SKUNK ANANSIE: Wonderlustre

Arvio julkaistu Soundissa 9/2010.
Kirjoittanut: Juha Leveelä.

Skunk Anansie pisti pillit pussiin vuonna 2001. Yhdeksän vuoden hiljaisuuden jälkeen clitrock-veteraanit palaavat uuden levyn kanssa ja liittyvät siihen viime vuosisadan viimeisen vuosikymmenen mega-yhtyeiden katraaseen, jotka heräävät henkiin.

Arvio

SKUNK ANANSIE
Wonderlustre
Ear Music

Skunk Anansie pisti pillit pussiin vuonna 2001. Yhdeksän vuoden hiljaisuuden jälkeen clitrock-veteraanit palaavat uuden levyn kanssa ja liittyvät siihen viime vuosisadan viimeisen vuosikymmenen mega-yhtyeiden katraaseen, jotka heräävät henkiin.

Hienojen yhtyeiden comebackit ovat aina jännittäviä. Onko heillä enää tarjottavaa tälle päivälle, vaikka muinaiset hitit ja albumit olisivatkin kestäneet ajan hampaita. Skunk Anansie on hiljaiselonsa aikana vieraillut satunnaisesti levylautasellani ja yhtyeen hitit ovat radion sekä television kautta muistuttaneet bändistä ja ilahduttaneet korvia.

Vaikka yhtyeen paluuta en ole iltarukouksissani muistanut, on helpottavaa huomata Wonderlustren olevan mallikas paluu näyttämölle. Tärkeintä lienee se, että levy ei tahraa yhtyeen historiaa, mutta  se on myös luonnollinen ja relevantti jatke yhtyeen diskografiaan.
Skunk Anansie on onnistunut tekemään loistavan rock-albumin, joka esittelee taidokkaan ja kypsemmän yhtyeen ja Skinin henkeäsalpaavan hauraan mutta vahvan ja kauniin laulun. Kunpa kaikista comebackeista pääsisi nauttimaan yhtä paljon.

Digipackin kylkiäisinä tuleva dvd sisältää dokumenttia Wonderlustren teosta, kiertueesta sekä My Ugly Boy -biisin videon että dokkarin sen teosta. Sillä ei juurikaan ole viihdyke- saati informaatioarvoa. Dokumentit ovat pintaraapaisuja, joiden funktio vaikuttaisi olevan näyttää kuinka kivaa bändillä yhdessä on.

Lisää luettavaa