Arvio: Joel Herttua on kuin miespuolinen Erika Vikman, mutta Erikaan uskoo enemmän ja biisitkin ovat parempia

Arvio julkaistu Soundissa 10/2022.
Kirjoittanut: Niko Peltonen.

Arvio

Joel Herttua
Narrin synty
Gramophone

Pimeys-yhtyeen hajoamisen jälkeen yhtyeen keulahahmoista Pekka Nisu on jatkanut melko maltillisesti modernin suomirockin parissa, mutta Joel Mäkinen päätti hyödyntää näyttelijätaustaansa ja muuntautua glam-messiaaksi nimeltä Joel Herttua. Roolileikin ensimmäisenä huipentumana singlenipun jälkeen tarjoillaan mahtipontinen debyyttialbumi, joka hyödyntää kaikkia asiaankuuluvan pelikirjan hakusanoja Bowiesta Queeniin ja Rocky Horrorista Army Of Loversiin.

Herttualla on asemaan kuuluvat palkolliset. Monessa mukana ollut kitaristi Tuomas Wäinölä toimii pääyhteistyökumppanina. Muukin tiimi on sitä luokkaa, että jos herttua käskee, niin sieltähän irtoaa, pyydettiin sitten tiluttelusooloa tai kerrostettuja stemmoja.

Harmi, että kokonaisuus kuulostaa niin falskilta ja väsyneeltä. Vapahtaja, Syntinen, Yksisarvinen – isoja ja tyhjiä sanoja ne vain ovat, ja Herttuan hiekkalaatikko liian kuiva niillä leikkimiseen.

Narrin synnyn diskanttinen tuuttaus on pitkälti vain uuvuttavaa. Eräs ystävä luonnehti Joelia miespuoliseksi Erika Vikmaniksi, mutta Erikaan uskoo paljon enemmän ja biisitkin ovat parempia. Synnin hiventäkään en tältä levyltä löydä.

Lisää luettavaa