Arvio: Monimuotoisuuden puolesta jazzin keinoin – Eero Koivistoinen ammentaa muotokielensä klassisista aineksista

Eero Koivistoinen Quartet
Diversity
Svart

Diversiteetti, monimuotoisuus, on aina ollut jazzin ytimessä. Jazz on kuin kultti, jossa palvotaan musiikkia ja erityisesti ihmisten kykyä kommunikoida musiikillisesti. Siitä on muodostunut ajan mittaan universaali rotujen tasa-arvon ja rauhan puolesta puhuva instituutio, jossa yhteistyötä, persoonallisuuksia ja omaperäisiä näkemyksiä arvostetaan.

Ja arvostetaan Eero Koivistoistakin, yhtä suomalaisen jazzin suurimmista fonisteista ja säveltäjistä. Nykyisessä kvartetissaan soolovastuun Koivistoisen kanssa jakaa pianisti Alexi Tuomarila. Rumpali Jussi Lehtonen ja basisti Jori Huhtala täydentävät yhtyeen. Levyn tyyli hahmottuu 1960-lukuisen postpobin ja souljazzin suuntaan. Modulaatioilla ja muunneharmonioilla rikastettu blues, groovyt r’n’b-rytmit ja modernistisesta eetoksesta muistuttavat teemat ovat Diversityn musiikin päärakennusaineet.

Nimikappale avaa levyn letkeästi moduloiden tuoden mieleen muun muassa Herbie Hancockin. Hokom kiihdyttää räjähtelevine filleineen kohti vapaata ilmaisua. Lainakappaleeksi mukaan on otettu Thelonious Monkin Played Twice. Materiaalin sisäistetty ”klassisuus” tuo paikoin mieleen myös Wayne Shorterin.

Koivistoinen yhtyeineen ei enää ehkä edusta jazzin ajanmukaisinta linjaa, jossa tuhansien eri tyylien hybridit limittyvät toisiinsa improvisoinnin keinoin, mutta päälajissaan hän on yhä mestari.