Bess, Behm, Bee… Huvittaahan se, mutta toki nämä artistit myös poikkeavat toisistaan selvästi. Bertta Seppälän eli Been lauluissa koetaan syviä tunteita usein vähän hulttiomaisen nuoren elämän kontekstissa. Ollaan vereslihalla, mutta itsevarmoja sen suhteen, että kaikki tulee menemään paremmin ja että itsessä on rahkeita vaikka mihin.
Vaikutelmassa on aika paljon Amy Winehousea: Been laulussa annos enemmän sielua kuin aikalaisillaan, Camu Creutzin tuotannossa selviä muistumia nollaluvun lopun neosoulista. Hupsis on tiivis ja vahva laulukokoelma, jonka kohokohtia löytyy myös ”pelkistä albumiraidoista”. Nykypäivää on kappaleiden mahduttaminen jopa alle kolmen minuutin mittaan: olisi niitä voinut kasvattaakin.
Esikoisalbumin myötä Bee laitetaan ehdottomasti seurantaan. Muodollisen pätevyyden lisäksi hänessä on karismaa ja asennetta, jotka osuvat henkilökohtaisesti. Aamukahvi maistuu tequilalta ja vääristä vuoteista herätään: tervetullutta vastapainoa fitnesshömpötyksille.
Bee onnistuu jopa päivittämään Kolmatta linjaa -klassikon mainioksi tsemppiuhoksi, jossa nyt mennään kyykkykuoharilla, mutta ensi kesänä rahaa on, takaan sen.