Vaikka kitaravelho Yngwie Malmsteen tunnetaan pääasiassa neoklassisesta tyylistään, miehen soitosta on kautta vuosien voinut aistia myös bluesvaikutteita. Uutta levyä on mainostettu nimenomaan blueslevyksi. Blue Lightningin pääpaino on covereissa, mutta Malmsteenin mukaan joutuu pettymään, jos odottaa niiden olevan alkuperäisten kaltaisia.
Yngwie suhtautuu bluesiin joltisenkin laaja-alaisesti. Hänen omissa sävellyksissään ei juuri ole sijaa perinteiselle blueskaavalle ja näin ollen soolo-osuuksissakin on reilusti varaa revitellä juuri hänelle ominaiseen neoklassiseen tyyliin. Eipä silti, juuri sillä saralla mies on omimmillaan ja myös kiinnostavimmillaan. Cover-puolelta löytyy muun muassa Foxy Ladya, For-ever Mania ja Smoke on the Wateria, jotka myös antavat osviittaa siitä, että Yngwien uutuus on enemmän rock kuin blues.
Mutta silloin kun mies soittaa soolon, siitä on oksat pois. Ikä ei ole hidastanut Yngwietä ja tiluttelu putoaa yhtä vikkelästi kuin nuoruusvuosina. Tosin miehen tulkitsijan kyvyt pääsevät paremmin oikeuksiinsa heavyn puolella, kun variaatioille on enemmän mahdollisuuksia. Pikemminkin vaikuttaisi siltä kuin Yngwie olisi bluesiin ja perusrockiin yksinkertaisesti liian nopea soittaja.
