DREAM EVIL: Evilized

Jopa Dream Evil on heittäytynyt ahkeraksi. Debyytin ilmestymisestä ei ole vielä vuottakaan, kun bändi jo pukkaa uutta levyä. Toimenpide on perin harvinainen metallimarkkinoillakin. Useimmiten bändit viettävät levyn jälkeen reilusti aikaa keikoilla pikemminkin kuin studiossa. Mutta eivät nämä ukot kauan sielläkään viihtyneet. Kului kolmisen viikkoa, ja levy oli valmis. Käytetty aika ja laatu eivät välttämättä korreloi keskenään. Ensinnäkin svedujen soundipolitiikka on kohdallaan paremmin kuin hyvin. Olkoonkin niin, että Fredrik Nordström kokee oman yhtyeensä tuottamisen vaikeammaksi kuin muiden yhtyeiden, on mies kyllä onnistunut erinomaisesti. Soundi on tasaisen tanakka ja rouheva, mistä syntyy perin ilmeikäs vaikutelma.

Dream Evilin biisit eivät sävellyksinä ole ehdotonta huippuluokkaa tai omaperäisyyden ilmentymiä, mutta ne toimivat. Materiaali on lisäksi tasaista, joskin ehdottomat huippuhetket jäävät puuttumaan. Sen tähden levy vaikuttaa aluksi hieman puuduttavalta kokemukselta, mutta kyllä ne kappaleiden nyanssitkin lopulta aukeavat. Kliseiseksikin materiaalia voisi väittää, sillä kappaleissa soivat 80-luvun vaikutteet pitävät sisällään juuri niitä elementtejä, joilla toistakymmentä vuotta sitten loihdittiin hittejä. Kumma kyllä, että tällä levyllä Forevermore-balladi kohoaa levyn parhaimmistoon, mutta sepä ei olekaan samalla tavalla imelän oloinen kuin debyytin Loosin You.

Dream Evil on bändinä eittämättä erinomainen. Kappalemateriaalin lievä persoonattomuus tahraa muuten kiiltävää kilpeä, mutta bändi kykenee kiillottamaan sitä asenteella, joka on kohdallaan. Yhtye kykenee vakuuttamaan sillä, että se ei tunnu säästelevän itseään.