Kyse on tietenkin sattumasta, mutta vaikuttaa siltä, että Anssi Kelan uran jokaiselle vuosikymmenelle mahtuu käänne. Sellainen pikkuhiljaa tapahtuva loksahdus, joka avaa uuden luvun hänen elämässään.
1990-luvulla olivat Pekka ja Susi -yhtye, Rock SM ja Karhun elämää -hitti. 2000-luvulla starttasi Nummela-debyytistä räjähdysmäisesti virinnyt sooloura. 2010-luvulla nähtiin soolouran uusi alkuräjähdys Levoton tyttö -hitillä ja viimeiseksi tarkoitetulla nimikkolevyllä sekä tv-julkisuudella Vain elämää -ohjelmassa.
2020-luvulla Kela on kokenut vielä merkityksellisemmän muutoksen, joka on näkynyt hänen ja bändinsä riemukkailla keikoilla sekä elämäkerrallisissa soolokonserteissa: totisuus on muuttunut rentoudeksi.
Kela lauloi Nummela-albumin nimikappaleessa: ”Mun täytyy kävellä näin, mun täytyy kävellä näin.” Hänen taipaleellaan on ollut kausia tai jopa yksittäisiä kappaleita, joissa hänen alitajuntansa vaikuttaa painottaneen mainittua sanailua muotoon: ”Mun TÄYTYY kävellä NÄIN, mun TÄYTYY kävellä NÄIN.”
Kaikki tiet joita kuljin -levyllä Kela tuntuu kysyvän itseltään, miksi hänen täytyisi kävellä lainkaan, kun voi ajaa motarilla sataakahtakymppiä, avata avoauton kuomun, antaa tukan hulmuta ja hymyillä. Sitten voi kurvata Mariskan, Kaisa Korhosen tai Maija Vilkkumaan pihaan ja kirjoittaa yhdessä lyriikoita.
Laulaja-lauluntekijyyden kirjoittamaton ihanne on, että muusikko tekee kaiken itse. Luovuuden puolesta mielikuva voi painaa joskus kaasun sijaan jarrua. Kela onkin puhunut avoimesti sanoittamisen vaikeudesta. Nyt lyriikkayhteistyöt ovat tuoneet uuden vaihteen hänen suurimpaan vahvuuteensa, säveltämiseen.
Koko albumi loistaa hekumallista irrottelevuutta, joka tarttuu kuulijaan heti. Kelan kappaleet soivat kirkkaan kasaristi kuin Bruce Springsteen tai Duran Duran. Joka puolella vilisee mahtavia kasarisoundeja ja -kaikuja. Synamelodiat ovat täyteläistä hunajaa, ja tarttuvuutta riittää niin, että säkeistökin tuntuu kertosäkeeltä. Kelan tavassa laulaa rockista iskelmään ja popista countryyn yltäviä sävellyksiä kuuluu aito heittäytyminen ja eläytyminen.
Yhteistyön kautta syntyneet tekstitkin ovat kelamaisia. Lauluissa kerrotaan tarinoita niin tarkkojen yksityiskohtien kautta, että kuulija voi tuntea olevansa paikalla tapahtumissa. Vielä merkittävämpää on, että Kela laulaa maailmanhädästä ja elämän kivuliaimmista käänteistä toivoa valaen, vakuuttaen että kaikki järjestyy. Hän on säveltänyt mustaan maailmaan värikästä ja innostavaa musiikkia, jota todella tarvitaan.
Kun nelikymmenminuuttinen albumi soi yhä uudelleen, siltä ei halua nostaa esiin yksittäisiä kappaleita, sillä ne kaikki voisivat olla singlejä. Tämän myötä on helppo hypätä autoon ja hymyillä itsekseen, että sen kuski on tehnyt 24 vuotta soolouransa aloittamisen jälkeen elämänsä parhaan albumin, jonka kyydistä on suuri ilo nauttia.
