Eminem löi itsensä läpi The Slim Shady LP:llä (1999). Slim Shady oli Marshall Mathersin alter ego, jonka avulla ilmiömäisen taitavan räppärin oli mahdollista luopua epävarmuuden tunteistaan ja kaikista säädyllisyyden rajoitteista. Mestarillinen albumi olisi varmasti menestynyt milloin vain, mutta Tom Greenin ja Marilyn Mansonin aikakausi oli erityisen otollista aikaa Eminemille ja Slim Shadylle.
Taylor Swiftin ja Greta Gerwigin 2010-luvun loppu ja 2020-luvun alku ovat sen sijaan kohdelleet Eminemiä selvästi huonommin. Vaikka levyt ovat edelleen myyneet hyvin, ovat kriitikot lytänneet niitä, usein yhtä paljon ideologisista kuin musiikillisista syistä. Tämä on selvästi mennyt Mathersin ihon alle ja Slim Shadylla peitelty epävarmuus on taas nostanut päätään.
Kaksi viimeisintä Eminem-levyä, Kamikaze (2018) ja Music To Be Murdered By (2020) ovatkin laajalti keskittyneet Mathersin katkeruuteen nykyasemastaan. Nuo muutoin musiikillisesti erittäin vaikuttavat levyt kärsivät liikaa omaan napaan tuijottavista sanoituksistaan, eivätkä lukeudu Eminemin diskografian kärkipäähän.
Eminemin huono yhteensopivuus woke-aikakauden kanssa on tavallaan The Death Of Slim Shadynkin keskeinen teema, mutta katkeruuden sijaan Eminem vetää tällä kertaa kaikki nupit kaakkoon ja kirjoittaa ehkä vielä The Slim Shady LP:tä tai Relapseakin (2009) härskimpää ja kontroversiaalisempaa lyriikkaa. Christopher Reevea koskevat sanoitukset menevät jo todella mauttomiksi, mutta niin on tarkoituskin; se on kommentti nykypäivän sananvapauden tilasta.
Slim Shady on siis palannut, joskin mahdollisesti viimeisen kerran. Mutta kuten kävi esimerkiksi Marilyn Mansonille ja Alice Cooperillekin, alter egoksi tarkoitettu Slim Shady on alkanut muodostua Mathersin aidoksi identiteetiksi. Tätä ajatusta käsitellään nokkelasti Guilty Conscience 2:lla.
Toisin kuin happamilla edeltäjillään, pitää Eminem synkistä teemoistaan huolimatta The Death Of Slim Shadylla hauskaa. Niin poliittinen korrektius, kehopositiivisuus, pronominit kuin cancel-kulttuuri saavat kyytiä. Nyt kun woken suurin aallonharja näytetään jo ylittäneen, saattaa levyn ajoitus olla hyvinkin otollinen.
Konseptialbumin tarinassa Slim Shady yrittää järjestää Eminemin canceloiduksi. Todellisuudessa z-sukupolvella ei kuitenkaan ole ollut varsinaisia intressejä kuopata Eminemiä. South Parkin tavoin hän on jo saavuttanut erikoisaseman.
Siinä missä esimerkiksi Deadpoolin vain nimellisesti epäkorrektia huumoria yritetään markkinoida kontroversiaalisena, päästellään The Death Of Slim Shadylla oikeasti virkistävän filtteröimättä juuri mitä halutaan. Eminem on vihdoin päässyt eroon viime vuosia vaivanneesta varovaisuudestaan.
Ihan kahden ensimmäisen albumin pysäyttämättömän energian tai Relapsen synkän maanisuuden tasolle ei tällä kertaa ylletä, mutta Eminem kuulostaa pitkästä aikaa inspiroituneelta, ja lyriikat ovat vaikuttavan nokkeluutensa lisäksi todella hauskoja. The Death Of Slim Shady on parasta Eminemiä sitten The Marshall Mathers LP 2:n (2013).
