Arvio: Skunk Anansien The Painful Truthin rakennusainesten saumoista tihkuu ”ysärimäistä” kokeellisuutta

Melodiat ja rakenteet ovat kuitenkin syvällä perinteisessä pop-estetii­kassa.
Arvio julkaistu Soundissa 6/2025.
Kirjoittanut: Toni Keränen.

Arvio

Skunk Anansie
The Painful Truth
Frontiers

Skunk Anansie astui näyttämölle 1990-luvun puolivä­lissä äkäisellä ja hieman funkahtaval­la vaihtoehtohevillä. Vähitellen mukaan tuli rauhallisempia ja eteerisempiä sävyjä. Pitkin matkaa on käytetty myös elektronisia elementtejä.

Vuosituhannen alussa alkoi tauko. Paluun jälkeiset pari levyä olivat varsin rockhenkisiä, mutta Anarchytecturella (2016) konevai­kutteet nousivat pintaan uudella voimakkuudella. Pitkän odottelun jälkeen julkaistu The Painful Truth jatkaa edeltäjänsä jäljillä entistä syntetisoidummin.

An Artist Is an Artist -avaus­raita kulkee varsin avantgardisti­silla linjoilla. On riehuvaa free jazz -puhallinsooloilua, iskulausemaista toistelua ja yleistä meluisuutta.

Levyä kuunnellessa vertailu­kohdiksi nousevat niinkin erilaiset yhtyeet kuin Talking Heads, Pla­cebo ja – viime vuosien nimistä – Nova Twins. Rakennusainesten saumoista tihkuu jokin tietty ”ysä­rimäisyys”.

Kaikesta kokeellisuudesta huo­limatta melodiat ja rakenteet ovat syvällä perinteisessä pop-estetii­kassa – kauneimpana esimerkkinä loppupuolen Fell in Love with a Girl. Jyräkitaroita ei juuri kuulla. Kaiken yllä soi laulaja Skinin äärimmäisen tunnistettava ja vahva ääni.