Ennen kuin edetään pidemmälle, todettakoon, että itselleni vuosien 1998–2002 …And Oceans oli ydinolemukseltaan lähes täysin eri orkesteri kuin sen viimeisen viiden vuoden aikana levyjä julkaissut muoto.
Nykyisestä …And Oceansista uupuu vielä sen kolmannellakin levyllä sitä äärimmäistä kieroutta, joka bändissä aikoinaan viehätti, mutta tilalle on onneksi muodostunut levy levyltä uusia ulottuvuuksia. The Regeneration Itineraryllä on läsnä jo sellaisia kosmisuuksia, että vanhat mielleyhtymäni yhtyeestä unohtuvat.
Kovin moni nykybändi ei kanna 90-lukulaisen sinfonisen black metalin soihtua siten, että musiikilliseen reseptiin tuotaisiin myös omia höysteitä. …And Oceans onnistuu tässä hyvin. Levy muodostaa jännittävän tarinallisen kaaren, jonka juonen luulee aluksi ymmärtävänsä, mutta bändi yllättää erilaisilla käänteillä.
Mutta kuten monen tällaisen levyn kohdalla, ääripäille toivoisi enemmän tilaa. Nyt kokonaisuudesta uhkaa muodostua yksi iso massa, jonka sisällä olisi vielä sijaa niin äärimmäisemmälle metallille kuin elektronisuudellekin.
