ANSSI KELA: Aukio

Arvio julkaistu Soundissa 9/2009.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Anssi Kelan kirjallinen harrastus kuuluu Aukio-levyn temaattisuudessa. Albumin läpäisevänä lyriikallisena miljöönä toimii kaivospaikkakunta toiveikkaine ja myös pettymyksiä kokevine ihmisineen.

Arvio

ANSSI KELA
Aukio
Sony

Anssi Kelan kirjallinen harrastus kuuluu Aukio-levyn temaattisuudessa. Albumin läpäisevänä lyriikallisena miljöönä toimii kaivospaikkakunta toiveikkaine ja myös pettymyksiä kokevine ihmisineen.

Tommi Vikstenin tuottama ja pienen yhtyeen työstämä Aukio on soitannollisesti vähintäänkin tyydyttävää poprockia. Huuto esittelee napakasti tarinan pääosassa olevan nuoren miehen ja jo seuraavassa hetkessä on edessä Erin “Nylon Beat” Anttilan tuudittama Uni. Aamu erottuu kitarariffeineen ja Farfisa-urkuineen levyn rockeimmaksi palaksi. Kaivos-biisin sankareina ovat ne maan alla ahertavat luuserit, jotka eivät älynneet muuttaa ajoissa muualle.

Loukussa kasvaa levyn suurimmaksi sävellykseksi ja sovitukseksi. Kelan kirjallisen työskentelyn inspiroima lauluympyrä sulkeutuu lopulta Unen tunnelmiin palaavan nimiraidan myötä.

Aukion suurin ongelma on ominaisuus, joka vaikeutti jo Mikan faijan BMV:stä nauttimista. Anssi Kelan suorasanaisen kertova sanoitustyyli kuluttaa laulut puhki jo parilla kuuntelulla jättämättä mielikuvitukselle pienintäkään elintilaa.

Lisää luettavaa