Kymmenen vuoden valikoima Anssi Kelan äänilevyiksi sävelletyiltä novellikokoelmilta ei ole välttämättä parhaiden tarinoiden paketti. Albumeilta poimitut singlet ovat enemmänkin melodisia vetonauloja ja formaattisoittoon parhaiten istuvia sovituksia. Toki Kelalla on ollut tavallista enemmän vapauksia nostaa haluamiaan lauluja pikkulevyille sen jälkeen, kun ensihitit saivat osakseen valtavan suosion riippumatta firmojen ja radiokanavien portinvartijoiden ennakkoluuloista ja suoranaisesta jarruttelusta. Erehtymätön ei ole kuitenkaan maestronkaan vaisto, minkä laulaja-laulutekijä avoimesti tunnustaa levyn hihanuoteilla.
Tyylillisesti epätasaisempi ja laadultaankin horjahteleva singlesetti ei näin ollen ole yhtä nautittava kokonaisuus kuin rikkumattoman ehyt Nummela (2001) tai sen jälkeiset omillaan yhtenäisemmät pitkäsoitot. Läpimurtokappaleet kestävät hyvin, vaikka ne ovat musiikillisesti varsin outoja ja keskenäänkin erilaisia. Ehkä juuri siksi Mikan faijan BMW ja Milla säilyttävät viehätyksensä ja ainutkertaiset sävytyksensä tuoreina.
Hittiputken jatkamisen osalta 1972 voi olla nerokas single, mutta sen “mitä meistä tuli” -luettelu ei ole lainkaan niin mielenkiintoinen kuin mikä tahansa yksilöidympi ihmiskohtalo. Sama pätee hyväntahtoiseen mamu-stereotypiaan Suomalainen, joka on selvästi päkistetyin purkaus kaiken levollisemmin kertovan kuvailun keskellä. Kaksi tomutettua pöytälaatikkobiisiä jäävät myös aika irrallisiksi ja yhdentekeviksi. Huomattavasti sävähdyttävämpiä ovat suosiohulinasta rauhoittuneet syvemmät ja kauniimmat rakkauslaulut ja Karhusaaren kaltaiset raikkaat tunnelmatuokiot.
Kakkoslevy Elossa Ruotsinlaivalla vetää singlebiisit samassa järjestyksessä mielenkiintoisesti samalle viivalle livejalostettuina ja yllättävinäkin bändisovituksina. Kelan vahvuudet erottuvat lähes entisen kaltaisina, vaikka kaikkein askeettisimmat studiosovitukset saavat lihaa luiden ympärille. Yleisön mukanaolo elävöittää tarinoita vuorovaikutuksen ambient-ulottuvuudella.
