DANIEL LIONEYE: Vol II

Arvio julkaistu Soundissa 5/2010.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

Blackmetalli on parhaimmillaan paitsi loistavaa musiikkia, myös hyvä savuverho ja hämäyskeino. Jos Daniel Lion­eyen toiselle levylle kääntää rääkylaulun ja raskasriffien vuoksi heti selkänsä, paljon jää huomaamatta.

Arvio

DANIEL LIONEYE
Vol II
Warner

Blackmetalli on parhaimmillaan paitsi loistavaa musiikkia, myös hyvä savuverho ja hämäyskeino. Jos Daniel Lion­eyen toiselle levylle kääntää rääkylaulun ja raskasriffien vuoksi heti selkänsä, paljon jää huomaamatta. Eihän tämä oikeasti mustaa metallia ole, vaan sekoitus ääriaineksia ja sovinnaisempia biisirakenteita. Toki HIMin Linde pääsee sivupersoonansa Daniel Lioneyen avulla räiskimään ja purkamaan angstia, Vol II:n ärhäkkyyttä ja kirpeyttä on turha kiistää.

Lähes kaikissa biiseissä on, mustan verhon takana, tarttuvuutta ja kauniita rakennelmia, jotka osuvat usein kertosäkeeseen. Nämä Suburban Triben mieleen tuovat fiilistelyt antavat levylle luonnetta. Kun osa materiaalista on tarkoituksella häiritsevää, saa kokonaisuus melkoisen häröilevän leiman. Kaikkein vimmaisimman ja visvaisimman mätön kohdalla tuppaa hymyilyttämään.

Daniel Lioneye on täydellinen vastakohta HIMille. Se on vaihtelua, hauskanpitoa ja toista ulottuvuutta, joka avautuu täysin vain tekijälleen – muiden ei ole tarkoituskaan ymmärtää. En usko, että Vol II on se malli, jolla Linde musiikkiaan toteuttaisi, jos hän ei soittaisi HIMissä. Daniel Lioneyen epäsymmetrisyydestä on syyttäminen ja kiittäminen päätyötä.

Lisää luettavaa