Levyarvio: Kun pahaenteinen kultti kaappaa vangiksi – Hexvesselin okkultistisuus kylmää uudella levyllä

Hexvessel
Kindred
Svart

Jokin ympyrä sulkeutuu kun Hexvessel palaa viidennellä albumillaan Svartille, joka julkaisi bändin Dawnbearer debyytin (2011). Hyvin pahaenteisesti ja varhaiskeskiaikaisesti tummissa tunnelmissa mennään. Kylmivimmillään ollaan suohon uhrattujen ihmisten näkökulmasta lauletussa Bog Bodiesissa ja päätösraita Joy Of Sacrificessä, vaikka kahden akustisen kitaran ja viulujen punonta onkin herkkää. Magical & Damned maalaa karua kuvaa kuolemalla flirttailevasta ja lopulta sen kaappaamaksi joutuvasta tytöstä kauniin haikealla, paisuvien jousten alleviivaamalla melodialla.

Billion Year Old Being avaa ohjelman sähköisimmillään varhaisen King Crimsonin innoittamana death-progena ja Demian jatkaa ärhäkkäänä psych-rockina. Sähkökitara soi molemmissa 60-lukuisen kiihkeästi ja väkevästi. Ylipappi Mat McNerney laulaa pääsääntöisesti korkeahkolla ja hauraalla, hiukan akateemisen oloisella äänellä, mutta Phaedran alussa hän kanavoi ujostelematta Nick Caven tyrnempää pelottelua. Coil-cover Fire Of The Mind istuu okkulttisuudessaan saumattomasti tähän pakettiin.

Yksityiskohtiin syvästi paneutuen tehty Kindred erottuu helposti massasta, mutta itseäni vaivaa se, että levyä kuunnellessa tuntuu kuin olisi joutunut jonkin omiin synkeisiin seremonioihinsa kirkassilmäisesti uskovan kultin vangiksi.