Jostain käsittämättömästä syystä rock-musiikkiin on aina liitetty olennaisena osana kapinallisuus. Suurimman osan ajasta se taitaa olla sivuseikka. Rock on aina ollut kaupallista toimintaa, ja suurin osa sen harjoittajista pyrkii oman voiton maksimointiin. Miljoonamyyntien stratosfäärissä ei ole kapinaa, vaan pelkkää kapitalismia.
Lähes kaikki alat käyvät jossain vaiheessa läpi rakennemuutoksen, jonka aikana yritykset säätävät ansaintalogiikkaansa ja toivovat, että tehdyt säädöt sopivat muutoksen jälkeiseen todellisuuteen. Ne, joilla ei tärppää, kuolevat pois. Musiikkiteollisuuden rakennemuutos on totisinta totta, ja monet yritykset vääntelehtivät uusia ansaintatapoja etsiessään kuin pissahätäinen hitaassa hississä.
Tämä vääntelehtiminen on näkyvintä niissä yrityksissä, joiden kontolla on ollut tuotteen fyysisen kopion valmistaminen, markkinointi ja levittäminen, mutta sitä on havaittavissa myös sisällöntuotantopuolella.
Siinä, miten näiden yhteistyötä tekevien liiketaloudellisten toimijoiden samankaltaisin edesottamuksiin suhtaudutaan, on suuria eroja.
Kun suuri musiikkialan yritys tehostaa toimintaansa, paskaa tulee niskaan samasta ämpäristä kuin muillekin firmoille. Jos uudet tuulet taloon puhaltaneella, apuun hälytetyllä pomolla on bisnestausta, kenties joltain toiselta alalla, ruopataan jo ämpärin pohjaa. Eihän hän voi ymmärtää tätä kapinaa, hei!
Toisin ovat asiat, kun sisällöntuotannosta vastaava yritys tehostaa toimintaansa, vaikka se voi johtaa irtisanomisiin alihankkijaketjussa. Se on kapinaa, hei!
Kun Radiohead säätää ansaintalogiikkaansa jakamalla levyään huonohkoina mp3-tiedostoina ja myymällä kalliita laatikkoja pari kuukautta ennen kuin kauppoihin tulee se vanha tuttu cd, ovat he sankareita. Yorke ratsastaa jokaiseen palmunlehviä heiluttavia journalisteja kuhisevaan haastatteluun kuin Jeesus Jerusalemiin, aasinaan kaikki ne, jotka uskovat tempauksen olevan levybisneksen tulevaisuus.
Kun jo lukemattoman määrän miljoonia itselleen vuolleet porhot (sellaiset kuten Paul McCartney, Robbie Williams tai The Rolling Stones) päättävät haluavansa vielä lisää rahaa kilpailuttamalla käyttämänsä palvelut, koska EMIstä on tulossa liian ”korporaatiomainen”, heitä pidetään kapinallisina ja uuden ajan sankareina. Jokainen markkinointi- tai logistiikkapalveluja kilpailuttanut pukumies katsoo varmasti ihmeissään tätä touhua.
Ja mitä on Rollarien, Coldplayn, Radioheadin ja Robbie Williamsin arkkivihollinen, EMIn uusi omistaja Guy Hands tehnyt?
Hän on kieltäytynyt maksamasta kymmenien miljoonien ennakkoja aikana, jolloin ala elää muutosta. Hands on myös yksi niitä harvoja levy-yhtiöpomoja joka on laukonut näinkin järkeviä: ”Olen vahvasti sitä mieltä ettemme voi maanittelun ja oikeusjuttujen avulla houkutella ihmisiä ostamaan musiikkia.”
Mies myös seisoo sanojensa takana ja aikoo erottaa EMIn IFPIstä (Suomen edustaja on ÄKT), jos kyseisen organisaation lähestymistapaa ei muuteta.
Handsillä on todella epämiellyttäviäkin suunnitelmia, mutta ne koskevat enimmäkseen bändejä, joilla ei ole varaa kilpailuttaa levy-yhtiöitä…
Kun kaksi pulleaa kapitalistia nipistelevät toisiaan läskeistä niin, että solunesteet roiskuvat, kumpaa kehutaan sankariksi?
Sitä joka osaa soittaa kitaraa.