DREAM EVIL: The Book Of Heavy Metal

Arvio julkaistu Soundissa 09/2004.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Kun svedut käynnistelevät kolmatta täyspitkäänsä levyn nimiraidalla The Book Of Heavy Metal (March Of The Metallians) alkaa epäilys herätä. Kaksi edellistä levyä olivat perinteisen kasarihevin juhlaa, mutta tuore kiekko ei alkumetreillä lupaa hyvää.

Arvio

DREAM EVIL
The Book Of Heavy Metal
Century Media

Kun svedut käynnistelevät kolmatta täyspitkäänsä levyn nimiraidalla The Book Of Heavy Metal (March Of The Metallians) alkaa epäilys herätä. Kaksi edellistä levyä olivat perinteisen kasarihevin juhlaa, mutta tuore kiekko ei alkumetreillä lupaa hyvää.

Siinä, missä ruotsalaiset tekivät suoraselkäistä ja uhmakastakin perusheviä, uudella levyllä ideat tuntuvat loppuneen kesken. Ennen levyillä soineet vaikutteet sulautuivat hyvin bändin omaan ilmaisuun, mutta nyt ne tuntuvat kopioinnilta. Dream Evil on nykyisellään perin yllätyksetön. Levy on rakennettu samaan sapluunaan kuin edeltäjänsä jopa niin pitkälle, että tämäkin levy lopetetaan slovariosastolla.

Loppujen lopuksi yhtyeen uutukainen ei jätä aivan neuvottomaksi, mutta valonpilkadukset ovat vain hämäriä välähdyksiä verrattuna menneeseen, vaikka bändi ei mikään omaperäisyyden ilmentymä ole ennenkään ollut. Aiemmin biiseistä kuitenkin haisi selvä ylpeys ja usko omaan työhön.

Bändi näyttää tehneen työtä hieman liian tiiviiseen tahtiin, kun takki on jo nyt jotakuinkin tyhjä. Kappaleiden joukosta löytyvien muutamien huippuhetkien turvin bändi ei pääse edellisen levyn kaltaiseen kiitoon. 

Lisää luettavaa