tekeminen baarissa jossa on joskus joku tyttönen tanssinut häkissä ei riitä. Tässä kohtaa voi tietysti hykerrellen muistella erään helsinkiläisbändin yritystä tehdä haastis Eerikinkadulla sijaitsevassa strippibaarissa. Ikä ei riittänyt.

Toisaalta, jos tarvitaan glamrokkari jonka kautta peilata Suomen maajoukkueen tilaa, niin kuka tahansa nykyisistä kelpaa. Peli on tylsää ja ilotonta puserrusta, josta paistaa hampaat irvessä suorittaminen. 

Lisää luettavaa