Helsinkiläisen Mørketin kolmatta levyä on saatu odottaa noin viisi vuotta. Julkaisua lienevät viivyttäneet kokoonpanossa ja jäsenten yksityiselämissä tapahtuneet muutokset. Hidasteet eivät kuitenkaan kuulu uutukaisen iskuvoimassa, jolle on varmasti antanut pontta onnistuneet keikat ulkomaita myöten.
Yhtye tuo itsekin esille vaikutteensa Kvelertakilta ja The Hellacoptersilta. Myös jäsenten tausta black metalissa ja hardcoressa kuuluu. Se mikä omaperäisyydessä ehkä hävitään, voitetaan korkojen kera silkassa energisyydessä. Kirotun maan ja Våldsvågin kaltaiset jyrät tekevät selvää jälkeä.
Ruotsin ja suomen yhdistäminen kuulostaa yksinkertaiselta idealta, mutta siinä on yllättävän suurta voimaa. Kun Trettontolv vaihtaa minuutin kohdalla tulkintakieltä, vaikutus on hykerryttävä.
Hienoin kappale on säästetty loppuun. Nimellään homman luonteen paljastava Hatar att leva on rungoltaan ”normaalin” hyvää Mørketiä, mutta toisen kertosäkeen jälkeen lähdetään Slayer-sooloilun kautta todella maukkaaseen pyörremyrskyyn ja lopulta dramaattisiin loppurunoiluihin.