FAULTLINE: Your Love Means Everything

Lontoolainen David Kosten alias Faultline on yksi monista kotistudionsa suojissa elektronista tunnelmamusiikkia tekevistä auteureista. Jotain erikoista hänen ilmaisussaan täytyy kuitenkin olla, sillä Kosten on onnistunut houkuttelemaan toisen studioalbuminsa laulajavieraiksi sellaiset suurten tunteiden tulkit kuin Coldplayn Chris Martinin, The Flaming Lipsin Wayne Coynen sekä REMin Michael Stipen. Heidän äänensä ja tapansa laulaa osoittautuvat Kostenin elektronisten kudelmien yhteydessä hyvin samankaltaisiksi ja kaikkien läsnäolo vaikuttaa ihastuttavan aidolta ja jopa antaumukselliselta. Etenkin Stipen todella intiimisti tulkitsema Greenfields-ikivihreä kuulostaa kuin kotiaskareiden lomassa lauletulta, jostain syystä tai tarpeesta mieleen putkahtaneelta kaukaiselta muistolta Faultlinen esikoisalbumi Closer Colder (1999) yhdisti kokeellisen klassisen musiikin elementtejä eri lähteistä samplattuihin ihmisääniin ja synkkiin konesoundeihin. Your Love Means Everything -levyllä lähestytään perinteisempää popformaattia ja levyn äänikuvaakin voi kuvata omassa viitekehyksessään melko konventionaaliseksi. Vuoroin hallitsemattomina sähköpurkauksina kihiseviä ja tähtikirkkaan talviyön revontulina loimuavia digitaalitaustoja inhimillistävien lauluosuuksien lisäksi levyn tiheää tunnelmaa värittävät muun muassa aistikkaasti sovitetut jouset (Theme For Half Speed) ja erittäin elinvoimaiset rummut (Missing).

Your Love Means Eveything on parhaimmillaan todella virikkeellistä kuulokekuunneltavaa, mutta Kostenin visio ei riitä aivan täydelliseen tyrmäykseen. Useimmat albumin instrumentaaliraidoista ovat futuristisen film noirin soundtrackiksi sopivia tietokonepiirroksia, joita ei kannattele oivallinen melodia tai teema, vaan vahva tunnelma. Näistä instrumentaaleista etenkin Clocks ja I Only Know Myself mieltyvät turhauttavan vaillinaiseksi materiaaliksi, pelkäksi äänitilkkeeksi ennen seuraavaa avainkohtausta.