CORNERSHOP: Handcream For A Generation

Arvio julkaistu Soundissa 03/2002.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.
Nykyisin erityisesti briteistä tulee niin paljon taiteellista tuskaa täyteen ahdettuja, harmoniseksi kokonaisuudeksi koottuja kunnianhimoisia poplevyjä, että Cornershop oikeuttaa olemassaolonsa vain olemalla niille täydellinen vastakohta. Handcream For A Generation on läpeensä aurinkoinen sillisalaattilevy.

Arvio

CORNERSHOP
Handcream For A Generation
Wiija

Nykyisin erityisesti briteistä tulee niin paljon taiteellista tuskaa täyteen ahdettuja, harmoniseksi kokonaisuudeksi koottuja kunnianhimoisia poplevyjä, että Cornershop oikeuttaa olemassaolonsa vain olemalla niille täydellinen vastakohta. Handcream For A Generation on läpeensä aurinkoinen sillisalaattilevy. Levyn avaavan ja päättävän Heavy Soupin rouhean funkin väliin jää hämmentävä musiikillinen matka, joka ei kulkiessaan noudata minkäänlaista logiikkaa, ja jossa biisirajat hämmentyvät kappaleiden lainatessa toinen toisiaan. Tähän sitarin ja sämplerin sekaan on eksynyt muutama hyvä biisikin, tosin ei valitettavasti kovinkaan monta.

Brimful Of Asha oli se edellisen levyn hitti, joka teki Tjinder Singhin luotsaamasta Cornershopista maailmankuulun. Uudelta levyltä singleksi on valittu mainiolla Stones-riffillä rymistelevä Lessons Learned From Rocky I To Rocky III, jonka menestystä tuskin estää mikään (paitsi ehkä siinä toistuva supershit-sana). Se onkin ehdottomasti levyn paras esitys, jonka myyntiarvoa nostaa vielä ex-Oasis Paul McGuiganin vierailu basistina. Lapsikuorolla imelletetty Staging The Plaguing Of The Raised Platform muistuttaa turhankin paljon Brimful Of Ashaa ja Wogs Will Walk kyllä lupailee, mutta ei oikein lähde käyntiin missään vaiheessa. People Powerista voisi sen sijaan hyvinkin olla diskohitiksi ja Music Plus 1 on yksinkertaisuudessaan levyn toimivimpia biisejä.

Loppulevy onkin sitten aikamoista huttua. Hassuttelureggaeta, vocoderkokeilua sekä tylsiä jammailuja ilman kantavaa ideaa. Pahimmasta päästä on 14-minuuttinen Spectral Mornings, jonka pituudelle ei ole minkäänlaista perustetta, varsinkin kun biisi olisi pariminuuttisenakin vain tylsää hippipsykedeliaa. Eikä biisiä pelasta edes Noel Gallagherin vierailu kitaristina. Parasta levyssä on päätön meininki ja hyväntuulisuus, joka ei voi olla tarttumatta kuulijaan. On eri asia, onko levylle mitään käyttöä muutaman kuukauden päästä, kun sitä ei tarvita kompensoimaan auringonvalon puutetta. 

Lisää luettavaa