Skunk Anansien julkisuuskuvassa tuppaa usein musiikkipuoli unohtumaan, sillä taidamme tietää paljon enemmän laulajatar Skinin rotupoliittisista mielipiteistä ja seksuaalisista taipumuksista sekä rumpali Markin seurustelusuhteista kuin bändin suhteellisen tehokkaasta vaihtoehtoräimeestä.
Ja kahden edelliseltä levyltä tutun rockin, funkin ja metallin fuusion kanssa orkesteri edelleen touhuaa, vaikka Post Orgasmic Chillin avausraita Charlie Big Potato hämmentää pidättyvyydellään ja sillä, että se levyn linjasta täysin poiketen on valittu ensimmäiseksi sinkkulohkaisuksi. Alun jälkeen Skunk Anansie kuitenkin palaa enemmän tai vähemmän kiltisti takaisin ruotuun niin hyvässä kuin pahassakin: funkaavat ja vihaiset aggrorallit bändi hoitaa tuttuun tapaan kunnialla läpi, niin että kuuntelijaraukan ruumiinosat eivät tahdo pysyä paikallaan, mutta slovaripuolella bändin käsittämättömän tyhjä paisuttelu hard rock -maneereineen on kyllä surullista sulateltavaa.
