Kun Eminem laski esiripun viisi vuotta sitten Encoren saattelemana, hän näytti sotkeutuneen pottatukkaansa myöten henkilökohtaisiin ongelmiin, joista useimmat ihmiset kertovat elämänkumppaneilleen, tuopin yli tuntemattomille tai terapeuteille. Osa ei puhu niistä lainkaan, mutta Eminem kertoo omistaan kasvottomille massoille.
Kun esirippu nousee, kaikki on ennallaan: taipuisa ja veitsenterävä staccato-flow tanssii ketterästi vuosia kehää kiertäneen Dr. Dren steriilisti takeltelevalla biitillä. Sanoitus keinahtaa silmänräpäyksessä itsetarkoituksellisen sokeeraavista kuvitelmista pateettiseen vollotuksen kautta keskenkasvuisiin päiväuniin, ja lopulta liika on liikaa.
Valkoisten miesten sananvapauden suuren puolustajan esityksessä latteudet tekevät tilaa ainoastaan mauttomuuksille, joilla on entistä vaikeampaa löytää taiteellisia saati poliittisia perusteita. Lindsay Lohania ja Britneyä vainoava Same Song & Dance saattaa tekijänsä mielestä olla normaali nuoren miehen murha- ja raiskausfantasia, mutta olisiko Relapse vielä keskeneräisempi levy tai maailma ratkaisevasti huonompi paikka, jos se olisi jäänyt julkaisematta?
Eminemin julkisista ongelmista suurin on se, että viime kädessä hän kuulostaa juuri sellaiselta keski-ikäiseltä mieheltä, jolta hän haluaa kuulostaa. Jos tämä on viiden vuoden kypsyttelyn tulos, joku muu saa luvan kuunnella loppuvuodesta ilmestyvän Relapse 2 -jatko-osan.
