JANNE WESTERLUND: Marshland

Arvio julkaistu Soundissa 2/2015.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Arvio

JANNE WESTERLUND
Marshland
Ektro

Jos Janne Westerlund olisi syntynyt Amerikan yhdysvalloissa, hän olisi miljonääri. Tai ei nyt sentään miljonääri, mutta musiikillaan mukavan keskiluokkaisesti elävä indielegenda, jonka takanreunuksella törröttäisi pitkä rivi arvostettuja musiikkipalkintoja. Hikiset kriitikkonörtit muun muassa Suomessa analysoisivat miehen kulloisenkin musiikillisen siirron hengiltä ja levyjä myytäisiin kuin leipää. Tai ei nyt kuten leipää, mutta kuten Wilcon tai Flaming Lipsin levyjä.

Mutta ehkä amerikkalaisversiosta puuttuisi se jokin selittämätön twisti, joka tuo Suomesta käsin blues- ja folkperinnettä muovailevan Westerlundin musiikin niin vastustamattomasti kuulijan iholle?

Sweetheartin, Chainsmokerin, Plain Riden ja Circlen etulinjasta tutun rahisija-lauluntekijän toinen soololevy pysyttelee instrumentaatioltaan minimalistisena. Vähillä elementeillä luodaan jännitteinen svengi, ja tunnistettava laulutulkinta ja pysäyttävät tekstit tulevat lähelle. ”The years go by / the seasons change / my sorrow’s a tide / it returns and fades” lauletaan haudan äärelle sijoittuvassa kappaleessa Long Tall Grass. Yhtä aikaa intiimi ja kosminen surumielisyys yhdistää levyn kappaleita. Jankkaavaan riffiin ja mystiseen ”I’m alive / helpless” -hokemaan nojaava nimibiisi vie levyn jonnekin Catherine Ribeiro & Alpesin psykedeelisiin korkeuksiin.

Lisää luettavaa