ERI ESITTÄJIÄ: Punk ja yäk! – Suomipunk 1977-1987

ERI ESITTÄJIÄ
Punk ja yäk! – Suomipunk 1977-1987
Stupido

The Beatlesin läpimurron ikiaikaiseksi popmusiikin ystäväksi vihkimälle ja lukuisten muiden jo 60-luvun alkupuolella vaikuttaneiden yhtyeiden ja artistien kasvattamalle on selvää, että 60-luku oli ja on popin ja rockin kumouksellisin ja luomisvoimaisin vuosikymmen. 70-luvun lähestyessä brittiläinen bluesbuumi, progressiivinen rock ja laulaja-lauluntekijägenre olivat jättäneet jalkoihinsa Creedence Clearwater Revivalin kaltaisen yksinkertaisuuden. Ennen pitkää uteliaisuus johti Mahavishnu Orchestran ja Weather Reportin fuusiointiin saakka.

The Ramonesin debyyttialbumi ja Patti Smithin konsertti Helsingin Kulttuuritalolla syksyllä 1976 olivat ensimmäisiä ennusmerkkejä, että The Beatlesin jälkeen oli vihdoin tapahtumassa jotain merkittävää. The Sex Pistolsin ja The Damnedin ensisinglet varmistivat loppuvuodesta, että rockiin oli tulollaan todellinen uskonpuhdistus. Omalla kohdalla proge kesti punkin paineet, mutta rockjazzfuusiolle kävi kehnommin.

Meille punk tuli luonnollisesti viiveellä, mutta The Ramonesin kevään 1977 keikkojen jälkeen paluuta ei enää ollut. Briard ehti ensimmäisenä levylle ja punkbändejä sikisi kasvavalla vauhdilla ympäri maata.

Neljällä levyllään reilut viisi tuntia räimivä Punk ja yäk! on tähän saakka edustavin suomalaisen punkin antologia. Paketin 132 biisiä kattavat niin genren jyvät kuin koko joukon akanoitakin.

Punk ja yäk! -kansion ensimmäinen levy sisältää 70-luvun lopun keskeisimmät ja myös tutuimmat punk-klassikot. Joukossa on luonnollisesti runsaasti Pelle Miljoonaa, Eppu Normaalia, Problemsia ja Ratsiaa. Vuoden 1980 Rockin SM-kisojen uuden aallon sarjan voittanut Hassisen Kone on sekin hyvin edustettuna, vaikka bändiä olikin taustansa ja osaamisensa puolesta hankala mieltää varsinaiseksi punkyhtyeeksi. Sama identiteettiongelma liittyi myös jyväskyläläiseen Se-yhtyeeseen.

Myös kakkoslevy pysyttelee pääosin 70-luvun lopussa, mutta Kollaa Kestää -yhtyettä ja muutamaa muuta kokoonpanoa lukuun ottamatta asialla on jo suomipunkin toinen aalto. Bändi- ja biisivalikoima paljastaa samalla, että täkäläisessäkin punkissa oli intellektuelleja ja vähemmän intellektuelleja yhtyeitä.

Omassa kuuntelussa suomipunkin hc-osastoon keskittyvä jakso jää auttamattomasti vähimmälle. Vaikka Rattus varoitti rupeamasta muotipunkiksi, niin aivan liian moni rupesi. 80-luvun alkupuolen hc oli turhan usein räkäposkista ja itsetarkoituksellista nihilismiä. Oman pään sekoittamisen tärkeys ylikorostui ja punkin alkuperäinen kapina ja positiivinen radikalismi muuttuivat sarjaksi lapsellisia raivokohtauksia ja, mikä vielä pahempaa, suvaitsemattomuudeksi. KTMK, Radiopuhelimet ja CMX ovat tässä seurassa lähinnä sääntöä vahvistavia poikkeuksia.

Suomipunkin historian päättävälle neljännelle cd:lle on päätynyt suuri joukko varsinaisen punkin lievealueilla toimineita yhtyeitä.

Vaikka osalla Punk ja yäk! -koosteen esityksistä onkin tänään lähinnä kuriositeetti- tai nostalgia-arvoa, niin suomalaista punkia ei olisi voitu tätä paremmin puristaa yksiin kansiin. Eikä punk ollut Se-yhtyeen provosoinnista huolimatta oikeasti typerää – ainakaan kokonaan.