Hexvesselin seitsemäs albumi perustuu Roadburn-festivaalilla viime vuonna esitettyyn tilausteokseen ja jatkaa yhtyeen matkaa metallisemmassa maastossa. Vuoden 2023 Polar Veilillä kuului vaikutteita vanhemmasta goottirockista, mutta nyt viitekehyksenä on selvästi eeppinen black metal.
Synkän pauhun lomassa on tietysti akustista tunnelmointia, melko runsaallakin kädellä. Se tuntuu kuitenkin viittaavan Mat McNerneyn ryhmän varhaisemman esoteerisen folkrockin sijaan samoihin melodisiin elementteihin, joita bläkkisryhmät ovat tavanneet viljellä kellariloukoista noustuaan.
Hexvessel osaa rakentaa jylhän äänimaiseman. Nocturne pysyy sovituksiltaan kohtuullisena eli välttää juustoiset ylilyönnit. Samalla levy todistaa musiikillisesta kunnianhimosta, joka etsiytyy aktiivisesti uusille alueille.
Äskeisen toteaminen on nähdäkseni melko riidatonta. Mutta yltääkö Hexvessel sellaiseen ”normaalin popkokemuksen” ja koko arkielämämme puitteet trivialisoivaan suuruuteen, jota McNerney selvästi tavoittelee?
Sehän on kiinni kuulijasta. Yksi veisaa uskovien kuorossa, toinen katsoo saaneensa sinänsä kiinnostavan, joskin vähän raskaasti sulavan annoksen musiikkia, joka solahtaa vaivatta muun tämänpuoleisen sekaan.
