ECHOBRAIN: Echobrain

Arvio julkaistu Soundissa 02/2002.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Ei ole salaisuus, että Jason Newsteadin ero Metallicasta johtui ennen kaikkea erimielisyyksistä musiikillisissa linjanvedoissa, mutta silti äijän paluu kehiin yllättää varmasti monet.

Arvio

ECHOBRAIN
Echobrain
Chophouse

Ei ole salaisuus, että Jason Newsteadin ero Metallicasta johtui ennen kaikkea erimielisyyksistä musiikillisissa linjanvedoissa, mutta silti äijän paluu kehiin yllättää varmasti monet. Echobrainin debyytti tekee pesäeroa kaikenlaiseen metalliin ja ainakin takavuosina trion musiikki olisi tuupattu hämärän college rock -käsitteen alle. Yhtye pyrkii kaikissa käänteissään kevyeen irtonaisuuteen, mikä ei voi olla sattumaa. Vähän tuhdimpaa vääntöä vältellään ehkä turhankin ilmeisesti ja rankimmillaankin Echobrainin poppaus sijoittuu jonnekin Weezerin kantaan.

Jammailupohjalta syntyneen bändin ytimen muodostaa Newsteadin ja kokoonpanoa kasatessa vasta 16-vuotiaan Brian Sagrafenan asemesta pikemminkin kitaristi-laulaja Dylan Donkin, jonka pehmeän miellyttävä ääni auttaa sietämään aika ajoin pintaan nousevaa keskinkertaisuutta huomattavasti pidempään. We Are Ghostsin Thom Yorke -ulinatapailun olisi tosin toivonut jäävän pelkän idean tasolle.

Biisit ovat enimmäkseen niin hyviä, että särmättömyys jää taka-alalle, mutta pikkukivan soittelun on tapana toimia paremmin tekijöiden itsensä terapiaprojektina, jolta levy ikävän usein myös kuulostaa. Kitaristivierailijoiden Kirk Hammettin ja Jim Martinin esityksetkin ovat merkittävimmillään niminä kannen krediiteissä. Enemmän albumille olisi kaivannut Sucker Punchin ja Colder Worldin kaltaisia puolihuolimattomasti alitajuntaan luikertelevia näppäriä pop-korvasia. Vähäeleisen, tunnelmaltaan jopa intiimin albumin voi tietysti käsittää vihjeeksi, että kiinnostavan musiikin tekoon ei välttämättä tarvita sinfoniaorkestereita. 

Lisää luettavaa