ARCADE FIRE: Funeral

ARCADE FIRE
Funeral
Rough Trade

Milloinkahan kuulin viimeksi yhtä vakuuttavan debyytin rock-yhtyeeltä? Taisi olla samana talvena, kun isoisä hiihti Suomeen. Liioittelut sikseen, mutta kanadalaisen Arcade Firen ensimmäinen albumi on pysäyttävä paketti. Mont-realilaispariskunta Win Butlerin ja Reginé Chassagnen ympärille rakentunut ryhmä on ainakin minun korvissani valmis Interpolin, Mercury Revin ja muiden nykyjumalien sekaan koviin kahinoihin.

Punkin jälkeistä neuroottisuutta todella pettämättömään popsensibiliteettiin ja monivivahteiseen sointiin koplaava ryhmä on useimmista aikalaisistaan poiketen niistänyt vaikutteita niin monelta suunnalta, että mahdollisia tyylilainoja ei jaksa edes ajatella. Juuri kun yhdessä Arcade Fire -laulussa on kuulevinaan reittiohjeet sylttytehtaalle, sotkee seuraava veisu pakan siihen paikkaan. Uudesta aallosta muistuttavat nylkkyrytmit kietoutuvat folkista tuttuun lämpöön ja hienosti pulppuaviin soundimaailmoihin ihmeellisellä helppoudella. Pääparin lauluäänien erilaisuus mahdollistaa nasevat dramatiikan vaihtelut: herran aika hysteeriseksikin äityvä byrneläinen kailotus kuittaantuu rouvan hauraalla sensuaalisuudella.

Mikä tärkeintä, yhtyeen piiristä löytyvä ilmeinen nokkeluus ei koskaan astu biisien varpaille. Hienot melodiat soivat pölähtäen ja kylmiin väristyksiin on hyvinkin aineksia. Levyn alkupuolen ytimen muodostava neljän Neighborhood-nimisen laulun paketti on umpinasevaa poppia ja hienon loppukirin käynnistävä Wake Up on instant-klassikko. Särökitaran, jousien ja euforisen yhteishoilotuksen varaan rakennettu melodraama on otsikkonsa puolesta levyn avainkappale.

Arcade Firen upea esikoislevy on tervetullein herätyslitsari pitkään aikaan.