Levyarvio: Hälyääniä unelmien raunioilla – Onko Arcade Firen We ”se suuri amerikkalainen levy”?

Arvio julkaistu Soundissa 5/2022.
Kirjoittanut: Hannu Linkola.

Arvio

Arcade Fire
We
Columbia

Then I’ll dig a tunnel / From my window to yours.

Arcade Fire on luonut yhteyksiä debyyttinsä (Funeral, 2004) avausraidasta lähtien. Sama päämäärä välittyy yhtyeen kuudennestakin levystä. We kertoo sisimpänsä kadottaneista yksilöistä, kulutuskulttuurin tyhjentämistä mielistä sekä maailmasta, joka hajoaa sitä nopeammin mitä valmiimmaksi sitä luullaan. Kauhukuvien viesti on selvä. Kaikki voisi olla toisin, jos ihmiset löytäisivät yhteyden toisiinsa.

2020-luvun dioraamaa katsellessaan Arcade Fire rakentaa yhteyttä myös itseensä. Siinä missä Wen edeltäjät Reflektor (2013) ja Everything Now (2017) hukkuivat massiivisten muotojensa alle, kuulostaa uutukainen ydinainesanalyysin johtopäätökseltä. Vaikka kappaleet on otsikkotasolla pilkottu moniosaisiksi teemoiksi, soi musiikki määrätietoisena ja sivupolkuja vältellen. Nigel Godrichin kanssa työstetty tuotanto antaa laulujen kasvaa kiihkeästi mouruaviksi diskopaloiksi, palmikoiviksi glam-balladeiksi ja postmoderniksi stadionrockiksi, mutta kaikki tapahtuu kokonaisuuden ehdoilla. Kyse on koko ajan yhdestä ja samasta messusta.

Yleistasolla We pyrkii pikemminkin herättämään tuntemuksia kuin etsimään ratkaisuja.

Keskittynyt ote minimoi riskit. Silti Arcade Fire tuntuu laittavan kaiken peliin. Vaikutelma kiteytyy sävellyksiin, joista huokuu Win Butlerin tarve kirjoittaa suuri amerikkalainen levy. Alkuun sijoitetut Age of Anxiety I ja II (Rabbit Holes) osoittavat vastaansanomattomasti yhtyeen kyvyn kulkea intiimistä kolossaaliseen, ja samanlainen pienieleisten tunnustusten ja viihteellistyneen intensiivisyyden vuorottelu jatkuu kautta albumin. Välillä perfektionismi tosin kiilaa tunneilmaisun edelle. Esityksellisyys kirjautuu osaksi levyn metasanomaa, mutta Arcade Fire on vähällä uhrata sille yhden olennaisista vetovoimatekijöistään – arvaamattomuuden.

Yleistasolla We pyrkii pikemminkin herättämään tuntemuksia kuin etsimään ratkaisuja. Kuitenkin albumin laveakaarteinen pohdinta kulkeutuu lopulta johtopäätöksen äärelle. Hälyääniin sekoittuneiden unelmien raunioilla viriää ajatus, joka paitsi karnevalisoi tuhon myös nujertaa sen. Levyn otsikko on arvoituksen avain. Pienestä sanasta löytyy kaikkein tärkein yhteys, ainoa joka voi tehdä lopusta uuden alun.

When everything ends / can we do it again?

Lisää luettavaa