Muun muassa Sweetheartista, Plain Ridesta ja Circlestä tutun Janne Westerlundin toinen suomenkielinen sooloalbumi sisältää edeltäjänsä Talvikaravaanin (2023) tapaan tunnekeskusta armotta raapivaa musiikkia. Paitsi että alakulolla viritetyt tekstit pakottavat pysähtymään, myös turpeenmakuisesta folkista reilusti inspiroituneen musiikin hauras rujous seisauttaa.
Ja niin seisauttaa myös Westerlundin puuviilalla karhennettu laulu, joka tuntuu nyt paljaammalta kuin koskaan. Henkilökohtaisuus ja vereslihaisuus välittyvät. Sekin, että joskus epätäydellinen nyt vain on liki täydellistä.
Sama tunne koskee myös sanoituksia, jotka ovat monesti romuluisia mutta menevät perille. Apuna on vanhojen ja uudempien soittokaverien kera veistetty akustishenkinen, sähköllä sopivasti tuettu musiikki, joka ei tarvitse tehotakseen minkään sortin kikkakolmosia. Westerlundille hyvin tuttu jumituskin hiipii aina välillä jännittävällä tavalla kuvioihin.
Toistetaan vielä: Sisar kantaa musiikkia, joka vaatii pysähtymistä, ja muun unohtaminen sen vuoksi todella kannattaa. ”Kuuntele lapsen ääntä / vielä kun aikaa on”, muistutetaan levyn lainakappaleessa Kissat ja koirat ja linnutkin. Siinäpä kaupan päälle neuvo, jota ei parane sivuuttaa.
