EUFORIA: Apple Seeds

Arvio julkaistu Soundissa 12/2011.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Raumalta kotoisin olevan Euforian ensialbumi tekee positiivisen vaikutelman, vaikka bändin nimen mukainen tunnetila jää saavuttamatta.

Arvio

EUFORIA
Apple Seeds
Kaakao

Raumalta kotoisin olevan Euforian ensialbumi tekee positiivisen vaikutelman, vaikka bändin nimen mukainen tunnetila jää saavuttamatta. Pennilessin Pekka Alisaaren ja Maj Karman Häiriö Piirisen tuotannollisella ja äänityksellisellä myötävaikutuksella syntynyt Apple Seeds esittelee kvartetin, jonka vuosikausien mittainen soittokokemus kuuluu naispuolisille yhtyeille valitettavan epätyypillisenä jännittävyytenä ja yllätyksellisyytenä. Euforia ei edusta punkia eikä metallia, vaan jotain huomattavasti vaikeammin määriteltävää.

Mia Skön ei Euforian laulusolistina pysty peittämään suomalaisuuttaan, mutta bändin soitannollinen varmuus ei herätä epäilyksiä mihinkään suuntaan. Apple Seedsin vaihtoehtoiseen olemukseen kuuluu, että Euforia heittäytyy paikoin pitkähköihinkin instrumentaalisiin outroihin.

Albuminsa kiinnostavimman biisin Guerilla Gardenersin sijoittaminen avausraidaksi tekee Euforian debyytistä hivenen etukenoisen kokonaisuuden, joka ei pysty täysin ylläpitämään ensi hetkiensä lupausta. Kyseessä on joka tapauksessa pääosin persoonallinen ja Call It A Dayn ja Human Car Crashin tapauksessa jopa tanssibeatin kanssa flirttaileva levy. Kaikesta kuitenkin kuulee, että Euforia ei ole valmis uhraamaan sieluaan viemällä rockiaan tylsälle keskitielle.

Lisää luettavaa