Arcade Fire avaa seitsemännen albuminsa uhmakkaalla alkusoitolla, joka lupaa jotakin suurta.
Jokaisen keski-ikään yltäneen yhtyeen kohdalla muut kuin hulluimmat fanit suhtautuvat tällaiseen eleeseen kulmia kohotellen ja skeptisesti. Aviopari Win Butlerin ja Régine Chassagnen varaan rakentuva yhtye on uljaasta historiastaan huolimatta ihan tavallinen ikääntyvä ex-sensaatio. Se ei tyrmää enää ketään, vaikka yritys olisi kova.
Arcade Firen tapauksessa se kuuluisa kaksiteräinen miekka on bändin oma historia. Yhtäältä maine ja saavutukset saavat popharrastajan kuolan valumaan kihelmöivästä odotuksesta. Toisaalta Pink Elephant -albumin kaltainen perusvahva suoritus tuntuu pettymykseltä juuri bändin itse luoman ankaran asteikon vuoksi.
Vaikka se on epäreilua, en pysty uutta albumia tutkaillessani täysin välttämään Funeral– ja Neon Bible -levyihin liittyvää lähinostalgiaa. Arcade Fire hurmasi kahdella ensimmäisellä albumillaan minut ja popmaailman, koska se tuntui nostavan monista inspiraationlähteistä ammennetut vaikutteensa uudelle hurmoksellisuuden tasolle. Normaali moderni rock ei ollutkaan enää normaalia.
Nyt esimerkiksi nimikkoraita, ennakoitavasti etenevä diskorokki Circle of Trust ja ärsyttävän ysäristi elektrorokkaava Alien Nation edustavat ennen kaikkea umpitavallista taideteollisuutta.
