Matt McNerneyn eli Khvostin johtama hippisakki kuulostaa siltä miltä hippisakin pitääkin kuulostaa eli synkeältä. Synkeät hipit ovat parhaat hipit. Kysykää esimerkiksi Black Sabbathilta.
Hexvesselin pakanafolkissa Sabbath on läsnä tunnelmassa, mutta musiikki on ihan oikeaa folkia. No Holier Temple päivittää 1970-luvun brittiläisiltä ja ruotsalaisilta psykenyplääjiltä tuttuja aineksia apokalyptiselle 2000-luvulle. Fiilis vaihtelee hurmoksellisen kultin syvästä joukkopsykoosista kevyempään okkult-larppaukseen. Sävellykset ja sovitukset ovat poikkeuksetta kiinnostavia rakennelmia. Yksittäisten kappaleiden sisälläkin saatetaan kulkea kännäävien saaristolaishanuristien rapujuhlasta satanistien veriseen uhririittiin.
Miltei tunti kansanmusiikkivaikutteista hämyilyä tuntuu paperilla pahalta haasteelta, mutta No Holier Temple sitoo maailmaansa ja etenkin pitkälliset The Velvet Underground -johdannaiset jurnutukset pitävät otteessaan. Tarttuvia laulukoukkuja ja puolirokkaavaa svengiä annostellaan sopivasti aina, kun puheenomainen kerronta ja akkarin tai minkä lie ugriluutun hiplaus alkavat puuduttaa.
Luotan näihin hippeihin.
