Siinä missä Willien poika Lukas oli edellisellä albumillaan A Few Stars Apart (2021) aika pohdiskelevissa ja rauhallisissa tunnelmissa, Sticks And Stones luottaa hyvinkin klassiseen, lähes reteään hauskanpitoon. Jälki kuulostaa siltä kuin Little Feat soittaisi George Jonesia. Aseista riisuvan rennosti irtonainen, maanläheiseltä soundaava meno on pinnalta countrya, mutta tarkempi kuuntelu paljastaa kokonaisuuden eräänlaiseksi amerikkalaisen musiikin tehosekoittimeksi, siis 80-luvusta taaksepäin ja maaseutua painottaen.
Äskettäin 90 vuotta täyttäneen ja yhä iskussa olevan isän vaikutus kuuluu usein, Lukasin äänessä koko ajan. Se vain vähän huolestuttaa, miten huolettoman hilpeästi ja usein lauluissa puhutaan kännäilystä, tosin psykedeelejäkään sivuuttamatta. Siitähän ei hyvä seuraa, kuten ihan liian monen lahjakkuuden kohdalla on nähty.
Lukasin biisit ovat hyviä ja äärimmäisen luontevasti svengaavia. Toisaalta paikoin ei voi välttyä ajatukselta, että on kuullut ne ennenkin. Rakkauslaulut, kuten Lainey Wilsonin kanssa duetoitu More Than Friends ja akustinen The View ovat kieltämättä lämpimän sydämellisiä. All Four Winds voisi täydellisessä 70-lukuisuudessaan olla Harry Nilssonin katalookista. Muutaman vuoden Neil Youngin kanssa levyjä ja kiertueita tehnyt bändi kuulosta niin mehevältä, että sen kokeminen livenä on varmaan antoisaa.